Ekologista metallia: After Forest tunnelmoi ja taituroi debyyttialbumillaan ”Act II & III”

Tunnelmallinen ja maalaileva progressiivinen metalli on täysin oma taiteenlajinsa, jossa osa menestyy ja osa ei. Vuonna 2007 Vaasassa perustettu After Forest taituroi juuri tämän tyylin parissa debyyttialbumillaan ”Act II & III”. Bändin musiikissa on kuultavissa vaikutteita Opethin ensilevytyksistä, kotimaisesta Swallow The Sunista sekä joissain määrin myös Katatoniasta ja Anathemasta. Albumi on jatkoa yhtyeen ”Act I” -lyhytsoitolle, joka ilmestyi vuonna 2015.

Bändi pohtii debyyttialbumillaan luonnon saastuttamista ja luonnonvarojen holtitonta tuhlaamista – hyvin tärkeä, ajankohtainen ja synkkä aihe. Bändillä olisi tuskin parempaa nimeä näiden asioiden käsittelemiseen. Konseptialbumi on kestoltaan 54 minuuttia, mutta siltä löytyy vain viisi kappaletta. Bändi luottaakin täysin progressiivisen musiikin tuttuun formaattiin, jossa kumarretaan syvästi albumirakenteelle ja sen sisäiselle narratiiville. Kappaleista löytyy vaihtelua raskaampien osuuksien ja kevyempien, lähes eteeristen tunnelmien välillä. Bändi taitaa myös toimivien sävellysten säännön ja osaa hyödyntää aikaisemmin albumilla kuultuja musiikillisia motiiveja ja teemoja – selkeän ekologista metallia siis.

Kuulijaa ei päästetä helpolla, kun avauskappaleena on 12-minuuttinen ”Legacy”. Tanakalla kompilla sekä alakuloisilla ja uhkaavilla sävyillä kuorrutetulla introlla alkava kappale kehittyy, tai oikeastaan laskeutuu hyvin haudanvakavaan ja synkkään osioon, joka on kuin synkempi versio 70-luvun Genesiksestä. Kappaleen puolessa välissä mukaan kohoavat jousisoittimet, joilla hieman suomaiseen väliosaan saadaan tekstuuria. Pian yhtye yltyy paatokselliseen duettoon kahden rosoisen äänen kanssa, mikä on vangitsevaa kuunneltavaa. Lopussa palataan jälleen kappaleen pääteemaan kaikessa riipivyydessään.

Albumin keskeltä löytyvä ”No Graves” on iskevä sävellys, jossa jousisovitukset pääsevät hyvin arvoonsa. Kappaleen kummitusmaisten jousilinjojen alla kitaristit Jukka Karppi ja Jesse Ikola manaavat kitaroistaan niin ilkeää riffiä, että jo maistuu. Tehokkuuden päälle hyvin ymmärtävä yhtye jatkaa kappaletta eteenpäin vahvalla blast beatilla. Noin kolmen minuutin ja kahdenkymmenen sekunnin kohdalla yhtye toteuttaa huikean siirtymän ja transformaation raskaasta sisäänpäin kääntyneeseen. Kuullessani tuon kohdan ensimmäistä kertaa oli minun ihan pakko hymyillä itsekseni sen näppäryyttä. Kyseessä taitaa olla, jos ei levyn suosikkikappaleeni, niin ainakin toinen suosikkini.

Albumin megalomaanisin kappale on seitsemäntoistaminuuttinen ”The New Day / Second Awakening”, joka tuo korviini kaikuja hieman jopa In the Woods… -yhtyeen debyyttialbumista. Tällä kyseisellä teoksella yhtye pääsee kunnolla flexaamaan sävellyksellisiä taitojaan. Massiivinen kappale puretaan vielä albumin päättävään ”Epilogueen”, jonka pianovälike on erittäin kaunista ja vangitsevaa kuunneltavaa. Dynamiikaltaan albumi on hyvin mietitty, ja lopputulos toimii hyvin.

Levy ei ole täysin virheetön. Levyn isoin ongelma on sen tuotanto. Kitararaidat ovat paikoitellen ikävän skuupattuja, ja basso tuntuu loistavan poissaolollaan silloin, kun jokin ei välillä kumise hieman oudosti taustalla. Levyllä virvelisoundi on todella heikko, ja sen lätinä käy ilmi erityisesti kappaleessa ”The Letter”. Muusikot ovat ilmiselvän taitavia, mutta itse soittopuoleen toivoisi välillä enemmän painoa ja ryhtiä. Dynamiikan kannalta, joka on tässä tyylissä avainelementti erityisesti sävellyspuolella, on tärkeää, että raskaimmissa kohdissa soittajat purevat kieliinsä ja nuijivat kalvojaan. Laulajan suorituksesta on myös pakko kommentoida, että vaikka murinat kuulostavatkin mukiin meneviltä, niin kähisevämmät vokaaliosuudet eivät toimi ollenkaan, ja ne vievät paljon pois kappaleiden tehosta. Sävellykset ovat suurimmaksi osaksi hyvin tehtyjä ja rakennettuja, ja bändi pystyy ylläpitämään, kehittelemään ja rakentelemaan uskottavia ja mukaansa vieviä tunnelmia. Välillä tavaraa tuntuu olevan kuitenkin hieman liikaa siten, että niissä fokus on yhdessä kerroksessa. Tahtoo siis sanoa, että kontrapunktia ja risteileviä linjoja voisi lisätä siellä, täällä mielenkiinnon ja mausteen lisäämiseksi, jotta pidemmät suvannot olisi perusteltavissa.

”Act II & III” ei ole virheetön albumi, mutta debyyttinä se on hyvin lupaava. Bändiltä löytyy selkeästi soittotaitoa sekä kykyä tehdä suuria kappaleita, joista löytyy maailmaa ja elämää. Paremmalla tuotannolla albumin musiikki pääsisi varmasti paljon suurempiin sfääreihin, mikä on sääli, koska musiikki ei ole huonoa vaan suorastaan potentiaalista ja monissa kohdin erittäin positiivisesti yllättävää. Jään innolla odottamaan jatkoa ja suosittelen samaa muillekin.

5½/10

Kappalelista:

  1. Legacy
  2. The Letter
  3. No Graves
  4. The New Day / Second Awakening
  5. Epilogue

After Forest Facebookissa

Kommentit