Ei kompromisseja – haastattelussa uuden levyn 13 vuoden tauon jälkeen julkaissut Dyecrest
Mikkeliläinen Dyecrest teki uudella levyllään komean paluun. Dyecrest eli 2000-luvun alkupuolella kiihkeää nousukautta voitettuaan Young Metal Gods -kilpailun. Tie oli avoinna tähtiin. Bändillä oli levytyssopimus Sanctuary Recordsin kanssa, kiertue W.A.S.P.:n ja Dragonforcen kanssa, ja asiat näyttivät muutenkin olevan vallan mainiosti. Paljon isoja asioita nuorelle bändille. Kaiken tuon aikana kävi kuitenkin niin, että amerikkalainen Sanctuary Records pudotti bändin listoiltaan kesken suurinta hypeä. Toisen levyn kohdalla yhtiö vaihtui saksalaiseen Dockyard Recordsiin, ja bändin laulaja oli vaihtunut Kimmo Blomin tultua Janne Oksasen tilalle. Bändi jäi virallisesti tauolle vuonna 2008. Päätimme nyt siis kysellä hieman kuulumisia, kun bändin tuore levy on viimeinkin saatettu päivänvaloon. Laita siis levy soimaan ja lue, miten Dyecrestin rumpali Niko Takala vastaili kysymyksiimme.
Miten nuo menneet ajat muistuvat nykyään mieleen?
”Noista vuosista on melko kaksijakoiset tunnelmat. Vuodenvaihteesta 2002-2003, jolloin osallistuttiin siihen Noise Recordsin / Sanctuary Groupin ja eurooppalaisten musalehtien Young Metal Gods -kisaan aina sitten syksyyn 2004, on edelleen huikean mahtavat muistot. Tapahtui nopeasti asioita, joita oltiin jo useampi vuosi yritetty. Kun lähdettiin YMG-kisan finaaliin (toukokuu 2003) Bochumiin Saksaan, oltiin ihan selkeästi jätkien kanssa linjattu, ettei sinne lähdetä millään perisuomalaisella ’katotaan mihin parhaan tekeminen riittää’ -meiningillä vaan päätettiin, että ilman levydiiliä ei tulla pois. Saatiin levydiili (vieläpä melko isolle lafkalle), ja koko reissu oli muutenkin aika huikea: nuoret miehet kevätlaitumella! Alle kaksi kuukautta kisasta oltiinkin sitten jo nauhoittamassa ”The Way of Pain” – levyä. Eka levy lähti menemään hyvin. Noise panosti siihen mukavasti, myös siten, että päästiin kiertämään Eurooppaa, mikä oli luonnollisesti melko huikea juttu! Sitten kun juhannuksen alla tultiin kotimaahan ja kesästä heiteltiin muutama keikka vielä Suomessakin, tuli se “ulos firmasta” -viesti, joka ei varsinaisesti parantanut tunnelmaa.”
”Siitä lähtikin sitten se kaksijakoisuuden toinen puoli. Pari Noiselta lähtenyttä, meidän kanssa työskennellyttä tyyppiä perusti uuden lafkan (Dockyard1), jonka kelkkaan me lähdettiin. Jälkikäteen on helppo sanoa, että olisi pitänyt ilman muuta “kilpailuttaa itsemme”, mutta silloin työskentelyn jatko tuttujen tyyppien kanssa tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Siinä vaiheessa hommat alkoivat sitten mennä pieleen. Me annettiin yhtiölle periksi, että tehdään levy Saksassa heidän “luottomiehensä” kanssa, vaikka meillä oli jo Suomessakin paikat alustavasti varattuna. Studiossa oli ongelmana toisaalta se, että meidän äänittäjällä loppui ammattitaito siinä vaiheessa, kun aloitettiin laulujen ja liidi- ja soolokitaroiden äänittäminen. Eikä kaveri varsinaisesti petrannut miksausvaiheessakaan. Toisaalta voimme syyttää siitä itseämme. Meillä olisi pitänyt olla pokkaa ja kanttia viheltää peli poikki, kun se rupesi näyttämään siltä, että metsään mennään… Ja toisaalta laulajan vaihdos Jannesta Kimmoonkin oli vielä niin tuore, että biisinkirjoitus- ja sovitusprosessi olisi voinut olla vähän pidempi. No, levy saatiin kuitenkin pihalle. Olen edelleen sitä mieltä, että levyllä on paljon potentiaalisia biisejä, mutta tuotanto jäi tällä kertaa (monelta kantilta) tuhnuksi. Eikä pienellä firmalla riittänyt kauheasti paukkuja markkinointiinkaan.”
