Dystopiaa ja rakkautta – arviossa Pelko -yhtyeen ”Sukupuuttoaalto”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 6.8.2019

”Sukupuuttoaalto”. Siinäpä vasta erikoinen ja ajatuksia herättävä nimi levylle. Nykypäivänä, kun ihmisten määrä maapallolla vain kasvaa ja samalla uutta elintilaa riistetään muulta luonnolta, johtaa se väistämättä monien eliöiden pyyhkiytymiseen maailmankartalta. Siinä suhteessa ”Sukupuuttoaalto” on hyvin ajankohtainen ja osuva nimi, vaikka albumilla ei keskitytäkään puimaan ekokatastrofeja. Sanoituksissa pohditaan kuitenkin maailmanloppua, sekä käsitellään yhtä ihmiskuntaa syvästi koskettavaa aihetta: rakkautta.

”Sukupuuttoaalto”-albumin kolme ensimmäistä kappaletta ovat vauhdikkaita, mutta huokuvat rentoutta ja melankoliaa. Kappaleiden välillä on myös mukavasti kontrastia. Siinä missä ”Yksi katse riittää” rakentuu pitkälti vokalisti-basisti Saara Kemppaisen äänen varaan, on ”Mä hengitän” -kappaleella pääosassa Niilo Tenkanen, joka vastaa myös kitaran sekä syntetisaattorin käsittelystä. Vastaavasti ”Savu”-kappaleella Kemppainen on enemmän esillä, mutta myös Tenkasen taustalauluilla on suuri merkitys tunnelman kannalta.

Pelko -yhtyeen musiikkia on luokiteltu mm. traumarockiksi, joka on oikeastaan aika osuva määritelmä yhtyeen vahvasti melankolisen äänimaiseman puolesta. Traumaattisuutta tukevat myös usean kappaleen sanoitukset, joista voi löytää käsin kosketeltavaa ahdistuneisuutta. Tästä hyvinä esimerkkeinä toimivat niin sydäntä riipivä nimikkokappale, kaaosmainen ja depressiivinen ”Komeetta” kuin menneisyyden polttava ”Uudestisyntynyt”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun katsoin ensimmäisen kerran ”Sukupuuttoaallon” kansikuvaa, enpä olisi osannut arvata millaisesta albumista mahtaa olla kyse. Yhdeksän kappaletta sisältävä äänite on mainio kokonaisuus, sitä ei käy kieltäminen. Albumi on sulavalinjainen ja eheä kokonaisuus, vaikka kappaleet eivät muodostakaan mitään narratiivista kokonaisuutta. Kappaleet tuntuvat olevan kuin yksittäisiä otantoja ihmisten elämästä, jotka kamppailevat parisuhdeasioista ja elävät lähestyvän maailmanlopun keskellä.

Pelko -yhtyeessä on yksi piirre, joka ilahdutti minua suuresti: on hienoa, että yhtyeestä löytyy niin pätevä naissolisti kuin miespuolinenkin vokalisti. Tämä tekee omalta osaltaan Pelon soundista uniikkia ja edukseen erottuvaa. Olin itse myyty jo Kemppaisen kohdalla, sillä vaikka hänen äänensä muistuttaa jonkin verran korviini PMMP:n Paula Vesalaa (esimerkiksi ”Yksi katse riittää” ja ”Näit minusta unta” -kappaleissa), löytyy hänen äänestään vahva persoonallinen särmänsä. Myös Tenkasen laulusuoritukset tekivät minuun vaikutuksen ”Savu”-kappaleessa, mutta erityisesti pinnan alla kuohuvassa ”Uudestisyntyneessä”.

”Sukupuuttoaalto” on persoonallinen albumi. Kaksi vokalistia, runsas melankolia kuin myös rohkeus takaavat sen, ettei levyn äärellä pääse pitkästymään. Vaikka lyriikoissa on ahdistavia piirteitä, ei sanoituksiin kannata suhtautua liian vakavasti, vaan kannattaa nauttia kokonaisuudesta. Kaiken kaikkiaan ”Sukupuuttoaalto” on onnistunut ja mielenkiinnon kaappaava kokonaisuus, johon jokaisen traumarockin kuin myös vaihtoehtoisen rockin ystävän kannattaa tutustua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:

  1. Yksi katse riittää
  2. Mä hengitän
  3. Savu
  4. Sukupuuttoaalto
  5. Komeetta
  6. Näit minusta unta
  7. Sunnuntailapsi
  8. Uudestisyntynyt
  9. Haaksirikko

Pelko Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat