Dropout Kings julkaisi Adam Rameyn muistolle omistetun ”Brace Yourself” -musiikkivideon

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 21.7.2026

Trap metal -yhtye Dropout Kings julkaisi uuden musiikkivideon kappaleelleen ”Brace Yourself”. Videon on ohjannut Brian Bradley, ja se toimii kunnianosoituksena yhtyeen edesmenneelle laulajalle Adam Rameylle.

Kappale löytyy viime kesänä julkaistulta ”Yokai”-albumilta, joka jäi yhtyeen viimeiseksi Rameyn kanssa. Päihdeongelmista kärsinyt Ramey menehtyi traagisesti viime vuonna tehtyään itsemurhan.

Yhtye kertoi videon julkaisun yhteydessä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Musiikki. Ystävyys. Tarkoitus. Näiden ja monien muiden asioiden vuoksi ihmiset kokoontuvat yhteen. Käytämme aikaamme luomiseen emme vain itseämme varten, vaan myös siinä toivossa, että voimme tuoda iloa ja inspiraatiota muille. Kamppailemme löytääksemme sanoja tunteillemme samalla, kun yritämme itsekin käsitellä niitä, kulkien kohti valoa, jonka olemassaolosta emme aina ole varmoja. Silti taiteella on tapa auttaa meitä paranemaan sekä jakamisen että kuuntelemisen kautta.

Se luo perheen vieraista ihmisistä ja unelmia kärsimyksen keskelle. Uusista tuttavuuksista tulee ajan myötä yhteisiä muistoja, kun kasvamme lähemmäs toisiamme. Ne muistuttavat meitä parhaalla mahdollisella tavalla siitä, mistä olemme tulleet ja minne haluamme mennä. Tässä hengessä pyydämme teitä katsomaan kanssamme taaksepäin ja jakamaan ne asiat, jotka tekivät meistä sen, mitä olemme – sekä muistamaan rakkaan Kingimme, joka aloitti kaiken. Veljemme Adam Rameyn. Varautukaa.”

Voit katsoa videon alhaalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy