Eiwitus – Verdant Hunting Grounds

Kirjoittanut Juha Attola - 1.6.2015

Kun toimittajalle tulee käteen Eiwitus-nimisen yhtyeen albumi, joka on kansitietojen mukaan äänitetty ja miksattu Faknou-studiolla, väkisinkin tulee mieleen huumorimusiikki. Siitä ei kuitenkaan saatekirjeen mukaan ole kyse, vaan ihan totisesssa mielessä tehdystä metallimusiikista.

Avauskappale ”Unborn Mind” pärähtää käyntiin ihan hyvissä merkeissä; soitto kulkee ja muutenkin tässä tuntuu olevan tekemisen meininkiä. Mitenkään omaperäiseksi ei kappaletta voi sanoa, mutta kyllähän tätä nyt kuuntelee. ”Conqueror” jatkaa samoilla linjoilla: kitaravetoista death metalia sieltä tavanomaisemmasta päästä. Yhtye on ollut kasassa viitisen vuotta, mikä kuuluu kyllä siinä, että soitto on hyvässä kuosissa ja oma tyylikin on jokseenkin löytynyt. Ongelmaksi muodostuu tämänkin yhtyeen kohdalla se, ettei materiaali ole kovinkaan omaperäistä vaan melko lailla tutun kuuloista mäiskettä.

Basistin/kitaristin/vokalistin pestiä hoitava Juha suorituu lauluosuuksista ihan kelvollisesti, mutta miehen kähinä/örinä on niin kovin tavanomaisella tasolla, ettei se pysty oikein edukseen erottumaan. Ehkäpä kannattaisi harkita ihan kokonaan soittohommiin keskittymistä ja uuden vokalistin hankintaa. Eivät nuo lauluosuudet mitenkään toivottoman kuuloisia ole, mutta jos yhtye haluaa erottua massoista, löytyä astetta tiukempaa tulkintaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aikaisemmin jo totesinkin, että soittopuoli on hioutunut hyvälle tasolle, mutta tosiaan kappaleisiin pitäisi vielä saada hieman enemmän omaperäisyyttä ja koukkuja. Tällaisenaan Eiwitus on ihan kuunneltavaa tavaraa, mutta eipä tästä juurikaan mitään jää mieleen, aivan liian tasapaksua ja tavanomaista jyystöä meikäläisen korville.

5/10

Kappalelista:

1.Unborn Mind
2.Conqueror
3.Tree Of Life
4.Isle Of The Blessed
5.Shelter
6.Scepter Of Judgment
7.Master Of Lies
8.Grave Of Sorrow
9.Last Shrine
10.Black Ghost

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://fi-fi.facebook.com/eiwitus

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat