Ehkä brutaaleinta Anselmoa ikinä -arviossa SCOUR-yhtyeen “Gold” pitkäsoitto
Pantera-, Down– ja Superjoint Ritual-yhtyeistä parhaiten tunnetun vokalisti Phil Anselmon tuoreimpiin sivuprojekteihin lukeutuva SCOUR on täällä taas. Vai voisiko tätä projektia oikeastaan pitää jo bändinä, sillä otsikot ja biografiat kertovat yhtyeestä sanoilla “extreme metal supergroup”. Alunperin projekti on “Metal-Archives”- sivuston mukaan perustettu jo vuonna 2015 ja sittemmin julkaissut vain EP-levytyksiä, aina nyt käsillä olevaan tuoreeseen “Gold”-pitkäsoittoon asti. Yhtyeen tunnetuimman jäsenen ohella siinä vaikuttaa basisti John Jarvis (NEST, AGORAPHOBIC NOSEBLEED), kitaristi Derek Engemann (PHILIP H. ANSELMO & THE ILLEGALS) sekä kitaristi Mark Kloeppel (MISERY INDEX) ja Adam Jarvis (PIG DESTROYER, LOCK UP).
Uutukainen pitkäsoitto nimeltä “Gold” jatkaa yhtyeen julkaisujen “väriteemaa”. Vuoden 2016 “Grey” EP:stä alkaen sen myöhemmät julkaisut ovat olleet yhtä cover-singleä lukuunottamatta nimetyt “Red” (2017) ja “Black” (2020). Knoppitietona mainittakooon, että “Black” EP:n “Doom” kappaleessa vieraili niinkin iso maailmantähti kuin näyttelijä Jason Momoa. Nyt Nuclear Blast Recordsin julkaisemalla “Gold” albumilla ei vierailijoita liiemmin ole, ellei sellaiseksi lasketa masteroija-guru Jens Bogreniä, joka on työskennellyt niin ikään useiden kotimaisten metalliyhtyeiden albumikokonaisuuksien parissa.
Mennäänpä itse “Gold” albumiin, jolla SCOUR on todella vimmainen ja synkkä. Yhtymäkohtia saa yhtyeen musiikille hakea lähinnä black metalin suunnalta, mutta hivenen soittotyylistä ja kappaleiden nopeudesta sekä yleensäkin siitä miltä SCOUR kuulostaa, paahtaa läpi myös grindcore-vaikutteet. Ainakin avauskappaleet “Cross” ja “Blades” säikäyttää kuulijansa sellaisella raskaan, synkän ja brutaalin metallin syöksyllä jokaista ihmisaistia kuormittaen, että se yhtä aikaa kiehtoo ja saa voimaan myös hivenen huonosti. Kolmantena kuultava “Infusorium” on kaikessa brutaaliudessaankin helpommin lähestyttävää materiaalia hitaammalla alulla ja hieman selkeämmällä kappalerakenteellaan. Phil Anselmoa ei meinaisi kuitenkaan tunnistaa Phil Anselmoksi, mikäli ainut mitä ukon repertuaarista tietää on hänen tunnetuimmat yhtyeensä Pantera ja Down. Niissä Anselmo kun sattuu käyttämään ääntään selkeästi artikuloiden ja rytmittäen, tai puhtaimmillaan jopa melodisen kauniisti, on SCOUR-yhtyeessä kyse enemmän kurkkuäänen äärimmäisestä örinästä, karjumisesta ja huutamisesta.
Mainos päättyy
Anselmon äänenkäyttö on tässäkin yhteydessä ihailtavan voimakasta, paikoin itsevarmaa, mutta ennen kaikkea myös taiteellisen kokeilevaa. Ja juuri tätä seikkaa täytyy ihailla, tai vähintäänkin siitä inspiroitua. SCOUR vaikuttaa muutenkin yhtyeeltä, joka vain vilpittömästi haluaa tehdä samanlaista musiikkia, jota yhtyeen jäsenet ovat itse kuunnelleet ja ihailleet. SCOUR on ikään kuin äijäkerho, joka vanhojen hyvien poikakerho-aikojen kunniaksi kokoontuu aina silloin tällöin hieman säveltelemään nostalgiamielessä. Vaikutteina tuntuu olevan etenkin norjalainen black metal, mikä ilmenee tummana möykkynä kaiken aggressiivisen, synkän ja taiteellisen äänivyöryn keskellä. Paikoin musiikista tulee mieleen Darkthrone, joka on lähtenyt metsäretkelle Immortalin kanssa.
Kaiken kaikkiaan 13 kappaletta kattava albumi on samaan aikaan kiehtova ja taiteellinen mutta yksinkertainen luomus. Yksinkertaisuudesta kertoo sen kappaleiden yksinkertaiset nimet kuten vaikkapa junnaavan nopea sahaus “Coin” tai vuonomaisemaa nuoleskeleva “Evil”. Ehkä myös hidasta ja nopeaa sekä hieman melodisempaa edustava “Devil” ja äkkiväärä sekä death metalisempi “Hell”. Myös “Invoke” jyrää päälle simppelisti kuin veltto mutta sekunnissa kovettuva sementti.
SCOUR-yhtyeen raaka, ryöppyävä, äänekäs ja aggressiivinen ulosanti on ehkä ainakin brutaaleinta Phil Anselmon edustamaa musiikkia koskaan. Hyvänä apuna tässä toimii kitaristien Engemann ja Kloeppel paikoitellen viiltävän kirskuvat kitaroinnit. Sen miksaus ja masterointi tekee oikeutta nimenomaan musiikin fyysisyydelle, joka kaiuttimista korviin on asetetttu ladattavaksi. Jopa korvasärky voi olla taattua, mikäli kuulija ei osaa käyttää volume-nappia. Viittaamatta ollenkaan SCOURin ahdistavaa kauhua pursuaviin sanoituksiin, on “Gold” äänimaisemiltaan suhteellisen kiehtova albumi mustaa metallia.
Mainos päättyy