Ei ensimmäistäkään täytebiisiä – arviossa Kissin’ Dynamiten ”Back With A Bang!”

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 3.7.2024

Saksalainen hard rock -bändi Kissin’ Dynamite julkaisee ”Back With A Bang!” -albuminsa 5. heinäkuuta Napalm Recordsin kautta. Uusi albumi sisältää yhteensä 12 raitaa, ja pelkästään useamman biisin nimet kuulostivat lupaaville, joten suurella mielenkiinnolla lähdin pitkäsoiton pariin. Jostain syystä taipaleensa jo vuonna 2007 aloittanut yhtye on jäänyt minulta aikaisemmin sen kummemmin noteraamatta. Kieltämättä hieman siis hämmästyin, kun luin tuoreen albumin olevan jo Kissin’ Dynamiten kahdeksas.

Singlejä levyltä on kevään mittaan muutama saatu kuultavaksi, ja näistä erityisesti ”Raise Your Glass” kiinnitti oman huomioni. Eivätkä ”My Monster” tai ”The Devil Is A Woman” kuulostaneet nekään yhtään hullummille, joten odotukseni olivat varsin korkealla. Jokaisesta sinkkubiisistä on julkaistu myös musiikkivideot, jotka pääset katsomaan artikkelin lopusta.

”Back With A Bang!” alkaa heti suoraan nimibiisillä, joka ei jätä arvailujen varaa siitä, mistä tämä albumi on oikein tehty. ”My Monster” ei tarvitse kuin ainoastaan yhden kuuntelukerran, kun jo kertosäe jää pysyvästi mieleen. ”Raise Your Glass” on kertomus nuoruuden unelmista, johon uskon monen uransa eri vaiheessa olevan bändin samaistuvan.  ”The Best Is Yet To Come” ja ”I Do It My Way” ovat puolestaan hieman hitaampia raitoja, jotka tuovat vaihtelua levyyn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kun pääsen ”More Is More” -raitaan saakka, niin ymmärrän varsin hyvin, miksi Kissin’ Dynamitea kuvaillaan stadionrokkibändiksi. Biisi on täysin nimensä veroinen ja omaa mahtavan väliosan. Vokalisti Hannes Braunilla on varsin laaja ääniala, joka tulee esille levyn jokaisella raidalla – etenkin ”Learn To Fly” -biisillä. Albumin päättää kaunis, riisuttu ja kokonaan akustinen ”Not A Wise Man”, jossa kuullaan ainoastaan laulua, akustista kitaraa sekä cajonia.

”Back With A Bang!” on kerta kaikkiaan nimensä veroinen albumi, ja omassa lajissaan erittäin tyylipuhdas suoritus. Pitkäsoitto on alusta loppuun saakka tasaista laatua – ehtaa 80-luvun stadion rockia, joka toimii aina. Lopputulokseen on nähty vaivaa todella paljon, ja esimerkiksi kaikki instrumentit on soitettu itse, mitään ei ole ohjelmoitu. Levy ei kyllästytä missään vaiheessa, vaan sen kuuntelee kerta toisensa jälkeen erittäin mielellään.

Näin hard rockin suurkuluttajana suorastaan nolottaa, miten Kissin’ Dynamite on mennyt tätä ennen itselläni hieman ohi. Onneksi löysin yhtyeen nyt, ja sain samalla itselleni uuden suosikkibändin. Tähän loppuun siis kiteytettynä: tässä on eräs kesän levyistä, jota kannattaa kuunnella niin lujalla kuin mahdollista!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Biisilista:

  1. Back With A Bang
  2. My Monster
  3. Raise Your Glass
  4. Queen Of The Night
  5. The Devil Is A Woman
  6. The Best Is Yet To Come
  7. I Do It My Way
  8. More Is More
  9. Iconic
  10. Learn To Fly
  11. When The Lights Go Out
  12. Not A Wise Man