”Siitä (vuoden 2005 syksy) jatkettiin kuitenkin eteenpäin ja tehtiin jonkin verran keikkaa kotimaassa vuosina 2006 ja 2007. Vuonna 2007 tehtiin vielä yksi kolmen biisin EP, mutta sekään ei oikein ottanut tuulta siipiensä alle. Vuoden 2008 ainoa keikka oli muistaakseni kotipitäjässä Ristiinassa, se “pakastimeen laitto -keikka”. Siinä vaiheessa oli tehty jo kymmenisen vuotta töitä hyvin määrätietoisesti. Homma oli lähtenyt melkein liitoon, mutta ei sitten kuitenkaan lähtenyt, niin siinä oli kai sitten pientä turhautumista koko hommaan ja päädyttiin tuollaiseen ratkaisuun.
Enää ei hyväksytä kompromisseja, pitää olla parasta!
Edellisen ”This is my world” -levyn julkaisusta on ehtinyt kulua jo vuosi jos toinenkin. Miten uuden levyn tekoprosessi erosi edellisestä?
”Tekoprosessi oli dramaattisesti erilainen (luojan kiitos…). ”This Is My World” tehtiin siten, että koko levy työstettiin tekemällä töitä kolme viikkoa putkeen ilman vapaapäiviä (myöskään äänittäjällä, joka itse halusi tällaisen työmallin). Lähtökohta oli tällä kertaa se, että ’nyt tehdään kaikki huolella ja siten, että voidaan itse olla tyytyväisiä lopputulokseen’. Jauhiaisen Jussi (johon oltiin tutustuttu vuonna 2006, ja joka teki silloin meille live-ääntä) pyydettiin hommaan tuottajaksi. Jussi vinkkasi äänittäjäksi Teemu Veliniä, joka oli hänelle tuttu mies. Basistimme Zoukki (Jukka Matilainen) oli ”Are You Not Entertained?” -levyn äänitysprosessin aikaan OR Groupilla töissä, ja OR:hän oli hieman aiemmin myynyt kaiutinliiketoimintansa pois. Niinpä sillä oli Mikkelin tehdasalueella tarpeettomana entinen kaiutinlabra, ja me saatiin se ”studiokäyttöön” kohtuuttoman edullisesti. Siitä edelleen iso käsi OR:n suuntaan!”
Mainos päättyy
”Rumpuäänitykset aloitettiin huhtikuussa 2016, ja olisikohan ollut niin, että joskus toukokuussa oli nauhalla komppiryhmä (rummut, basso ja komppikitarat). Siitä eteenpäin tehtiin lauluja, sooloja, kiippareita ja muita mausteita pikkuhiljaa siten, että joskus syksyllä oli kaikki nauhalla. Tai siis siinä vaiheessa luultiin, että kaikki on nauhalla!
Mitä tuon 13 vuoden hiljaiselon aikana tapahtui? Tuliko missään vaiheessa tunnetta siitä, että ”tämä oli nyt tässä, lopetetaan jo”?
”Pistimme bändin tosiaan vuonna 2008 pakastimeen. Pari bändin hepuista (Matti ja Pirkka ainakin) soitteli omissa prokkiksissaan oikeastaan koko ajan. Olisikohan ollut vuosi 2011, kun ruvettiin soittajaporukan kanssa taas soittelemaan?! Ajatuksena oli aluksi, että oltaisiin tehty sitä vain sillä porukalla: Pirkka olisi laulanut suomenkielistä, vähän ärjympää matskua. Hauskaa on sinällään se, että pari tässä vaiheessa tehtyä biisiä päätyi AYNE:lle. Kyllähän ne biisit on ihan Dyecrestiä,kun ne meni meidän sovitusprosessin läpi! Varsinaista “lopullista lopettamista” ei varmaan siis mietitty muuta kuin silloin, kun pakastimme itsemme.”
”Muutoin tuossa “tauon” aikana tapahtui kaikkia niitä tylsiä aikuistumisasioita. On menty naimisiin, perheellistytty, ruvettu yrittäjiksi, vaihdettu työpaikkoja, muutettu…”
Uudella levyllä kuullaan kypsempää ja aikuisempaa Dyecrestia. Miten kuvailisit bändiä vuonna 2018?
”Ehkä musiikissa nyt tosiaan kuuluu se, että biisejä on hiottu, eikä ole kiirehditty mihinkään. Ollaan rakennettu biisejä kokonaisvaltaisesti ja etenkin laulujen sovitustyöhön on panostettu. Ja ylipäätään laulumelodioihin kuten myös sanoituksiin. Ei ole vain roiskittu jotain vaan ollaan aidosti funtsittu hommia. Se varmaan määrittää aika pitkälti Dyecrestiä vuonna 2018. Enää ei hyväksytä kompromisseja, pitää olla parasta!”
Mistä saitte idean suunnata studioon tekemään uutta levyä? Miten uusi levy on otettu vastaan?
”Idea starttasi oikeastaan siitä, kun vuonna 2013 ruvettiin treenaamaan cover-settiä entisen (ja alkuperäisen) laulajamme Jannen läksiäisbileisiin. Janne oli muuttamassa Tsekkeihin Prahaan. Siinä sitten jossain vaiheessa tuli idea, että ’eiköhän treenata pari Dyecrest-biisiäkin kun kerran tässä ollaan’. No treenattiin, ja siitä jäi niin hyvä fiilis, että todettiin, että ’perhana, eiköhän treenata koko DC-setti’! Sitä vedellessä sitten huomattiin, miten hyviä biisejä (esimerkiksi ”First Born Angel”, ”Are You Entertained?”, ”Where the Light Was Born”) meillä on varastossa; biisejä, joita ei ole ikinä äänitetty hyvälaatuisesti. Siitä se kipinä äänityksiin lähti, mutta vaati vielä sen pari vuotta ennen kuin oikeasti toteutui…”
Mainos päättyy
”Uuden levyn julkaisu on sen verran tuore juttu, etten osaa vielä kauhean syvällisiä analyyseja heittää. Mutta mitä nyt kuulijoiden ja kriitikoiden kommentteja on lukenut, niin varsin positiivisissa merkeissä mennään.”
Pöytälaatikkoon oli varmasti kertynyt paljon riffejä ja lyriikoita tuon pitkän tauon aikana. Miltä tuntui työstää uutta levyä näin pitkän ajan jälkeen?
”Jep, meillähän oli useita kokonaan, lauluja myöten, valmiita biisejä, sekä vähän isompi nippu soitollisesti valmiita kappaleita. Monessa biisissä ei ollut kuitenkaan vielä lauluja tehtynä siinä vaiheessa, kun soittoja äänitettiin, ja sanoituksia ja melodioita rakenneltiin sitten siinä “mennessä”, kun se oli meidän työskentelymallissa mahdollista. Me ei olla muutenkaan oltu ikinä sellainen bändi, että joku äänittelee hirmu kasan riffejä ja niistä lähdetään tekemään. Yleensä jollakin säveltäjistä (Matti, Pirkka ja Henkka) on biisiaihio, jossa on jo pitkälti kohdat paikoillaan, ja jonka pohjalta lähdetään etenemään.”
”Levyn työstö oli tällä kertaa niin erilaista kuin aiemmissa tapauksissa, että se oli määriteltävissä jopa ihan mukavaksi! Vaikkakaan, ainakaan omasta mielestäni, studiosoittaminen ei ole mitään maailman lupsakointa touhua…”
Mistä levyn teema koostuu? Mikä on se punainen lanka, joka kantaa alusta loppuun?
