Eicca Toppinen muistelee kuinka Metallica järjesti heille paikan festivaalin päälavalta: ”Lars oli niin pahoillaan”
Kotimainen selloyhtye Apocalyptica tuli tunnetuksi Metallica-covereistaan, ja bändi on saanut uransa aikana Metallican jäsenten hyväksynnän. Bändin tuoreella ”Plays Metallica, Vol 2.” -albumilla vierailevatkin Metallican laulaja-kitaristi James Hetfield ja basisti Robert Trujillo.
Tuoreessa Metal Hammerin haastattelussa Apocalyptican Eicca Toppinen muistelee bändin matkaa Sibelius-Akatemiasta isoille lavoille.
”Tämä kaikki on ihan järjetöntä kun sen kirjoittaa ylös. Viidennellä keikalla debyyttilevyn julkaisun jälkeen lämmittelimme Metallicaa! Se tuntui toisaalta surrealistiselta, mutta meillä on aina ollut luja usko ammattimaisuutemme sellisteinä. Olimme jo kovaksi keitettyjä muusikoita ja esiintyjiä – joten itseluottamuksemme lepäsi vankalla pohjalla. Mutta en juurikaan muista miltä lavalla olo tuntui, mikä luultavasti kielii siitä, kuinka hermostunut olin!”, Toppinen kertoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
2000-luvun alkupuolella Apocalyptica ja Metallica esiintyivät kumpikin Download-festivaaleilla. Festivaaleilla tapahtui jotain, joka sai Metallican järjestämään Apocalypticalle paikan päälavalta.
”Meidät oli laitettu soittamaan tunnin keikka teltassa, mutta oli olemassa salainen suunnitelma, jossa Metallica tekisi yllätysesiintymisen paikallamme. Ajatus oli, että aloittaisimme ’Fight Fire With Fire’ -kappaleella, ja biisin aikana Metallica nousisi lavalle, soittaisimme biisin loppuun yhdessä ja lopuksi painuisimme vittuun. Sitten päivää ennen showta he päättivätkin, että koska kyseessä on ensimmäinen keikka uuden basistin Robert Trujillon kanssa, heidän pitäisi nousta lavalle väkevänä nelihenkisenä bändinä. Lars oli niin pahoillaan suunnitelmien muutoksesta, että hän järjesti meille paikan päälavalta”, Toppinen muistelee.