Edelleen validi ja hieno albumi – arviossa Iron Maidenin 30-vuotias Fear of the Dark

Kirjoittanut Jani Lahti - 11.5.2022

Brittiläisen heavy metalin legenda Iron Maidenin albumeilla on ollut tapana ajan saatossa saavuttaa klassikon asema, oli kyseessä sitten miten paljon mielipiteitä jakava kokonaisuus tahansa. Nyt 30 vuotta täyttävä “Fear of the Dark” on ilmestyessään ollut albumi, jonka kohdalla osa vanhoista, puritaanisimmista faneista eivät enää niinkään ole olleet kiinnostuneita yhtyeen tekemisistä.

Mutta kuten myös useimmat Iron Maiden -albumit ovat saaneet aikaan, on jokaisen julkaisun kohdalla tullut seuraajia myös lisää. Uskollisimmat ovat olleet mukana alusta alkaen tai aina siitä albumista asti, jonka aikaan alunperin tutustuivat yhtyeeseen. Tuossakaan mielessä ei “Fear of the Dark” ole mikään poikkeus. Albumilla on taatusti silti kappaleita, jotka eivät miellytä kaikkia. Mutta mitä kaikkea albumi itseasiassa sisältääkään ja minkälainen merkitys materiaalilla on ollut yhtyeen myöhempään taipaleeseen?

Kaupallinen yhteistyö

Vinyylien suosio kasvaa kasvamistaan - Backstage Rock Shop tuo myyntiin kiinnostavia harvinaisuuksia ja uudelleenjulkaisuja →

Albumi starttaa käyntiin takuuvarmalla avauskappaleella, heavy metalin syvimpiä perusperiaatteita noudattavalla ja kunnioittavalla “Be Quick or Be Dead” -rallilla. “Ralli” on tässä kohdin edelleen se sana, jolla kappaletta voisi parhaiten kuvailla. Mukana on rajuutta ja vauhtia, joka ei jää nykypäivänäkään jälkeen sen metalliudessa mistään modernimmasta. Politiikkaan ja yhteiskuntaan liittyvät sanoitukset on saatu uskottavasti tiivistettyä osaksi muuten niin paljon fantasia- ja sankariteemoja aiemmilla albumeillaan käsitelleen yhtyeen kuvastoa. Vokalisti Bruce Dickinson ja etenkin kitaristit Janick Gers ja Dave Murray riffeineen pistävät parastaan heti kättelyssä.

Be Quick or Be Dead -kappaleen musiikkivideo

Vääntö on hurjaa myös rockaavassa “From Here to Eternity” -rallatuksessa. Jos jälleen paneudutaan kappaleen lyyriseen puoleen, noudattaa sen rikas verbaalisuus “Be Quick or Be Dead” -kappaleen tavoin edellisen albumin “No Prayer for the Dying” tiettyjen kappaleiden tyyliä luoda mielikuvia, molemmat albumit kun tarjoavat värikkäästi polveilevaa tekstiä kuulijan korville, tarinankerrontaa tietenkään unohtamatta. On myös todettava, että ”Fear of the Dark” ja ”No Prayer for the Dying” muodostavat albumikaksikkona aivan oman synkeän aikakautensa Iron Maidenin historiassa. “From Here to Eternity” muistuttaa jollain tavalla myös AC/DC:n tapaa rockata ja pelkistää ilmaisuaan, eikä kappale ole mitenkään väärässä paikassa albumilla siitäkään huolimatta.

Albumin ajankohtaisuus sen ilmestyessä vuonna 1992 ja nykyaikana ilmenee varsinkin ehkäpä sävellykseltään rikkaimmassa ja tyylikkäimmässä kappaleessa “Afraid to Shoot Strangers”. Kappale on pääsäveltäjän, bändiliideri sekä basisti ja perustaja Steve Harrisin kannanotto sodan järjettömyyksiin, jotka ovat tuohon maailmanaikaan näkyneet pitkälti uutisointina sodasta Persianlahdella. Kappale kuvailee alkuun seesteisessä tunnelmassaan epävarmuutta elämästä sodan keskellä varsinkin yksilön kannalta, eli tässä tapauksessa sotilaan näkökulmasta. Loppua kohden yhtye räjäyttää kappaleen kliimaksiinsa kitaristien Gers ja Murray johdolla ja tekee sen yksillä hienoimmista melodioista ja riffeistä, mitä yhtye on ikinä tehnyt. Lopputuloshan on edelleen vakuuttava ja toisinaan jopa ihokarvat pystyyn saava taiteellinen tuotos.

From Here to Eternity -kappaleen virallinen musiikkivideo

“Fear of the Dark” -albumin puolivälin kappaleet kuten “Fear Is the Key” ja “Childhood´s End” ovat niitä vähemmän albumilla tunnettavuutta keränneitä. Tosin molemmat ovat sanomaltaan jälleen yhteiskunnallisesti kantaaottavia. Varsinkin “Fear Is the Key” luo synkeän tunnelman samalla käsitellen HIV-positiivisten kuolemia, jotka aikanaan eivät tuntuneet kiinnostavan ketään, ennen kuin muuan Freddie Mercury menehtyi tautiin. Sama synkeä tunnelma “Childhood´s End” -kappaleen kohdalla jatkuu, sisältäen hienoja melodioita ja varmaa kurjuuden esille tuomista. Kappaleet luovat tietynlaista runkoa albumille, jota ilman “Fear of the Dark” ei olisi sitä, mitä se on ollut viimeiset kolme vuosikymmentä. Voisi jopa sanoa, että albumin tummanpuhuva kansi ja sen musiikillinen anti ovat aina kohdanneet saumattomasti. Aina kun albumia edes ajattelee, se luo mielessä tietynlaisen fiiliksen, käsitteen ja asian.

