Ei klassisin mutta yksi parhaista – arviossa 20 vuotta täyttävä AC/DC:n ”Stiff Upper Lip”

 

Ai ettien että, etten trendikkäämmin sanoisi! Levystä, joka sai minut aikoinaan vielä enemmän kyseisen yhtyeen musiikin pauloihin, on kulunut jo kaksikymmentä vuotta. Kaksikymmentä vuotta AC/DC:tä ei ole todellisuudessa ihmisen elämässä aika eikä mikään, jos sitä vertaa faniin, joka on kuunnellut yhtyettä aivan yhtyeen alkuajoilta lähtien. Mikään ei kuitenkaan voi poistaa juuri sitä levyä ja sen arvoa, joka vaikutti siihen, että ihminen saattoi lopulta tunnustautua faniksi – vaikka oli siihen asti karttanut kyseistä musiikkia liian tylsänä tai ei pitänyt sitä oikeastaan minään.

Minun kohdallani siihen vaikutti pitkälti kaverini, joka osti ”Stiff Upper Lip” -levyn ja lähes pakkokuuntelutti levyä yhteisissä musiikinkuuntelusessioissamme ollessamme viisitoistavuotiaita. Levyä kuunneltiin siinä määrin, että Youngin veljesten pehmeät mutta selkeät kitarat alkoivat tuntua yhä enemmän omaan makuun sopivammilta. Ja olihan jo silloin tiedossa, että AC/DC on maailmanluokan megayhtye. Vähäisimpänä vaikuttimena ei voi myöskään poissulkea levyn kansikuvaa, joka poikkeaa värimaailmaltaan kaikista yhtyeen aiemmista kansikuvista. Taisimme ihmetellä sitäkin: harva bändin kitaristi kehtaa teetättää itsestään patsaan ja laittaa sen vieläpä levyn kanteen komeilemaan. Kummallisia vaareja?

Kaukana ovat ne päivät, mutta levy ei ole vanhentunut soundiltaan tai kappalemateriaaliltaan juuri lainkaan, ellei oteta huomioon sitä, että yhtyeen tyyli soittaa rockia on vanhahtava. Se on myös, sanoi kuka tahansa ja mitä tahansa, lopulta hyvin omaperäinen sekä niin sanottua ”maailmanluokkaa”, johon AC/DC on itsensä totuttanut jo kauan ennen esimerkiksi tämän arvostelun kirjoittajan syntymää. Kitarat on miksattu pääasiallisesti selkeästi eri puolille, minkä huomaa etenkin kuulokkeilla kuunneltuna. Rumpusoundi on perustaattua AC/DC:tä, ja Brian Johnsonin voisi nykyään sanoa kuulostavan tällä levyllä vielä paikoitellen jopa nuorelta. Aikanaan albumin ilmestyessä nimikappale ”Stiff Upper Lip” oli se, joka jäi mieleen, ja joka sai palaamaan levyn pariin yhä uudelleen. Sitä myös kuunneltiin eniten siirtymällä vaivihkaa kuuntelemaan myös albumin myöhempiä kappaleita tehosoittona. ”Stiff Upper Lip” on AC/DC-levynä itse asiassa sellainen, jonka jälkeen ei ole kuultu vastaavanlaatuista, läpi levyn hyvää ja tasaista AC/DC-kappalemateriaalia.

Angus Youngin kitarasoundi on pelkistetty, maukas ja niin täydellinen kuin rahalla voidaan saada pelkkää kitara–vahvistin-yhdistelmää käyttäen. Toteutus kuulostaa ainakin siltä, ettei väliin ole tarvinnut sotkea turhia säröpedaaleja. Boogie on antoisa – edelleen! Jos ajatellaan, miten moni Brian Johnsonin aikainen AC/DC-levytys on kärsinyt siitä, että 40 prosenttia kappaleista on oikeasti hyviä ja loput vain täytettä, tekee ”Stiff Upper Lip” mukavan poikkeuksen. ”Can´t stop Rock N´Roll” on omannut alusta alkaen lähes niin suuren potentiaalin klassikoksi, että se voisi ihan hyvin olla osana ”Back In Black” -albumia, eikä kukaan huomaisi eroa. Hyvä, että kappale rikastuttaa nimenomaan 2000-luvulla julkaistua AC/DC-albumia.

Hauskahkot ”House Of Jazz” ja ”Safe In New York City” jäivät jo aikanaan mieleen viimeistään toisella kuuntelulla, ja ajan myötä ne toimivat aivan kuten ennenkin: mukavina, erilaisina ja vaihtoehtoisina lauluina niin vanhaan AC/DC-materiaaliin kuin mihin tahansa muuhunkin musiikkiin verrattuna. ”Hold Me Back” ja ”Come And Get It” ovat hillittyine ja maukkaine kitaroineen herkkua korville alkuriffeistä alkaen, aivan kuin missä tahansa hyvässä kitaravetoisessa rock-musiikissa.

Kuten niin moni AC/DC-albumi, ei ”Stiff Upper Lip” ole se täydellisin tai klassisin albumi, jollaisiksi voidaan laskea vähintään ”Highway to Hell” ja ”Back In Black”. Ehkä myös muuan ”High Voltage” ja ”The Razors Edge” menevät lähemmäs tuota sarjaa. Vahva usko on kuitenkin siihen, että ”Stiff Upper Lip” kuuluu AC/DC:n top vitoseen, kaikki studioalbumit huomioiden. Ja jos ei ihan niin kärkeen, niin ainakin todella lähelle sitä.

Kappalelista:

  1. Stiff Upper Lip
  2. Meltdown
  3. House Of Jazz
  4. Hold me Back
  5. Safe in New York City
  6. Can´t Stand Still
  7. Can´t Stop Rock N´Roll
  8. Satellite Blues
  9. Damned
  10. Come and Get It
  11. All Screwed Up
  12. Give It Up

Kommentoi julkaisua