Suomenkielisen raskaan musiikin huippuvuosina alalle oli melkoista ruuhkaa, ja jonkin asian nouseminen trendiksi tarkoittaa yleensä myös tason laskemista. Trendeillä on myös tapana vaihtua, jolloin vain vahvimmat selviävät. Turun alueelta hyökkäävä Kirosäe edustaa näennäisesti raskasta suomenkielistä musiikkia, mutta se ei terminä tee oikeutta bändille eikä sen musiikille. On hienoa huomata, että kehissä on jälleen uusia bändejä, joille määrä ei korvaa laatua. Kirosäe edustaa tuota ryhmää.

Olen nähnyt bändin pari vuotta sitten tositoimissa lauteilla ilmeisesti aika pian sen perustamisensa jälkeen, ja muistaakseni en silloin ollut varauksettoman ihastunut. Sittemmin on bändillä hikeä varmasti virrannut, sillä käsillä oleva debyytti-EP ei anna mitään syytä epäillä bändin taitoja ja tulevaisuutta. Eikä yhtye varmaan ihan syyttä kiivennyt tänä vuonna Ruisrockin esiintyjäkaartiin.

Avausraita ”Vääränlaista voimaa” potkaisee EP:n tehokkaasti käyntiin; menevän biisin lisäksi huomio kiinnittyy hyvin potkiviin soundeihin. Biisin äänimaailma kuulostaa isolta, ja kappaleessa on monenlaista koukkua. Vokalisti-kitaristi Matti Huhtalalla on miellyttävän pehmeä ääni, joka ei kuitenkaan ole millään lailla pehmo vaan revittelyynkin kykeneväinen.

Bändi on ilmoittanut yhdistävänsä biiseissään raskaita riffejä, melankolisia sanoituksia ja isoja kertosäkeitä. Eipä se huijausta harrasta näin sanoessaan, sillä juuri tästä on kyse. Tosin bändi on unohtanut mainita, että biiseissä on myös mainioita melodioita. Sävellykset ovat monimuotoisia ja sovituksiin on nähty vaivaa. Itseäni miellytti varsinkin ”Huuto hiljaisuuteen” -laulun sovitus, joka antoi kappaleelle syvyyttä ja tunnelmallista rikkautta. Huomiotta ei voi jättää bändin mainiota soittotaitoa, jota ilman biisien moni-ilmeisyys ei olisi mahdollista. Rumpali Tapio Savolainen hallitsee elävän soiton erilaisine jippoineen, ja Huhtalan sekä toisen kitaristin Aleksi Rintalan soitto on loistavaa yhdessä ja erikseen. Basisti Fabian Korsström vahvistaa tanakan rytmiryhmän.

Kolmas biisi ”Tuomioni” on kovin tutun kuuloinen, mutta en saa mieleeni, mistä sen tuntisin. Olenkohan sittenkin eksynyt bändin keikalle hurmioituneessa tilassa? Biisi on hieno ”Scorpions meets Kirosäe” -tyyppinen mahtiballadi, joka ei kuitenkaan ole siirappinen eikä muutenkaan ylimakea. Kertosäe on salakavala, ja huomasin yöllä herätessäni sen melodian soivan päässäni.

Sanoituksissa bändi soutaa syvissä vesissä, eikä aamuaurinko suo romantiikkaa ainakaan perinteiseksi mielletyllä tavalla. Korniuden ja pateettisuuden suo on aina vaarana, kun sanoituksissa lähdetään katujen varjoisille puolille. Kirosäe onnistuu kuitenkin välttämään pahimmat ansat, vaikka lauseilla ”ei hymyä huulilla, ei iloa kasvoillaan” ja ”revin kappaleiksi ihmisyyteni” olisi mahdollisuus tippua kuiluun. Yhtye ei kuitenkaan riehu eikä rietastele synkkyydellä vaan luottaa hillittyyn ahdistukseen ja melankoliaan.

Viimeinen biisi ”Unenlainen” hyödyntää hienosti pianon mahdollisuuksia, ja muutenkin biisi on raskaasta poljennosta huolimatta höyhenen lailla eteenpäin leijuva kappale.

”Ihmisyyden läpileikkaus” on hieno näyte tuoreelta bändiltä, jolla voi olla kivikkoinen mutta kestävä ja nousujohteinen tulevaisuus edessä. Huolimatta sitä että biiseissä on monenlaista tarjolla, paketti on ehjä ja tasapainoinen kokonaisuus. Pientä terävöittämistä ja iskevyyttä kaipaisin vielä ilmaisuun, niin paketti olisi täysin valmis. Loppujen lopuksi Kirosäe on vahvasti itsensä näköinen ja kuuloinen yhtye.

8 ½ / 10

Kappalelista:
1. Vääränlaista voimaa
2. Huuto hiljaisuuteen
3. Tuomioni
4. Seitsemän
5. Unenlainen

Teksti: Nikki Jääsalmi