Afraid to Shoot Strangers -kappaleen virallinen livevideo Blaze Bayleyn ollessa laulajana

Albumi etenee loppua kohden oikeastaan vain hyvien, kiehtovien tai vähintään kokonaisuuteen istuvien kappaleiden tahdissa. Harvinaisena slovarina Iron Maidenin albumilla “Wasting Love” on tervetullut, mutta lähes inhorealistinen heavy-slovarin malli. Inhorealismi ole kaukana albumin kappaleiden teemoista silti muutenkaan. “Wasting Love” kuuluu slovarina samaan kategoriaan kuin vuonna 1982 julkaistu “Children of the Damned” sillä poikkeuksella, että se on selkeästi vakava rakkauslaulu, jollaista Iron Maiden ei ennen “Fear of the Dark” -albumia ollut oikeastaan levyttänytkään. Pienestä imelyydestä huolimatta se kuuluu Iron Maidenin klassikoihin, sisältää mahtavan ja mukana laulettavan kertosäkeistön sekä on yksinkertaisesti albumin parhaita kappaleita.

The Fugitive” jatkaa albumin punaista lankaa, joka toisin sanoen on edelleen musiikilla luotu tunnelma kappaleiden ja kansitaiteen luoman yhteisvaikutuksen välillä. Mieleenpainuvia lauseita siellä täällä viljelevä kappale pitää sen päähenkilön pakosalla loppuuun asti, mutta aivan albumin parhaimmistoa kappale ei välttämättä silti ole. “Chains of Misery” on hieman duurivoittoisempi tapaus kertosäkeistönsä puolesta, ja kappaleena mieleenjäävä sekä ehdottomasti “The Fugitiven” tapaan albumin tärkeitä runkobiisejä, mutta niihin albumin kauneimpiin kappaleisiin verrattuna ”Chains of Misery” on kuitenkin hieman helppo tapaus. “The Apparition” ei tee tässä suhteessa poikkeusta. Vaikka kappale istuukin kokonaisuuteen, on se hieman hilpeämmällä ulosannillaan ja yksinkertaisella, laulumelodiaan perustuvalla perusideallaan albumin omituisin tapaus. Kuten myös selkein täytekappale.

Wasting Love -kappaleen virallinen musiikkivideo

Loppua kohden albumi vie kohti suurta grande finaleaan, eli kaikkien tuntemaa nimikappaletta “Fear of the Dark”, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan mutta samalla eeppisyydessään edelleen mestariteos. Siitäkin huolimatta, että se on jopa pituudestaan huolimatta radiokanavillakin puhkisoitettu tapaus. Setlist.fi-sivuston mukaan se on ollut osana yhtyeen livesettiä yli tuhat kertaa ja yhdeksänneksi eniten kaikista yhtyeen kappaleista. Edellä listalla on vain kappaleita, jotka on julkaistu ennen “Fear of the Dark” -albumia.

Mutta onko nimikappale albumin edes toiseksi paras kappale? Vahvan “ehkän” siihen tuo esimerkiksi “Judas Be My Guide”, joka tempaisee mahtipontisuudessaan kuulijaa sielusta. Loistavasti rakentuva, ytimekäs kappale on lähes täydellinen esimerkki siitä, miten hittibiisi pitäisi tehdä. Albumin kymmenentenä ja ilman singlestatusta se on kuitenkin vain yksi niistä “Fear of the Dark” -albumin ”levybiiseistä”, mutta potentiaalia sillä olisi yhä vaikka livesettiin saakka. Mahtava tekele, joka siis ansaitsisi isomman huomion kuin mitä sen on ollut mahdollista saada.

Fear of the Dark -nimikappaleen livevideo Doningtonista

Toiseksi viimeinen “Weekend Warrior” on Iron Maidenin asenteikkaimpia kappaleita, ja jo nimikin sen kertoo. Jälleen kantaaottava teksti, joka tällä kerralla nivoo jalkapallo-kannattamisen varjopuolia. Monen mielestä kappale ei välttämättä ole se Iron Maidenin tai edes albumin kehuttavimpia, mutta albumin parhaimmistoon se kuitenkin menee kaikessa sen mieleenpainuvassa rockaavuudessaan.

“Fear of the Dark” on yksi Iron Maidenin parhaimpia albumeita. Tällä tarkoitan sitä, että se sijoittuu TOP-10-listalle, kun yhtye on julkaissut peräti 17 studioalbumia. Jälkeenpäin mietittynäkin albumi on Maiden-mittarilla tietyllä tavalla jopa säkenöivä. Ja yhä edelleen sen nimikappale on niin laajalti tunnettu sekä suosittu, että sen merkitystä ei voi sivuuttaa, kun miettii yhtyeen myöhempää elinkaarta. Se on niitä kappaleita, joita yhtyeen keikoille tullaan massoittain kuulemaan ja kollektiivisesti massana laulamaan. 

Muitakin unohtuneita helmiä albumi kuulijoilleen tarjoaa. Etenkin siksi, että aivan tämänkaltaisilla melodioilla iloittelevaan, vuoroin suoraan ja vuoroin kokeilevaan ilmaisuun ei Iron Maiden ole myöhemmillä albumeilla liiaksi palannut. Osansa soppaan tekee vokalisti Dickinsonin laulutyylin rähjäisempi ja rennompi ulosanti, jota sitäkään ei ole kuultu vastaavanlaisena enää 2000-luvun albumeilla.