Eeppinen, asenteikas ja tutun turvallinen – ennakkoarviossa Helloweenin tuleva omaa nimeä kantava uusi albumi
Saksalaisen Helloweenin tuleva, omaa nimeä kantava albumi saatiin Kaaoszinenkin ennakkokuunteluun verkkoyhteyksien avulla kera toimittajien ja yhtyeen jäsenten kanssa toteutettujen juttutuokioiden. Muutaman tunnin tuokion yhteydessä jokaisella toimittajalla oli siis mahdollisuus kuunnella koko 66-minuuttinen uusi albumi alusta loppuun koko albumin kattavalla lyriikkavideolla höystettynä.
Albumin oli tarkoitus tulla ulos jo vuonna 2020 yhtyeen Pumpkins United -teemalla kiertäneen vanhan ja uuden Helloween-miehistön yhdistymisen jälkeen, mutta koronaviruksen aiheuttaman maailmantilanteen vuoksi albumin julkaisu siirrettiin kesään 2021. Tarkemmin sanottuna albumin on määrä ilmestyä 18. kesäkuuta. Hienon, Helloweenin ”Keeper of The Seven Keys” -teemaa mukailevan albuminkannen öljyvärimaalauksen on toteuttanut taiteilija Eliran Kantor. Yhtyeen laulajien Michael Kisken ja Kai Hansenin mukaan uuden albumin syntyprosessi toteutui hyvin demokraattisella otteella siten, että jokainen jäsen sai tehdä kappaleita oman Helloweenia mukailevan näkemyksensä mukaan, ja yhtye sitten valitsi näistä kollektiivisella mielipiteellä albumille päätyvät tekeleet. Esimerkiksi yhtään alusta loppuun selkeää balladia ei tällä kertaa uudelta Helloweenin albumilta löydy, vaan yleisilme alusta loppuun on muun muassa melodisen power metalin ja heavy metalin juhlaa.
Mainos päättyy
Albumi alkaa Michael Weikathin säveltämällä ja hitaalla tunnelmoinnilla käynnistyvällä ”Out for The Glory” -kappaleella. Heti alusta alkaen melodisuus ja jopa bassovoittoisuus korostuu erityisesti. Hitaasti käynnistyvä kappale on käynnistyttyään lopulta ehtaa power metalia varsin iloisella ja toiveikkuutta huokuvalla melodialla. Vokaalien vetovastuu on alussa Michael Kiskellä, jonka laulutaito ei ole yllättäen millään tavalla kärsinyt vuosikymmenten varrella, mikä jaksaa yllättää läpi albumin. Toinen entinen ja nykyinen Helloween-vokalisti Kai Hansen laulaa c-osiossa, ja myös taustalauluihin tunnutaan panostaneen heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen. Erityisesti ”Walls Of Jericho” -albumin aikaiset fanit tulevat tästä todennäköisesti ilahtumaan.
Heti seuraavassa ”Fear of The Fallen” -kappaleessa pääsee ääneen Andi Deris, joka on laulanut Helloweenissä pian jo lähes 30 vuotta. Kappale on Derisin sävellys, mikä ei varmastiyllätä hänen aiempia edesottamuksiaan tiedostavaa fania. Balladimaisesti alkava kappale lähtee alun jälkeen nopeastikin lentoon rokkaavalla riffillä. Jos edellinen kappale oli ihan kivaa Helloweenia alusta loppuun, niin tässä on jo hieman lisää munakkuutta, Deriksen laulaessa liidiä samalla, kun Kiske hieman duetoi mukana. Duokitarointia on hieman Judas Priestin tyyliin sekä kitaraliideissä että soolossa, ja kaikkien kolmen kitaristin, Michael Weikathin, Sascha Gerstnerin ja Kai Hansenin, taidot pääsevät ensimmäistä kertaa todelliseen esittelyyn. Kappale polveilee loppua kohden alun hitauteen ja decide-sanan kuiskauksineen, joiden perusteella mukaansa tempovan kappaleen sanoituksista on irrotettavissa elämänohjeitakin. Kertosäkeistö on jälleen melko tavanomainen power metal-/Helloween-sävel, mutta onneksi meno sen kuin paranee.
