Dying Reverie julkaisi maistiaisen debyytiltään – kesän kruununa keikka Tuskassa
Virkaiältään vuonna 2024 perustettu uusimaalainen Dying Reverie on nuori, mutta jäsenistöltään se on vallan kokenut. Tästä löytyy myös syy siihen, miksi asioita on tapahtunut nopeasti: debyytti-EP ”Where Shadows Spawn” julkaistiin kesällä 2025, ”Embrace of the Black Water” -esikoisalbumi ilmestyy puolestaan jo ensi kuun aikana ja tähänastisen uran kirkkaimpana kruununa on keikka Tuska-festivaaleilla kesäkuun lopussa.
Yhtyeen melodinen death metal pohjautuu vankasti vuosituhannen vaihteen vanhan koulukunnan ulosantiin, josta löytyy niin aggressiivisuutta kuin vauhtiakin riittämiin. Oman ilmeensä musiikki saa alakuloisesta tunnelmastaan, jonka merkitys tarttuvuuden ohella on kasvanut tulevalla levyllä aiempaa suuremmaksi. Nämä kaikki kiteytyvät osuvasti nyt ilmestyneellä ”Lamentation”-singlellä, jonka aiheesta laulaja Tuomas Heinonen paljastaa seuraavaa:
”Kappaleen sanoitusten keskeinen teema on suru ja menetys. Nämä kaksi ovat pysyvä osa ihmisyyttä, eikä niitä voi täysin paeta koskaan, vaan niiden kanssa on vain opittava elämään.”
KOKOONPANO
Tuomas Heinonen – laulu
Jimi Aalto-Setälä – kitara (ex-Abstrakt)
Henrik Inberg – kitara & taustalaulu (ex-Abstrakt)
Janne Olkkonen – basso (ex-Abstrakt)
Anttoni Välimaa – rummut (As the Sun Falls, Post Pulse, Aeonian
Sorrow (live), ex-Stygian Creations, ex-Abstrakt (live)
Dying Reverie keikkailee kesän aikana seuraavasti:
27.6. Tuska Festival
12.8. Bar Loose, Helsinki
15.8. The Van, Kotka
https://www.facebook.com/profile.php?id=61577863677201
