Ei vain rutiinisuoritus – arviossa Hypocrisyn ”Worship”

Ruotsalainen metallimusiikin kyltymätön työmyyrä Peter Tägtgren on täällä taas. Kun koronapandemian vuoksi maailma pysähtyi maaliskuussa 2020, vapautui tälle lukuisista projekteistaan tunnetulle muusikolle vihdoin aikaa ladata akkujaan ja viimeistellä kipparoimansa death metal-jyrä Hypocrisyn tuorein albumi. Tämän viikon perjantaina julkaistava ”Worship” on järjestyksessään yhtyeen kolmastoista, ja vaikkei maestro itse kovin taikauskoiseksi tunnustaudu, voi albumin ennakkomyynnin ja sen sisältämän musiikin laadun puolesta todeta luvun 13 jälleen kerran olevan varsinainen onnennumero niin Hypocrisylle kuin yhtyeen faneillekin.

Reilut 50 minuuttia kellottava albumi alkaa hämäävästi lempeän akustisella kitaraintrolla. Kuulijaa ei kuitenkaan liian kauaa pidetä hämmentyneen epäilyksen vallassa, sillä muun bändin liittyessä mukaan melodinen tunnelmointi vaihtuu pian tunnistettavaksi Hypocrisy-paahtamiseksi, jossa tiukan riffittelyn ja tasaisen tappavan death metal-rumpupoljennon kruunaa Tägtgrenin yhä iskussa oleva murinalaulu. Vajaan tunnin mittaisella vuoristorata-ajelulla ei tylsiä hetkiä liioin ole, kun kuskin paikalla on kolmisenkymmentä vuotta metallimusiikkia työkseen tehtaillut ammattimies. Albumilla tunnelmanvaihtelut verkkaisimmasta melankolisuudesta nopeimpiin aggressionpurkauksiin ovat niin luontevia ja keskenään sopusuhtaisia, ettei mihinkään musiikin osa-alueeseen ehdi kyllästyä. Tuotantopuoli on parasta mitä Hypocrisyltä on koskaan kuultu, sillä nykyteknologian mahdollistamasta tarkkuudesta ja suureellisuudesta huolimatta levyn soundit uhkuvat myös omanlaistaan lämpöä ja ilmavuutta. Monille moderneille metallibändeille leimallisesta muovisuudesta ja tukkoisuudesta ei ”Worshipilla” ole tietoakaan.

Tägtgren ei ainakaan omissa kirjoissani ole koskaan profiloitunut varsinaisena mestarisanoittajana, enkä olisi tämänkään levyn tiimoilta mitään Nobel- tai Pulitzer-palkintoja miehelle jakamassa. Sen sijaan hyvissä ajoin ennen koronakatastrofia kirjoitetut lyriikat osuvat tällä kertaa hämmentävän tarkasti maaliinsa. Voin vain kuvitella, kuinka selkäpiitä karmivalta Tägtgrenistä on albumin sanoitusten kirjoittamisen jälkeen täytynyt tuntua lukea uutisia tulevista pakkorokotuksista, koronapasseista, alati tiukkenevista rajoituksista, ja kaiken tämän päälle seurata, kuinka ihmiset kuvainnollisesti repivät toisiaan riekaleiksi riidellen näistä ja miljoonasta muusta turhuudesta. Koska Tägtgren ei tunnusta olevansa itse Nostradamus eikä minulla ole syytä epäillä miehen sanaa tässä asiassa, jää hänen kaukonäköisyytensä selitykseksi vain ikiaikainen viisaus: näin on aina ollut, ja näin on aina oleva.

Ensi vuoden lokakuussa tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta Hypocrisyn esikoislevyn julkaisusta. Sittemmin kolmentoista studioalbumin mittaiseksi paisuneesta katalogista Tägtgren itse on nostanut eritysmaininnan arvoisiksi levyt ”Abducted”, ”Catch 22” ja ”Virus”. Hyvällä syyllä voi odottaa, että ”Worship” tulee niin fanien kuin Tägtgrenin itsensä mielissä lunastamaan paikkansa noiden merkkiteosten joukosta, sen verran kokonaisvaltaisen vahvasta suorittamisesta on tällä kertaa kyse.

Kappaleet:

1. Worship
2. Chemical Whore
3. Greedy Bastards
4. Dead World
5. We’re The Walking Dead
6. Brotherhood Of The Serpent
7. Children Of The Gray
8. Another Day
9. They Will Arrive
10. Bug In The Net
11. Gods Of The Underground