”Levyhän ei ole mikään teemalevy. Toki levyltä löytyy joitakin toistuvia teemoja kuten esimerkiksi väistämättömän hyväksyminen ja sen kohtaaminen ylpeänä ja alistumatta, ja loppuun saakka omista periaatteista kiinni pitäminen (esimerkiksi kappaleet ”Fading/Reaching”, ”No Fear” ja ”Winterblood”). Sopassa on mukana lisäksi aavistus yhteiskuntakriittisyyttä sen osalta, mitä kaikkea pitää olla nähtävillä livenä, ja miten sen kaiken pitää muuttua rajummaksi, jotta shokkiefekti säilyy ”(Are You Entertained?”) ja kouluampumisista (”For the Better (They Will Die)”) sekä ihan sitä perinteistä elämän syvällisten kiemuroiden kummastelua (”First Born Angel”, ”Where the Light Was Born”) että ihmismielen synkempien puolien kaivelua (”Red Alert”, ”Devil Dance”).”
Levyllä on mukana paljon vierailjoita: Björn “Speed” Strid, Elisa de Boer ja Piet Sielck. Miten yhteistyö otti tuulta alleen, ja mistä saitte idean ottaa vieraita mukaan? Miten yhteistyö toimi käytännön tasolla?
”Siihen päädyttiin sitä kautta, että kun levyä lähdettiin äänittämään Jannen kanssa, niin tiettyjen biisien osalta huomattiin melko pian, että ne eivät taitu Jannelta siten kun ne omissa päissämme kuulimme ja kuvittelimme. Jannehan on omassa tyylissään aivan upea laulaja, mutta tiettyihin biiseihin hänen tulkinnan rajansa eivät venyneet tarpeeksi. Sitten, kun lähdettiin miettimään, että kuka voisi vetää noita “ärjympiä” biisejä, niin joku muisti lukeneensa Soilworkin (tai Björnin omilta) Facebook-sivuilta, että ’nyt olisi luppoaikaa, jos haluatte minut biiseillenne laulamaan niin olkaa yhteydessä’… Pistettiin Björnille viestiä ja siitä se lähti. Sovittiin yksityiskohdista, ja lopulta hän oli mukana viidellä biisillä! Piet oli mukana jo aiemmin, kun Pirkka ja Henkka kävivät hänen studiollaan Hampurissa äänittämässä taustalauluja. Piet veti kuorot Jan Eckertin kanssa. Samassa yhteydessä Piet veti myös ”No Fearin” c-osan liidilaulutkin. Elisa päätyi mukaan, kun halusimme ”Nuku vaan” -kappaleeseen herkkää ja kaunista tulkintaa. Elisaan oltiin tutustuttu täällä Mikkelissä yhden konsertin tiimoilta.”
Levyllä on Elisa de Boerin laulama kaunis kappale nimeltä ”Nuku vaan”, joka poikkeaa levyn muusta musiikista hyvin radikaalisti. Mistä kappale kertoo?
”Biisi kertoo läheisen ihmisen menettämisestä, mutta totta kai jokainen kuulija voi rakentaa sille oman tarkoituksensa ja tarinansa. Biisi on tosiaankin hyvin erilainen kuin muut, ja äänitysvaiheessa esimerkiksi sekä Teemu että Jussi olivat sitä mieltä, että ’valtavan upea biisi, mutta eihän sitä tälle levylle voi laittaa’. No, me oltiin kuitenkin toista mieltä jo siksi, että sillä kappaleella on muuten niin suuri merkitys. Ja onneksi pidimme päämme, kyllä sen biisin kuului päätyä tälle levylle ja ihmisten kuultavaksi.”
Miten vertaisit kahta ensimmäistä albumia tähän uusimpaan albumiin? Tullaanko keikalla kuulemaan vanhoja kappaleita, vai uudistuiko bändi siinä määrin, ettei taaksepäin enää katsella?
