Lähes kymmenen vuotta kasassa ollut Dreamferno ponnistaa melodisella metallillaan Juvalta mailmalle. Tyylisuuntana on vielä tarkemmin sinfonisia elementtejä sisältävä melodinen metalli naislaululla. Vaikka yritän kuinka kovasti, en voi olla vertaamatta bändiä saman tyylisuunnan suomalaiseen jättiläiseen.

Dreamferno soittama poljento on hyvinkin pyöristettyä ja viilailtua. Sinänsä bändin nimi on sopiva, sillä kappaleissa on tietty unimainen tunnelma. Soitto kulkee ihan hyvin, joskin EP on saanut osakseen hyvin voimattomat soundit. Vokalistilla on ihan hyvä lauluääni, mutta sekin on vähän tasapaksu. Rummut on myös jätetty ikävän ponnettomiksi. Vaikka bändillä on ikää lähes kymmenen vuotta, on uutukainen ”Solitude Remains” -EP  vasta bändin toinen julkaisu. Ilmeisesti uraa ovat varjostaneet miehistönvaihdokset. No, vanha sanonta sanoo, että ”kiirehtimällä tulee vain kusipäisiä lapsia”.

”Solitude Remains” on ammattimaisesti tehty, mutta siitä jää uupumaan lähes kaikki, mitä hyvä metallilevy tarvitsee. Liian pehmeät soundit, ideattomat biisit ja kokonaisuutena unettava kokemus ei auta tilanteessa, jossa vastaavia bändejä on todella paljon. On kuin koko bändi lilluisi haaleassa vedessä. Tulevaisuudessa vähän jytää siihen soundimaailmaan, niin kuuntelijakin pysyy hereillä. Voisi myös peräänkuuluttaa rohkeutta tehdä kappaleita, jotka eivät kuulosta Tuomas Holopaisen kaapin pohjan jämiltä.

4/10

Kappalelista:
01.Daydream
02.Drift Apart
03.Petals Bleeding Beauty
04.Nightly Visits Of Desolation
05.Will Degenerated

Kirjoittanut: Janne Partanen