Ei mikään kammottava möhköfantti, vaan tutustumisen arvoinen Sykofant – arviossa norjalaisyhtyeen debyyttialbumi

Norja ei ole ensimmäinen mieleen tuleva maa, kun puhutaan progressiivisesta rockista – siitäkin huolimatta, että Leprous on tehnyt vaikuttavaa ja nousujohteista uraa useiden vuosien ajan progressiivisen rockin saralla. Erikoisesti nimetty Sykofant on myös peräisin Norjasta ja tuo esikoispitkäsoitollaan esille vakuuttavan kuuloista, vanhan koulukunnan progea.

Sykofant on kvartetti, joka sai alkunsa kun vokalisti-kitaristi Emil Moen ja kitaristi Per Semb löivät päänsä yhteen. Kun parivaljakko sai tuekseen basisti Sindre Haugenin ja rumpali Melvin Treiderin, alkoi musiikin luominen toden teolla. Sen puolesta puhuu toukokuussa julkaistu debyyttialbumi, joka kattaa vain kuusi kappaletta, mutta kellottaa silti lähes tunnin keston.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy Sykofantin ulosannissa sen harmoniseen ja leijailevaan äänimaisemaan. Vaikka napakoita, lähes systemaattisia riffejä voi pitää yhtyeen yhtenä tavaramerkkinä, muodostuu tällaiseksi myös sielua rauhoittava melodisuus. Myös Moenin kirkas artikulointi ja rauhoittava ääni muodostaa merkittävän osan Sykofantin ulosannista, vaikka instrumentaalisuus leimaakin kappaleita vahvasti.

Silti, erityisesti albumin kahdella ensimmäisellä kappaleella lauluosuudet ovat keskeisessä osassa. Vastaavasti ”Monuments Of Old” ja ”Between The Moments” -kappaleiden kohdalla Sykofant on kallistanut ulosantiaan huomattavasti instrumentaalisemmaksi, minkä takia satunnaisia lauluosuuksia kuullessa suorastaan hätkähtää, miksi albumilla kuullaan laulua – niiden olemassaolon kun on ehtinyt jo melkein unohtaa.

Yhtyeen debyyttialbumia ei pidä kuunnella joukkona kappaleita, vaan pikemminkin yhtenä pitkänä kappaleena. Norjalaisyhtye on jaksottanut kappaleiden vaihdokset niin, ettei niitä edes huomaa. Kun merkittäviä rytmin- ja tunnelmanmuutoksia tapahtuu, ne tapahtuvat kappaleiden sisällä. Sen takia albumin kuunteleminen on kuin seuraisi tarinankulkua, jossa liikutaan maastosta ja tapahtumasta toiseen.

Vastaavaan olen törmännyt viimeksi Kairon; IRSE!:n ”Polysomn”- ja Onségen Ensemblen ”Fear”-albumeilla. Voi olla, että Sykofant on inspiroitunut näistä yhtyeistä, tai sitten ei. Joka tapauksessa norjalaisyhtyeen esikoisalbumi on mielenkiintoinen ja mukaansa kutsuva. Kuten hyvälle progressiiviselle rockille tyypillistä, myös Sykofantin pitkäsoitolle kannattaa varata aikaa ja rauhaa, jotta siihen voi syventyä kunnolla.

Kappalelista:

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/sykofant.band

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen