Elämä on karnivaalia: The Bandin Cahoots tänään 50 vuotta

Kanadalais-amerikkalainen The Band on yksi ikonisimpia 1960-1970-luvun bändejä, mikä valtavasta suosiostaan huolimatta on nykypäivänä hieman jäänyt historian hämärään. Aikana, jolloin psykedeelinen rock ja kitarasankarit hallitsivat valtavirtaa, The Band palautti rock-musiikin juurilleen, yhdistäen valkoista amerikkalainen juurimusiikkia ja mustien rhythm and bluesia omaleimaiseksi keitokseksi, jolle ei ole löytynyt vastinetta. Tämä soundi on myös kuultavissa bändin klassikkoalbumilta ”Cahoots”, jonka julkaisusta tulee 15.9.2021 täyteen 50 vuotta.

Bändin perustajajäsenet kitaristi Robbie Robertson, basisti Rick Danko, pianisti Richard Manual, rumpali Levon Helm ja kosketinsoittaja Garth Hudson olivat pitkän linjan ammattimuusikoita, jotka aloittivat uransa kanadalaisen rockabilly-laulaja Ronnie Hawkinsin taustabändinä 1950-luvun lopulla nimellä The Hawks. The Hawks säesti myös maineikasta laulaja-lauluntekijä Bob Dylania hänen vuoden 1965 kiertueella, jossa laulaja esitteli paljon kohua herättäneen sähköistetyn folk rock-soundin. Dylan-nakki kesti aina vuoteen 1967 asti, jolloin yhtye otti nimekseen The Band, koska lähipiiri tunsi toverukset nimellä ”Bändi”. Bändi levytti esikoisalbuminsa ”Music from the Big Pink”. Levy edustaa yhtyeen klassista konstailematonta ja maanläheistä soundia, mikä on kuultavissa hittikappaleissa ”This Wheel’s on Fire”, ”Tears of Rage” ja ”The Weight”, joka kuultiin myös legendaarisessa Dennis Hopperin ohjaamassa road-elokuvassa ”Easy Rider”. Esikoisen seuraaja ”The Band” on myös yhtyeen ehdotonta parhaimmistoa.

Yhtyeen neljännellä studioalbumilla ”Cahoots” bändi ottaa huomattavasti vaikutteita motown ja stax-tyylisestä soulista puhallinsektioineen, mutta americana-vaikutteet ovat myös selvästi esillä. Soulin sielukkuus ilmenee jo aloitusraidassa ”Life is a Carnival”, jossa jokainen palanen, aina torvisektioita, Levon Helmin tiukkaa rumputyöskentelyä ja Robertsonin säästeliäästi viljeltyjä soolokitaraosuuksia myöten, on tiukasti paikallaan. Dankon, Manuelin ja Helmin laulustemmat myös ovat hienovaraisesti sovitettuja. Yksi levyn parhaimpia hetkiä on Helmin raa’alla tyylillä maukkaalla Etelävaltioiden aksentillaan laulama, Bob Dylanin kirjoittama ”When I Paint My Masterpiece”, jossa Hudson esittelee taitojaan harmonikan kanssa. Helmin vuoristolaistyylinen mandoliinin helinä kruunaa kaiken.

Countrymaisista fiiliksistä palataan soulahtaviin tunnelmiin melodisen ”The Last of the Blacksmithin” myötä, missä multi-instrumentalisti Hudson puhaltelee tyylikkäästi saksofonilla. Balladinomainen ”Where Do We Go from Here” kuulosoluja hyväilevine stemmoineen ja murisevine Lowrey-urkuineen saattelee triolipohjaiseen ”4 Pantomineen”. Manual ja Danko jakavat voimakkaat soulmaiset lauluosuudet, puhutellen välillä toisiaan: ”Oh Richard!” Rick Danko pääsee äänen hidastempoisessa balladimaisessa biisissä ”The Moon Stroke One”, mikä seesteisyydessään ilmentää kovanakin rokkibändinä tunnetun yhtyeen rauhallisempaa puolta. Robertson laulavan slide-kitaran värittämän ”Thinking out Loudin” jälkeen tunnelma räjäytetään kattoon letkeästi groovasta, mutta tiukalla ”Smoke Signalilla”, mikä yltyy heimotunnelmaisesta tom-tom-rytmistä motown-tyyliseen back beatiin. ”Volcanon” massiiviset torvisektiot petaavat vielä gospel-henkistä, Etelän baptistikulttuurille hattua nostavaa ”River Hymniin”, minkä elämää suuremmat kuoromaiset lauluosuudet ja ujeltavat urut muistuttavat amerikkalaista hengellistä musiikkia. Lopetusraidalla Helmin tunnelmallinen ääni istuu täydellisti kappaleen fiilikseen.

Cahoots” on The Bandin uran tyylikkäimpiä levykokonaisuuksia, joka on jäänyt usein joidenkin edeltäjiensä varjoon. Siinä yhdistyvät rikas sointimaailma puhaltimeen ja mandoliineineen sekä yhtyeelle ominainen letkeä mutta kova groove. Erilaiset musiikilliset vaikutteet ovat läsnä täydellisessä harmoniassa, joista on kiittäminen myös laulajien erilaisia laulutyylejä ja -ääniä. Nämä erityyliset äänet soivat hienosti sekä yhdessä että erikseen.

Vuonna 1977 hajonnut yhtye on tehnyt parikin uudelleentulemista ja muutaman studioalbumin vuosikymmenien varrella, ilman Robbie Robertsonia. Viikatemies on harventanut bändin rivejä, mutta Manuelin, Dankon ja Helmin äänet soivat ikuisesti klassikkoalbumeilla. Tästä tasapainoinen ”Cahoots” on erinomainen osoitus.

Kappaleet:

  1. Life is a Carnival
  2. When I Paint My Masterpiece
  3. The Last of the Blacksmiths
  4. Where Do We Go from Here
  5. 4% Pantomine
  6. Shootout in Chinatown
  7. The Moon Struck One
  8. Thinkin’ out Loud
  9. Smoke Signal
  10. Volcano
  11. River Hymn