Drumsö – O

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.11.2011

Pop-punk on genremäärityksenä aina hämmentänyt minua, mutta tätä nimitystä käyttäviä bändejä on yllättävän paljon. Drumsö on 2010 perustettu poppoo, jonka uusin ep ”O” on nyt testissä.

Hyväntuulista, lauluvetoista rallattelua kolmen biisin ajan, siinä ”O” lyhyesti. Tällaisen musiikin perisyntinä ovat olleet heikot laulajat, mutta onneksi Drumsö ei tipu tähän sudenkuoppaan. Vokalisti Tapiolla on hyvä puhdas ääni, ja kaverin tulkinnassa on sopivasti persoonallisuutta. Tuotanto on todella hyvää ja kitarasoundit ovat varsin veikeitä. Yhdessä biisissä käytetyt syntikat tuovat myös hauskan lisän biisiin.

Drumsön musiikki on samankaltaista Disco Ensemblen ja vastaavien bändien kanssa. Biisit on tehty taidokkaasti, mutta kaikki särmä puutuu. Kertosäkeet on tehty jäämään päähän, ja koko tuotannosta paistaa läpi ns. radioystävällisyys. ”O” on kyllä ihan valmista kauraa radiosoittoon ja varmasti löytäisi yleisönsä. Itselleni kolmen biisin demo ei vaan jätä mitään käteen, ja kappaleet tuntuvat turhan tutuilta. Kun musiikista hiotaan kaikki särmä ja terä pois, saa kasan biisejä, joista ei saa mitään otetta ja kappaleet vain menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta pois. Jos tiedät, mitä pop-punk on, niin tiedät, mitä Drumsö on ja varmaan pidät siitä. Kyseisen musiikkityylin fanit voivat reippaasti heittää kaksi pojoa lisää arvosteluun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:
01. On A Peak
02. Oxygen
03. You Sealed Me

http://www.myspace.com/drumsoband

Kirjoittanut:Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat