Eläimellistä menoa Ahvenanmaalla – The Animalsin keikka 9.4.2025 oli yhtä juhlaa
The Animals (tunnettiin myös jonkin aikaan nimellä Animals and Friends) on käynyt Suomessa vuosien varrella useamman kerran. Sen sijaan Ahvenanmaalla en muista käyntiä ihan hetkeen. Nykyisen kokoonpanon ainoa alkuperäisjäsen on rumpali John Steel, ja hän kyllä muistaa, että saarella on käyty muttei milloin. Teräs-Jonne onkin ollut jo 68 vuotta (!) rumpujen takana, ja tahti ei ole hidastunut, päinvastoin, nytkin Suomen keikkoja on peräti kahdeksan. Tai seitsemän, koska kukaan ei laske Ahvenanmaata Suomeen jostain kumman syystä. Steelin lisäksi lavalla nähtiin Danny Handley kitaran ja mikin varressa, Barney Williams kosketinsoittimissa, laulussa ja huuliharpussa ja Norman Helm bassossa ja taustavokaaleissa.
Keikkapaikka Ahvenanmaalla on monitoiminen kulttuuritalo Alandica, joka (tietenkin) pysyy pystyssä Anders Wiklöfin rahoilla. Yleisöä ei ollut paria sataa enempää keski-iän ollessa jossain kuudenkympin ja hautakiven välissä, mutta rahalle sai vastinetta enemmän kuin tarpeeksi. Saimme kuulla suunnilleen kaikki ne hitit, jotka tekivät The Animalsista suuren yleisön suosikin myös täällä Pohjoismaissa: ”House of the Rising Sun”, ”We Gotta Get Out of This Place”, ”Don’t Let Me Be Misunderstood”, ”Don’t Bring Me Down”, ”It’s My Life” ja monia muita.
Konsertin puolivälissä saimme myös pienen muistelohetken, jossa Steel kertoi olleensa 1962 Manchesterissä konsertissa, jossa oli myös joitakin muita ”tyyppejä”, kuten Jimi Hendrix, Mick Jagger ja Keith Richards. Tämä R&B-konsertti sai englantilaiset muusikonalut toden teolla innostumaan bluesista ja musiikin historiassa tämä onkin ollut eräs käännekohta. Muistelohetken lopuksi saimme muutaman akustisen version vanhoista bluesklassikoista mm. ”Hoochie Coochie Man”.
Kuten myös tyyliin kuuluu, kuivaa brittiläistä huumoria viljeltiin. Danny Handleyn mielestä jotkin aloittelevat nuoriso-orkesterit The Beatles ja The Rolling Stones olisivat olleet hyviä yhtyeitä, mutta niistä ei sittemmin kuulemma tullut mitään.
Mainos päättyy
Lopuksi saimme vielä historiaa yhtyeen tunnetuimman hitin taustasta. ”House of the Rising Sun” oli löytynyt Bob Dylanin levyltä, ja The Animals tykkäsi soittaa sitä, vaikka se ei ollutkaan ajalle ominainen kaksi ja puoliminuuttinen single. Kiertueensa eräänä välipäivänä 1964 he menivät studioon, ja soittivat yhdellä otolla kappaleen nauhalle, joka yhä tänä päivänä lienee tunnetuin folkrock-traditionaali. Mutta kaikkien soitinliikkeiden kauhu se ei silti ole, kuten tyyliin ”Stairway to Heaven” tai ”Smoke on the Water”. Hieno, hieno kappale.
90 minuuttia soljui sangen nopeasti pois ja bändi oli heti myös tavattavissa merchandise-pöydällä, jota ei nyt kaikkien bändien kohdalla näe vieläkään. Illan MVP oli Barney Williams, jonka soittotaituruus nosti vanhoja biisejä vielä hitusen arvokkaampaan ja bluesrockimpaan suuntaan.
Jos missassitte yhden kovimmista 60-lukubändeistä, vielä on mahdollista nähdä se. Jossakin oli maininta jäähyväiskiertueesta, mutta se markkinointikikka on nykyään joka toisella yhtyeellä käytössä. Lisäuutisia myös Kaaoszinellä luettavissa:
Teksti ja kuvat: Jani Tuomi
Mainos päättyy