Edesmenneen Chris Cornellin leski haastoi Soundgardenin oikeuteen maksamattomista rojalteista – vaatii lisäksi oikeutta Cornellin viimeisiin nauhoituksiin

Musiikkimaailmaa kohtasi vuonna 2017 valtaisa menetys, kun Soundgardenista sekä soolourastaan tunnettu laulaja Chris Cornell menehtyi vain 52-vuotiaana tehtyään itsemurhan.

Soundgardenin kitaristi Kim Thayil kertoi hiljattain radiokanava SiriusXM:n haastattelussa sen olevan hyvinkin mahdollista, että bändi julkaisisi kokonaisen albumin verran Chris Cornellin laulamia kappaleita tulevaisuudessa. Thayilin mukaan bändillä on ainakin albumillisen verran Chris Cornellin laulamaa materiaalia valmiina eri demoissa, mutta ongelmana on materiaalin kasaaminen yhteen eri paikoista.

Vaikuttaisi siltä, että Thayilin kommentti materiaalin kasaamisen ongelmista on hieman kaunistellusti ilmaistu. Nyt on nimittäin käynyt ilmi, että Cornellin leski, Vicky Cornell, on haastanut yhtyeen oikeuteen Chrisin julkaisemattomien lauluraitojen perusteella. TMZ uutisoi, että Vickyn ja hänen asianajajiensa mukaan kyseessä on ”yritys päästä väkisin käsiksi perikunnan hallussa oleviin, Chrisin juuri ennen kuolemaansa nauhoittamiin äänitteisiin”, joiden väitetään olleen täysin Chrisin omaisuutta ja näin ollen myös vaimon ja lasten suoraa omaisuutta. Lisäksi Vicky väittää, että Soundgarden on velkaa satoja tuhansia dollareita maksamattomia rojalteja Chris Cornellin perikunnalle.

Riidan keskiössä on yhteensä seitsemän aiemmin julkaisematonta kappaletta. Vicky kertoo tarjonneensa nauhoituksia Soundgardenille julkaisua varten hyvässä hengessä, mutta hänen mukaansa yhtye torjui ajatuksen ja pyrkii sen sijaan väkisin omimaan oikeudet niihin ylitse Cornellin perikunnan.

Yhtye on vastannut Vickyn väitteisiin toteamalla, että bändi työsti kyseessä olevia äänitteitä yhteistyössä Chrisin kanssa, ja että heillä kaikilla oli työvaiheessa ”erittäin positiivinen olo uudelleen syttyneestä energiasta ja luovuudesta”.

Kommentoi julkaisua