Ehyt kokonaisuus toistaa itseään – arviossa Kasvoton

Kirjoittanut Lauri Nieminen - 4.1.2023

Suomi tunnetaan monista tummanpuhuvaa metallimusiikkia esittävistä yhtyeistään. Tunnusomaista bändien musiikille on alati läsnäoleva selittämätön kaihon, alakuloisuuden, surun, ahdistuksen ja angstisimmillaan jopa alemmuuden tunne. Lemiläisen death/ extreme-metal yhtyeen Kasvottoman musiikistakaan ei positiivisia tunnelmia tarvitse hakea. Bändi jatkaa vuonna 2020 julkaistun debyyttialbuminsa ”Jumalansa Tappaneet” tyyliin lohduttoman synkeällä linjalla, jossa ahdistusta huokuvia sanoituksia säestää erittäin perustavista death-metal elementeistä rakentuvat kappaleet.

Yhtyeen toinen pitkäsoitto tarjoillaan astetta kunnianhimoisempana tupla-albumikokonaisuutena. 19.11.2022 julkaistun tuplalevyn ensimmäinen puolisko kantaa nimeä ”Portit”, toinen on ristitty osuvasti musiikin tunnelmaa kuvaavalla otsikolla ”Takaisin Syvyyksiin”. Eniten edeltämainittuja albumeita erottavat lyriikat, “Porttien” ollessa hieman viimeksi mainittua toiveikkaampi.

”Takaisin Syvyyksiin” lyö avausraidaksi nimikkokappaleensa, joka on yksi koko albumikokonaisuuden parhaista. Positiivisena erottujana tältä puoliskolla on tämän lisäksi mainittava miellyttävän kitarasoolon sisältävä ”Vuodet”. Muuten materiaali on erittäin tasaista ja kappaleet toistensa kaltaisia. Laulutyyli on alusta loppuun nuotitonta murinaa, jolle pidemmässä kuuntelussa alkaa kaivata edes hetkellistä vastapainoa. Äänimaailma ei muutenkaan ihmeellisempiä irotteluja sisällä, ja esimerkiksi puhtaat kitaraosuudet loistavat poissaolollaan. Kaiken kaikkiaan musiikin ilmaisu jää tyyliltään kapeaksi, minkä toisaalta ymmärrän Kasvottoman kontekstissa olevan osittain tarkoituskin. ”Takaisin Syvyyksiin” kellottaa hieman reilu puoli tuntia paikoittellen erittäin rivakkaa paahtamista, joka on erittäin optimaalinen pituus levyn ollessa tupla-albumista vasta ensimmäinen puolikas.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Puolikkaista hieman pidempikestoinen “Portit”-albumi sisältää vielä edeltävää enemmän silkkaa mättöä, blast beatien ja tremolo-pikkausten tahdittamana. Levyn toiseksi viimeinen kappale “Inferno” jää mieleen joukosta yhtenä kokonaisuuden onnistuneimmista kappaleista, eikä vähiten muusta materiaalista erottuvan melodisen outronsa ansiosta. Positiivinen onnistuja on myös ahdistavalla otsikolla nimetty “Hengittävät Koneet”, joka alkaa keikoilla takuuvarmasti nyrkkejä ilmaan nostattavalla riffillä. Tämän jälkeen biisi tekee täyskäännökseen black metal -sfrääreihin upoten ja sen jälkeen taas intron kaltaiseksi vauhtiaan himmaten. Vaihdosta biisiä seuraavaan kappaleeseen ei edes huomaa, sillä blast beat-lähtö “Korkeuksista” – kappaleessa tehdään hyvin edeltävän kanssa yhteen toimivasti.

Yleisesti levy on soitettu erittäin tarkasti. Saundillinen tuotanto on melkein hyvällä tasolla. Äänimaiseman tunkkaisuus monella tavalla sopii bändin ilmaisuun. Myös lyriikoiden eheydestä ja puhuttelevuudesta on annettava tunnustusta. Tekstit ovat keskenään erittäin yhtenäisiä ja vaikuttavat tarkasti harkituilta. Teemojen esittelyksi mainittakoon Nietzsche-vaikutteita muistuttavat “Jumal-ihminen” ja “Sota jumalia vastaan” – kappaleet. Pidemmässä kuuntelussa Kasvottoman ilmaisun yksipuolisuus alkaa sen verran toistaa itseään, että kerralla koko tuplalevyn kuunteleminen osoittautuu todennäköisesti työlääksi. Kokonaisuuden sisäisen kontrastin kasvattaminen lieneekin yhtyeen kohdalla olla paikallaan, varsinkin jos tavoitteena on tulevaisuudessakin tehdä tämän kaltaisia mammuttiteoksia. Soittotarkkuuden ansiosta arvioisin tämän aggressiivisen ja paikoitellen erittäin moshpit-valmiin materiaalin aukeavan todennäköisesti levyversiota paremmin keikoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen