Ei pyhimys, mutta ei paholainenkaan – Sananen Ozzy Osbournen muistolle

Mitä sanoa tai miten mahduttaa muutamiin lauseisiin John Michael ”Ozzy” Osbournen (synt. 3.12.1948) ura ja vaikutus koko musiikkimaailmaan? Onhan se täysin mahdotonta, sillä hän on ollut synnyttämässä ja muovaamassa kokonaista musiikkilajia sellaiseksi, kuin sen tänä päivänä tunnemme sekä ollut esikuvana ja edelläkävijänä monelle sukupolvelle, musiikinkuuntelijalle sekä muusikolle useiden vuosikymmenien ajan. Se on jotain niin suurta, että sen kaiken vaikutusvaltaa ei vain ole mitenkään mitattavissa. 

Periaatteessa tämän kirjoituksen olisi voinut tehdä valmiiksi jo vuosikymmeniä sitten, sillä sen verran veitsen terällä tanssimista Osbournen elämä välillä oli. Silti tuntui jotenkin, että ei Ozzy voi kuolla koskaan, ja siksi 22.7.2025 saapui niin yllättäen. Muutamaa viikkoa aikaisemmin koko maailma oli nähnyt hänet hauraana, mutta silti olosuhteisiin nähden hyväkuntoisena. Tarkemmin ajateltuna voisi siteerata Juice Leskistä: ”Ei hän ole kuollut. Hän on vain lakannut olemasta”, sillä Ozzy Osbourne on kuin ystävänsä Ian ”Lemmy” Kilmister, eivät he oikeasti kuole koskaan.

Oli lähellä, että jo pienenä lempinimen Ozzy saanut nuorimies ei valinnut sekatöiden ohelle pikkurikollisen uraa. Koulu ei hänelle maistunut monestakaan syystä, mutta pelastajaksi ilmestyi The Beatles -niminen orkesteri, jonka myötä Ozzy on sanonut valinneensa tulevan rocktähden uransa.

Vuonna 1967 muuan Geezer Butler houkutteli Ozzyn matkaansa, ja erinäisten bändikokeilujen jälkeen he päätyivät yhteen Tony Iommin ja Bill Wardin kanssa Polka Tulka Blues -yhtyeeseen, joka vaihtoi myöhemmin nimensä muotoon Earth. Koska sellainenkin bändi oli jo, niin he tuumasivat, että jos ihmiset maksavat nähdäkseen kauhuelokuvia, miksei sama toimisi musiikin puolellakin. Yhtye valitsi erään elokuvan mukaan nimeksi Black Sabbath, ja loppu on historiaa. Yhtyeen nimibiisi oli ensimmäinen uudelle yhtyeelle kirjoitettu biisi, ja se perustui Butlerin kokemuksiin okkultistisen kirjallisuuden sekä yöllä heräämisen ohella nähtyyn tummaan hahmoon. Biisi on edelleen äärimmäisen vaikuttava, eikä vähiten Ozzyn piinaavan laulun vuoksi. Legenda oli syntynyt, ja vuonna 1969 kahdessatoista tunnissa äänitetty ja 1970 julkaistu levy on täysin relevantti edelleen 55 vuotta julkaisunsa jälkeen. 

Jo ensialbumi vei bändin USA:ssa miljoonamyynteihin, ja seuraavien vuosien aikana vauhti vain kiihtyi. Kahdeksassa vuodessa yhtye julkaisi kahdeksan studiolevyä, ja esimerkiksi ”Paranoid”- sekä ”Masters Of Reality” -levyjen ilmestymisen välissä kului vain viisi kuukautta. Vauhti kiihtyi ei ainoastaan menestyksen kanssa, vaan myös henkilökohtaisessa elämässä. Osbournen tie Black Sabbathin riveissä päättyi vuonna 1979 epävakaan käyttäytymisen vuoksi, jonka jälkeen saamiensa erorahojen turvin hän lukkiutui hotelliin kolmeksi kuukaudeksi ”viimeisiin bileisiin”.

Jo Black Sabbathin aikana Ozzy tutustui heidän managerinsa Don Ardenin tyttäreen ja tulevaan toiseen vaimoonsa Sharoniin suhteen ollessa kuitenkin tuolloin vielä platoninen. Black Sabbathin kanssa tapahtuneen eron jälkeen Don lähetti tyttärensä pitämään Ozzysta huolta toiveena, että hän palaisi vielä bändin riveihin. Kävi kuitenkin klassiset, pari rakastui ja jatkoi matkaansa ilman isä-Ardenia. Oli Sharonista sitten mitä mieltä tahansa, niin luultavimmin Ozzy olisi päätynyt multiin ilman häntä jo kauan sitten. Parin suhde ei ollut sieltä vakaimmasta päästä muun muassa päihde- ja pettämisongelmineen, mutta kaikki vaikeudet pari kuitenkin onnistui yhdessä taittamaan ja kulkivat matkan rinnakkain aina Ozzyn menehtymiseen saakka.

Gary Mooren ja hänen yhtyeensä avustuksella Ozzy kokosi ”Blizzard Of Ozz” -kokoonpanon ja julkaisi samannimisen albumin. Ozzy palasi voimalla, sillä levy vei hänet takaisin menestykseen ja miljoonamyynteihin, jotka jatkuivat toisella, ”Diary Of A Madman” -levyllä – jonka nimikappale on mielestäni yksi maailman hienoimpia. Jälkimmäisen levyn kiertueella tapahtui suuri tragedia, kun yhtyeen kitaristi Randy Rhoads menehtyi lento-onnettomuudessa. Tuo onnettomuus oli Ozzylle kova pala. 

Kolmas levy ”Bark At The Moon” sai ”Prince Of Darkness” -nimen adoptoineen Ozzyn erityisesti uskonnollisten ryhmittymien silmätikuksi. Herran hyvää huumorintajua osoittaa se, että hän oli itsekin kuulemma erään kerran osallistunut areenan ulkopuolella omaa konserttiaan vastustavaan mielenosoitukseen. ”The Ultimate Sin” -levy vei hänet MTV-aikaan – ristiriitaisia arvioita saanut levy on edelleen itselleni yksi rakkaimmista. 

Ozzyn yksi lahjakkuus oli marssittaa esiin joukon lahjakkaita kitaristeja, kuten Randy Rhoads, Jake E. Lee ja Zakk Wylde, mutta hän antoi myös uusille bändeille (mm. Mötley Crüe, Metallica) mahdollisuuden päästä kiertueille kanssaan pelkäämättä oman asemansa puolesta.

Sooloura jatkoi menestyksekkäänä 1990-luvulla, ja miljoonia myyneen ”No More Tears ” -levyn jälkeen hänen oli tarkoitus lopettaa keikkailu ”No More Tours” -kiertueeseen – näinhän ei sitten loppujen lopuksi käynytkään, ja hän palasi tuplaplatinaa myyneen ”Ozzmosis” -levyn sekä ”Retirement Suck Tour” -kiertueen myötä. Vuosikymmenen lopussa hän liittyi takaisin Black Sabbathiin käyden Suomessakin pari kertaa ennen vuosituhannen vaihdetta. 

2000-luvun alussa Osbournen perhe nousi vielä laajempaan suosioon ollessaan reality-sarjojen edelläkävijä ”The Osbournes” -sarjallaan, joka kuvasi heidän perhe-elämäänsä. Huikeaan suosioon noussut sarja näytti pimeyden prinssin kotioloissaan osoittaen hänestä aivan uusia puolia. Sarja kesti kolme vuotta, jonka jälkeen Osbourne jatkoi sekä soolouraa että Black Sabbathin kanssa luoden samalla esimerkiksi menestyksekkään Ozzfest-festivaalikiertueen.

Huolimatta siitä, että Ozzy piehtaroi paljon esitettävän materiaalinsa puolesta pahuuden voimien kanssa, niin hänen todellinen demoninsa olivat päihteet. Se johti ensimmäiseen eroon Black Sabbathista ja soolourallakin tapahtui yhtä ja toista alkuaikojen soittajien kyllästyessä epävakaan Ozzyn joko humalaiseen, tai krapulaiseen käytökseen. Samalla soittajat ovat myös kritisoineet, että jos herra pääsi lavalle asti, niin ääni oli juhlittu piloille. Muuta sekoilua cv:ssä ovat muun muassa levy-yhtiön tiloissa kyyhkyseltä irti purtu pää, lavalla lepakolta irti purtu pää, virtsaaminen Alamon muistomerkille Sharonin mekossa ja pahimpana yritys kuristaa Sharon vuonna 1989 Ozzyn palattua Moskovasta Rauhan festivaaleilta. Valitettavasti oikeussalit eivät muutenkaan jääneet hänelle vieraiksi paikoiksi. Ozzy ei koskaan kieltänyt päihteiden voimakkuutta sekä vaikutusta hänen elämäänsä ja myönsi käyvänsä jatkuvaa taistelua asian kanssa. Suomessa käydessään ”No Rest For The Wicked” -levyn tiimoilta selvän oloinen Ozzy kertoi Heli Nevakaren Rockstop-ohjelmassa, että aina kun hän ilostuu, turhautuu tai suuttuu, niin aina tekee mieli ryyppyä. Levyn hän oli kuulemma kuitenkin tehnyt selvinpäin. Kiertueen saavuttua Suomeen se selväpäisyys olikin sitten vahvasti menneen talven lumia. Kyllähän herra oli rockin virallinen sekopää hyvässä ja pahassa sekä eräänlainen kävelevä kemiallinen ihme, että hän ei kuollut päihteisiin huomattavasti aiemmin.

Sairaudet riivasivat miestä. 2000-luvun alussa tapahtuneen mönkijäonnettomuuden vaikutukset olivat suuret ja vuonna 2020 hänen paljastettiin sairastavan Parkinsonin tautia, joka tulisi viemään hänen kykynsä kävellä. Useiden kiertueiden peruunnuttua hän nousi kuitenkin lavalle vielä 5.7. kuluvaa vuotta ”Back To The Beginning” -jäähyväiskonsertissa kotikaupungissaan Birminghamissa. Hän esiintyi niin Black Sabbathin kuin soolomateriaalinsa kera ja vaikka hän ei enää pystynyt seisomaan, ei innostusta puuttunut. Paikalla olleet yli neljäkymmentä tuhatta ihmistä sekä miljoonat ympäri maailman näkivät herran vielä tositoimissa – jos jollain ei kyyneleet vuotaneet tai joku liikahdus tuntunut sydämessä ”Mama, I’m Coming Home” -biisin aikana, niin melkoisen kylmä luonne on kyseessä. Ozzyn viimeiset sanat olivat täynnä kiitollisuutta ja lämpöä sekä illan vastaanottoa että koko uraansa kohtaan. Nyt tapahtuneen valossa on liikuttavaa ajatella, että hän sai tehdä juttunsa vielä viimeisen kerran ja tyylikkäästi, jonka jälkeen hän olisi ikään kuin saanut rauhan itselleen. Konsertti, joka sisälsi lukemattomia maailmantähtiä, saapuu ensi vuoden kuluessa elokuvateattereihin. 

Suomessa Ozzy ehti käydä useasti niin soolona kuin Black Sabbathin kanssa. Myönnettävä on, että vuonna 1998 Black Sabbathin noustessa sunnuntain helteessä Provinssirockin päälavalle olin niin sfääreissä, että harvoin olen. Tuo Seinäjoen reissu oli varmasti myös yhtyeelle mieleenpainuva kokemus, kun uskovaiset päättivät ottaa vähän mittaa noista pahan lähettiläistä.

Hän on saanut lukemattomia palkintoja urastaan ja hänet on muun muassa nimitetty Rock ’n’ Roll Hall Of Fameen niin Black Sabbathin kuin soolourankin puolesta. Kuten jutun alussa mainitsin, on hänen vaikutusvaltaansa muihin artisteihin ja taiteilijoihin ympäri maailmaa mahdoton mitata, sillä Ozzy teki ja saavutti kaiken mitä musiikissa voi saavuttaa.

Oma tutustuminen Ozzy Osbournen musiikkiin alkoi äidin siskon mieheltä äänitetyn ”Masters Of Reality” -levyn myötä, mutta ensimmäinen iso kolahdus oli reippaasti suoritetun hammaslääkärikäynnin ansiosta saatu ”Speak Of The Devil”, jonka kansi hehkui voimaa sekä pelottavuutta ja toi itselleni ensimmäistä kertaa esiin ikonisen keltapunaisen logon, joka on edelleen mielestäni yksi maailman vaikuttavimpia. ”No Rest For The Wicked” -levy ilmestyi hyllyyn jo tuoreeltaan ilmestyessään vuonna 1988, ja muutama vuosi myöhemmin tapailimme kellarissa bändien kanssa ”Paranoid”- ja ”Goodbye To Romance” -kappaleiden sointuja. Ozzy Osbournen sekä Black Sabbathin musiikki kaikessa vaikuttavuudessaan ovat olleet seurana koko elämäni kaikissa mahdollisissa käänteissä – ja päätyipä ”I Just Want You” -biisi aikoinaan myös hääkappaleekseni. Hän on ollut vaikuttaja musiikillisesti ja myönnettäköön, että nuorena hölmönä vaikutuksen teki myös hänen hulluutensa, mutta myös niistä selviytymisen ansiot olivat vaikuttavia. Hänen menehtymisensä on itselleni ulkomaalaisista muusikoista ehdottomasti kovin isku sitten Lemmyn ja Ronnie James Dion poismenon. 

Jossain uudessa paikassa on eilen todennäköisesti kajahtaneet ”Let’s go fucking crazy”- ja ”Let the madness begin” -lauseet. Ozzy sai perheen tiedotteen mukaan nukkua pois rauhassa rakkaidensa ympäröimänä. Se on upeaa, sillä kuten Ozzy muistutti aina keikkojen päätteeksi: ”We love you all!”. Muistakaa rakastaa, sillä se on tärkeintä aina!

Kiitos Ozzy kaikesta, vaikka sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kaikkea, mitä olet tehnyt ja miten olet sekä minuun että koko maailmaan vaikuttanut! Huolimatta siitä, että päiväkirjasi on sulkeutunut, sinun perintösi elää ja sinä elät sydämessä aina! 

”I guess that we’ll meet, we’ll meet in the end”!