Edelleen ihan älytön klassikko hard rockin historiassa – arviossa Dion 40-vuotias ”Holy Diver”

1980-luvulta on albumeja, joilla on leima vain ”kasarihevinä” tai ”tukkahevinä” ilman sen suurempaa arvostusta itse musiikkia kohtaan. Ja sitten on Ronnie James Dion Dio-kokoonpanon ”Holy Diver”, jonka status 1980-luvun metalliskenessä on mittaamattoman arvokas. Black Sabbathista vain noin vuosi aiemmin lähtenyt vokalistisuuruus ei ehtinyt levätä laakereillaan, kun hän jo aloitteli tosiasiallisia biisinkirjoittelusessioita basso kourassaan. Ja niin alkoi syntyä ”Holy Diver”, josta on sittemmin kuullut useampi, jopa eri musiikkigenrejen kuin hard rockin tai metallin fani.

”Holy Diver” loi ilmestyessään periaatteessa kivijalan perinteisemmälle mutta moderniin suuntaan kurkottavalle metallimusiikille. Siinä, missä thrash metal oli samaan aikaan genrenä hyvin tuore asia, perustuu ”Holy Diverin” suosio ja mahtavuus pitkälti sen ajattomuuteen puhumattakaan muusikoiden ilmaisuvoiman maksimaalisesta hyödyntämisestä. Tai selkeiden soundien ja itse sävellystyön ytimekkyydestä. Ronnie James Dion mukana albumilla häärineet taitavat muusikot Vivian Campbell, Vinny Appice ja Jimmy Bain saivatkin nauttia yhtä lailla suosion noususta – kitaristi Campbell jopa siinä määrin, että hän varasti aika ajoin huomion bändin pääsolistilta. 

”Holy Diver” on albumina sellainen, josta on helppo tykätä, mutta joka on kaiken musiikkitulvan keskellä välillä myös helppo unohtaa. Ja onhan Dio tehnyt varsin kelpoa materiaalia senkin jälkeen. Albumin ajoittainen unholaan jääminen ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia: vaikka sen maukas riffi-voittoinen ote saattaa olla kuulijan alitajuntaan valettu asia, onnistuu albumi silti hieman yllättämään joka kerta sitä uudelleen kuunnellessa.

Albumin tutuimpia kappaleita ovat sen nimikappale ”Holy Diver”, livenäkin useasti kuultu balladimaisesti alkava ”Don’t Talk To Strangers” ja toiseksi albumin radiohitiksi tituleerattava ”Rainbow In The Dark”. Ne ovat Dio-kuluttajille ja metal- sekä hard rock -faneille lähes peruskauraa. – Ainakin jo nykyisin, ja miksi ei jo heti ilmestymisensä jälkeen vuonna 1983. Voin vain kuvitella, miltä tuo kesä ja pari sitä seuraavaa ovat maistuneet sen ajan teini-ikäiselle kappaleiden soidessa. ”Holy Diverin” kirkkaimmassa ytimessä on kuitenkin myös niin sanotut albumikappaleet, joista ei saa täytebiisejä vääntämälläkään. 

Albumin tunnetuimpia hienouksia on tietenkin myös sen avauskappale ”Stand Up And Shout”, jonka rankkuuden ja tempon jälkeen nimibiisi kuulostaa varsin kevyeltä ja köykäiseltä. – Seikka, jota ei välttämättä ole huomannut ”Holy Diverin” soidessa radiossa. Albumin ehkä hienoimmat riffit ja laulutulkinta löytyy kuitenkin kappaleesta ”Invisible”, joka on sellainen hitikäs palanen keskellä albumia, jota ilman albumi olisi tuskin säkenöinyt niin kuin se nykyisin tekee. Onkin ihme, ettei ”Invisible” ole saanut koskaan sen kummemmin huomiota radio- tai tv-medioissa, sillä sen verran mahtavalta on sen eri osiot saatu keskenään kuulostamaan.  ”Caught In The Middle” laukkailee mukavasti avauskappaleen tapaan hieman nopeammalla tempolla Ronnie James Dion käyttäessä jumalaista ääntään ja tulkintatyyliään saaden kuulijan satimeensa varsin vaivatta. Yhä ja edelleen.

”Holy Diverin” soundit ovat ehkä selkeimmilleen miksatut soundit, joita hard rock- tai metallimusiikissa voi saada ilman, että itse genremääritelmää tarvitsee alkaa muuttaa. Toisaalta voisi sanoa, että Dio löysi ”Holy Diver” -albumin yhteydessä musiikkiinsa sellaisia koukkuja, joita ei hard rock- ja metallipiireissä oltu siihen mennessä edes käytetty. ”Holy Diver” rantautui siinäkin mielessä markkinoille juuri oikeaan aikaan: Kuulijat halusivat toisaalta yhä rankempaa materiaalia, mistä kertoi thrash metalinkin alkava suosio. Ja toisaalta Dio seisoi yhtyeenä omillaan näyttäen pää pystyssä esimerkkiä siitä, että legendakin osaa vielä, trendeistä välittämättä. Legenda jo ennen ensimmäistä soolo-albumiaan, mutta joka yhtyeen myötä nousi kuitenkin suurempaan tunnettuuteen. Siinä on hieman meriittiä kerrakseen.

Ronnie James Dio oli muusikko ja visionääri, jollaisia ei synny maailmaan ihan liukuhihnalta. Muusikko, jolle musiikki oli elämäntapa. ”Holy Diver” sisältääkin tuosta kaikesta visionäärisyydestä ja talentista lähes vesileimatun jäljen, jonka voi kuulla albumin soidessa jopa ilman minkäänlaista käsitystä sen kontekstista. Kyseessä on albumi, jonka kuuntelee mielellään yhä vähintään muutaman kerran vuodessa. Kyseessä on albumi, jonka säkenöivä ote, osaaminen ja energia ei kulu kuten ei ole tehnyt vielä 40 vuodenkaan aikana.