”Kuten tuossa jo sivuttiinkin vähän aihetta niin varmasti se, että kaikki vaiheet on tehty huolella, on se suurin ero. Se näkyy ennen kaikkea siinä, että biisit ovat kokonaisvaltaisesti mietitympiä ja paremmin sovitettuja kuin aiemmin. Keikkasetti tulee muodostumaan pääosin uusista biiseistä mutta, totta kai, mukaan mahtuu myös vanhoja biisejä. Ekalla levylläkin on hyviä biisejä, jotka toimivat livenä hienosti kuten vaikkapa ”For All the Weak”.
Miitri Aaltonen muuten tässä vaiheessa puhisi, että ”eihän tässä ole perkele mitään järkeä”!
Bändin laulaja vaihtui kesken nauhoitusten ennen uuden albumin julkaisua. Uusi laulaja, Mikael Salo, löytyi YouTuben kautta. Miten löysitte hänet? Salo hyppäsi bändin matkaan ilmeisesti aika nopealla aikataululla. Millaisia haasteita se asetti levyn vokaalien suhteen?
”Alunperinhän levy miksattiin ja masteroitiin valmiiksi siten, että siinä oli Jannen lauluja mukana. Me ryhdyimme etsimään uutta laulajaa loppuvuodesta 2017, ja Henkka bongasi Mikaelin hänen YouTube-kanavaltaan. Totesimme kaikki, että ’perhana, tuossahan olisi potentiaalinen ja hemmetin lahjakas kaveri’. Oltiin yhteyksissä, ja onneksi Mikael innostui materiaalista ja oli kiinnostunut olemaan mukana. Niinpä me oltiin tilanteessa, että meillä oli uusi levy ja uusi laulaja, mutta uusi laulaja ei päästänyt pihaustakaan levyllä… Päätettiin, että mennään studioon ja äänitetään Jannen laulamat biisit uusiksi ja katsotaan, miten homma toimii. Levyn miksannut Miitri Aaltonen muuten puhisi tässä vaiheessa, että ’eihän tässä ole perkele mitään järkeä.'”
”Miitrin kanssa äänitettiin kuuteen biisiin Mikaelin laulut, ja olihan se peli aika äkkiä selvä. Eli pystyttiin toteamaan jätkien kanssa, että ’nyt meillä on uusi laulaja, jonka kanssa voidaan vetää mitä vaan’! Se oli hieno fiilis, kieltämättä.”
Uusi ”Are You Not Entertained” -levy julkaistiin Inverse Recorsin kautta. Miten päädyitte sen talliin?
”Sain yhdeltä alalla työskentelevältä tutulta yhteystiedot Inversen Tarvaisen Jaakolle. Meillä oli jo tosiaan täysin valmis masteri käsissä, niin Inversen kanssa löydettiin aika äkkiä yhteinen näkemys julkaisukuvioista ja päädyttiin työskentelemään heidän kanssaan. Bisneshän oli jo silloin viisitoista vuotta sitten murroksessa, mutta tänä päivänä se on muuttunut siitä vielä radikaalisti. Työskentely tuollaisen pienen ja joustavan firman kanssa on tuntunut tässä tilanteessa oikein hyvältä ratkaisulta.”
Miten tästä eteenpäin? Mitä näet bändin tulevaisuudessa?
”Onhan tähän lättyyn laitettu niin paljon aikaa, tunnetta (ja rahaakin!), että tarkoitus on jatkaa tätä touhua. Katsotaan nyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Keikkoja soittamaan on ainakin kova hinku, niitä pyritään saamaan lisää syksylle. Ja vaikkei mitään aikataulua olekaan, niin voidaan varmaan luvata, ettei seuraavaa tuotosta tarvitse odottaa kolmeatoista vuotta!”
Levynjulkkarikeikka lauantaina 16. kesäkuuta Club Wilhelmissä Mikkelissä. Lisää keikkoja suunnitteilla syksyksi.
Dyecrest
Mikael Salo – vokaalit
Henri Arola – kitara, taustalaulu
Matti Pasanen – kitara, taustalaulu
Pirkka Ohlis – kitara, koskettimet, taustalaulu
Jukka Matilainen – basso
Niko Takala – rummut