Komantena kuultava ”Best Time” on yksinkertaisesti kaikessa tiiviissä kestossaan albumin osuvimpia tekeleitä, hienoisilla syntetisaattoreilla höystettynä. Kitaristi Gerstnerin ja vokalisti Derisin sävellys ja sanoitus tuovat mieleen erityisesti ”Better Than Raw” -albumin aikaisen Helloweenin. Albumin menevin kappale tähän asti, j asiinä hyödynnetään hienosti kolmea laulajaa simppeleillä sovituksilla. Havaittavissa on myös vaarallisen kuuloista korvamatoa, ja oikeastaan ”Best Time” on alusta asti sellainen, ettei sitä todellakaan halua yhteen kuunteluun jättää. ”Yesterday is history, tomorrow it’s a mystery”, Hansen hokee mantramaisesti sopiviin väleihin. Tämä on sitä Helloweenia, mitä olisi suonut kuulevan jo monta albumia sitten!
Neljäs kappale ”Mass Pollution” alkaa yllättäen bassointrolla ja etenee rokkaavaan riffiin, joka tuo mieleen yhtä paljon HammerFallin kuin hieman myös Lordi-yhtyeen. Kappale on kieltämättä sitä albumin parasta antia vokalisti Derisin laulaessa edellisen tapaan suurelta osin liidiä – kuitenkin niin, että myös Kiske pääsee sekaan hassuttelemaan hokemiaan. Ennakkokuuntelun jälkimainingeissa vokalisti Kiske kertoi albumin tekoprosessista, että yhtye suoritti useita kokeiluja lauluosuuksien suhteen eri kappaleissa sen suhteen, kuka vokalisti voisi parhaiten suoriutua mistäkin lauluosuudesta, jolloin eniten korvia miellyttänyt kokeilu oli se, mitä käytettiin. Kappale koostuu myös muutamista tyylikkäistä kitarasooloiluista tarttuvien melodioiden ohella, mutta juuri muuta siitä ei saanut yhden kuuntelun perusteella valitettavasti irti.
”Angels” on kappale, joka tuoreella Helloween-albumilla kuullaan viidentenä. Groovaava ja nykivä kipale hidastuu aavistuksen kertosäkeistössä, ja se tuokin mieleen vaikutteita myös modernimmilta keskieurooppalaisilta metalliakteilta. Erityisesti Within Temptationin ja Beyond The Blackin tyylisten yhtyeiden dramaattisuus on läsnä. Kappale on jälleen Kisken ja Derisin duetointia ja polveilee moneen suuntaan. Eri osioita tuntuu olevan ahdettuna peräkkäin reilusti, ja jälleen myös basso pääsee hieman normaalia enenmmän esiin. Sanoituksissa on “she’s a devil in disguise” -tyylistä kulunuttakin retoriikkaa, jossa ”enkelitkin voivat aiheuttaa painajaisia”.
Mainos päättyy
”Rise Without Chains” on kuudentena albumilla oleva Andi Deriksen sävellys. Kyseessä on nopea ja varsin reippaanlainen power metal -kappale, joka tuo mieleen aiemmasta tuotannosta ainakin ”The Time Of The Oath” -albumin ”Steel Tormentor” -kappaleen. Isolta määrältä tiluttelua ei säästytä tässäkään kappaleessa, eivätkä kappaleen riffit ole mitään power metalin uudelleen keksimistä, mutta kyseessä on vauhdikas ja asenteikas raita, joka istuu kokonaisuuteen. Laulupuolesta vastaavat jälleen Deris ja Kiske, kimpassa ja erikseen.
”Indestructible” sisältää matalavireisintä riffittelyä tähän mennessä. Kyseessä on yhtyeen pitkäaikaisen bassotaiteiljan Markus Groskopfin sävellys ja sanoitus. Albumi yllättää tähän mennessä ehkä eniten sillä, että Weikath ja Hansen ei tunnu olevan kappaleiden tekijätiedoissa mukana, vaikka kyseiset herrat ovat ehkä eniten profiloituneet Helloweenin uran varrella niin sanotuiksi ”päälliköiksi”, etenkin albumeiden tuotannossa ja sävellyksissä. ”Indestructible”-kappaleessa pääsee ääneen vaihteeksi koko vokalistikolmikko, Hansenin kuitenkin jättäytyessä lauluosuuksillaan silti yhä pienempään rooliin, kuten monessa muussakin kappaleessa, joilla hän albumilla laulaa. Seitsemäntenä majaileva ”Indestructible” sisältää melkoisen mukaansatempaavan kertosäkeistön, jossa lauletaan kappaleen nimeä, kuten muutamassa muussakin edeltävässä kappaleessa toki tehdään. Kyseessä on pidemmittä analyyseitta kappale, joka olisi melodisuutensa ja selkeytensä puolesta kelvannut vaikkapa euroviisukappaleeksikin.
Hieman kornistikin nimetty ”Robot King” alkaa hyökkäävällä ja aggressiivisella riffillä. Kitarasoundi on silti melko perinteisen kuuloista Helloweenia, ja kappale on koko albumilla vasta toinen Michael Weikathin sävellys ja sanoitus. Hyvillä ideoilla höystetty kappale, jossa kuullaan paikoitellen jopa triplattuja kitaraharmonioita. Loppupuolella kappale kulkee hieman neo-klassisen metallitaiteen puolelle. Paljon on pureskeltavaa tässäkin, ja tähän asti tapahtumia albumilla riittää, joten mieleen tulee väkisinkin, että rahoille on varmasti luvassa jonkinlaista vastinetta, mikäli Helloween-fani niitä fyysisen albumin hankintaan päättää laittaa.
Metallicankin samannimisen kappaleen paremman kuuloinen kaima ”Cyanide” alkaa hienolla introriffillä, joka tuo särmää jopa koko albumikokonaisuuteen. Vokalisti Andi Deriksen luomus on melko polveileva ja reippaanlaisesti tuplabasarikompeilla täytetty kovan tason kappale jonkinlaisilla yhteiskunnallisilla lyriikoilla. Lyyrinen näkökulma vaikuttaisi olevan kuitenkin individuaali, joten ennakkokuuntelun pressiosuudessa Kai Hansenin avaama Deriksen tapa kirjoittaa ns. ”käskevästi” tai ”suorien mielipiteidensä pohjalta” aukeneekin albumin kappaleista viimeistään ”Cyaniden” kohdalla hieman enemmän.
Albumin kymmenes raita ”Down In The Dumps” alkaa Japani-henkisellä alkumelodialla ja jousisäestyksellä, joten kappaleen kohdalla ei voi olla ajattelematta, että nousevan auringon maan fanejahan tässä ollaan myös hellimässä. Kappale sisältää paljon kaikkea edeten mystisen alun jälkeen kokeilevillekin linjoille. ”Down In The Dumpsin” tekijäksi on merkitty Weikath, mikä ei sinällään yllätä, kun sitä kuuntelee. Säkeistö on kapaleessa hieman tavallisempi, mutta pre-choruksesta löytyy jo tiettyä ”sing along” -henkeä, joka tempaisee mukaansa, samalla, kun kertosäkeistö on melko tavallinen power metal -tyylissään. Tiheään viljelty melodia voisi hyvin olla anime-elokuvasta. Ei mikään ”Eagle Fly Free”, mutta ei kaukanakaan toisaalta.
Albumin yhdestoista raita nimeltä ”Orbit” on alustusta seuraavalle ja albumin viimeiselle kappaleelle. Reilun minuutin mittainen Kai Hansenin sävellys on seesteisyydessään hyvin pinkfloydmaisen tunnelmallinen kappale. Ei mitään tavallisinta Helloweenia.
Mainos päättyy
Editoituna ja lyhennettynä singlenäkin julkaistu megalomaanisen eeppinen ”Skyfall” päättää Helloweenin ”Helloween”-albumin musiikillisella seikkailulla kohti avaruuksia ja sieltä pois. Kyseessä on Kai Hansenin 12-minuuttinen luomus ja sävellyksellisesti varsin kelpo tekele. Michael Kiske laulaa suuren osan kappaleesta ja hienosti laulaakin, kuten läpi koko albumin. Myös Deris pääsee kappaleessa paljolti ääneen säveltäjä Hansenin ohella. Vaikuttaa siltä, että ”Skyfall” on viimeisenä ilmeisesti siitäkin syystä, että se ikään kuin alleviivaisi Helloweenin alkuperäisten ”aivojen” eli Kai Hansenin olemassaoloa yhtyeessä. Hansen itse sanoi ennakkokuuntelun ohessa että halusi mieluiten keskittää kaiken sävellystyönsä albumilla yhteen isoon kokonaisuuteen, siinä vaiheessa, kun yhtyeen jäsenet kävivät läpi jokaisen kappaleideoita. Jokaisella jäsenellä oli sanansa sanottavana toteutukseen, ja siitä oli hyvä heidän mukaansa lähteä toteuttamaan albumin kokonaisuutta. Ja kyllähän tämä melko järkälemäinen ja idearikas albumi onkin.
”Skyfall” sävellyksenä ja toteutuksena erityisesti majesteettisuudessaan menee eränlaisesta uudesta ”The Keeper Of The Seven Keys” -albumin ”Halloweenista”, lähes samassa mitassa. Ja kyllähän ”Skyfall” kaikesta monipuolisuudesta huolimatta voisi tulla olemaan myös live-hitti. Kun kertosäkeistön ”I fell from the sky” -rivillä laulettua haikean kuuloista laulumelodiaa kuuntelee, ei voi olla ajattelematta, miten yleisö tulee tätä keikoilla kädet ilmassa mukana laulamaan. Jonkin verran kappaleesta ovat kuultavissa myös Hansenin pitkäaikaisen yhtyeen Gamma Rayn edesottamukset, mikä toisaalta vain piristää ja huvittaakin samanaikaisesti. Huvitusta ei ainakaan lievennä aivan kappaleen lopussa kuultava ”somewhere out in space” -fraasi, joka on siis saman iminen legendaarinen Gamma Ray -kappale.
Helloween on joutunut siirtämään albumia promotoivaa kiertuetta valitettavasti jo kahteen otteeseen koronaviruksen aiheuttamien rajoituksien johdosta. Ennakkokuuntelun yhteydessä ainakin rumpali Daniel Löble avasi ajatuksiaan uudesta albumista ja sen kappaleista myös kiertueen osalta ja kertoikin, ettei albumilta kuitenkaan tulla todennäköisesti kuulemaan kovinkaan montaa kappaletta live-keikoilla, sitten kun niiden soittaminen taas on mahdollista.
Helloween julkaisee – voisiko sanoa ”vihdoin” – ehkä legendaarisimmalla kokoonpanollaan ikinä, omaa nimeään kantavan albumin 18. kesäkuuta 2021, eikä se todennäköisesti tule olemaan pettymys yhtyeen pitkäaikaisille faneille. Ja olit sitten Helloweenin musiikin ystävä 1980-, 1990-, tai 2000-luvulta, tulet löytämään Helloweenin tuoreelta albumilta kaikkien mainittujen ajanjaksojen kaltaista musiikkia.
