”Elämä on lahja, jota ei kannata käyttää elämän pelkäämiseen ja sen tuomiin asioihin” – haastattelussa Samuli Putro

Kotimainen muusikko Samuli Putro julkaisi vuoden 2021 alkupuolella seitsemännen sooloalbuminsa ja pääsi kesän mittaa soittamaan vihdoin uusia kappaleitaan yleisölle. Joulukuun alussa Putro saapui Jyväskylän Lutakkoon kiertueensa tiimoilta ja Kaaoszine tavoitti hänet ennen illan keikkaa. Haastattelun aikana keskusteltiin niin ”Keskellä kesää” -albumista kuin pitkäsoittojen teosta ylipäätään. Keskustelun aikana puhuttiin myös ”Putro puhuu kuolemasta” -radiosarjasta sekä muusikon tulevaisuuden suunnitelmista.

Moro Samuli, mitä sinulle kuuluu?

Samuli: On ollut aika työteliästä jo tovin. Keikat alkoivat juhannusviikolla ja ovat jatkuneet tänne joulukuun puoleen väliin asti. Kesällä oli pieniä ja keskisuuria ulkoilmatilaisuuksia ja syksyllä alkoi tämä klubiosuus. Keikkailu on ollut mukavaa, ja yllättävää on ollut se, että mietin tauon jälkeen, osaako sitä olla vielä lavalla ja tien päällä kuten aiemmin. Se on kuitenkin resuisempaa elämää, mutta en laita pahaksi, että elämä on jälleen ollut resuisempaa.

Alkuvuodesta ”Keskellä kesää” -albumin julkaisun markkinointi sekä Ylen kanssa äänittämäni radiosarja pitivät minut kiireisenä. En ole viitsinyt ihan jokaisessa pöydässä tuoda asiaa esille, sillä kaikilla ei ole ollut töitä. Biisien kirjoittamista pandemia ei ole myöskään haitannut, kun niitä voi kirjoittaa missä ja milloin vain. Etenkin kun enää ei ole ollut mitään kireitä aikatauluja, niin biisejä on voinut kirjoittaa hyvin vapaasti. Ja koen, että suurin ongelmani on yhä se, että jos mulla ei ole tekemistä niin turhaudun.

Muutamia nostoja tähän väliin alkuvuodesta ilmestyneeltä ”Keskellä kesää” -albumista. ”Raahe” on sanoitustensa suhteen kuin pieni tarina ja ”Kuka ulkoiluttaa koiran” taitaa käsitellä syöpää?

Samuli: Joo, juuri näin. Syöpää on liikkunut tuttavapiirissä viime vuosina vähän liiankin paljon, ja tuntui, että se on kirjoittamisen arvoinen aihe, vaikka ei olekaan kovin positiivinen teema.

Vastaavasti ”Tyttäreni”-kappaleen kohdalla näkyy hyvin ihmisen elämänkaari ja ennen kaikkea toisesta ihmisestä luopuminen.

Samuli: Näin se on, vaikka eihän luopumisen pitäisi olla pelkästään surullinen asia, sillä se tapahtuu kaikille. Pieniin niin kuin suuriin surullisiin asioihin voisi yrittää suhtautua rauhallisesti, eikä niitä kannattaisi miettiä liiaksi etukäteen, sillä nehän ovat itsestäänselvyyksiä. Totta kai luopumiseen liittyy surua, mutta olisi hyvä jos se ei tuntuisi pistävänä, vaan pikemminkin haikeutena jota tunteen vuodenaikojen vaihtuessa. Ei kannata käyttää elämää siihen, että pelkää mahdollisia muutoksia. Elämä on lahja, jota ei kannata käyttää elämän pelkäämiseen ja sen tuomiin asioihin.

Soolourasi kolme viimeisintä albumia ovat musiikkinsa suhteen olleet pelkistetympiä kuin aiemmat. Onko tämä ollut miten tietoinen ratkaisu? Oletko pyrkinyt luomaan pelkistetymmän ulosannin kautta suurempaa?

Samuli: Se ei ole kauhean tietoinen asia, vaan se kulkee enemmän sattuman ja käytännöllisyyden kautta. Minulla ei ole vähään aikaan ollut yhtyettä, jonka kanssa olisin voinut harjoitella kappaleita paljon, joten se harjoittelu on viime vuosina ollut enemmän itsenäistä. Tykkään harjoitella kappaleita ja keikkasettiä paljon jo ennen konsertteja. Pidän siitä, että kun olen harjoitellut niitä paljon, niistä on muotoutunut todella toimivia kokonaisuuksia. Jälkeenpäin olen havahtunut tähän ja ymmärtänyt, että nämä kappaleet toimivat parhaiten silloin kun niissä on tosi vähän asioita. Näin ollen isot sovitukset ovat saaneet jäädä, ja itse kappale on saanut puhua. Olisi kiva sanoa, että se olisi ollut suuri visio, mutta ei se näin ole. Asiat ovat menneet näin. Ja toki Riku Mattilalla on herkkyyttä huomata, milloin kappale toimii niin, ettei sitä tarvitse pelastaa kuorruttamalla.

Ja tokihan nämä pelkistetymmät kappaleet toimivat todella hyvin myös soolokeikoillasi, kun ovat saaneet ympärille lisää tarinankerrontaa. Sen ovat keikkasi osoittaneet.

Samuli: Toki niin. Ilman sen tarkempia suunnitelmia, niin on tässä alkanut pikku hiljaa tulla sellainen olo, että jonkin sorttinen muutos tulee jossain vaiheessa vastaan. Mitä se sitten tarkoittaa, on vielä auki, mutta olen alkanut musiikillisesti kiinnostumaan muista asioista, ja se tulee johtamaan jonkinlaisiin muutoksiin.

Soititte ja taltioitte marraskuussa Lahden Pyhän ristin kirkossa keikan. Onko tällaisia kirkkokonsertteja tulossa jatkossa lisääkin? Tämä tuli mieleen, kun Apocalyptica soitti syksyn aikana keikkoja eri puolella Suomen kirkkoja.

Samuli: Sellaista ei ole vielä suunnitteilla, vaikka muutama muukin ihminen on asiasta kysellyt. Ajatus ei tunnu minusta vielä ainakaan hyvälle. Ei sillä, että vierastaisin kirkkoja, olenhan sellaisissa jo soittanutkin ja pidän niitä konserttipaikkoina siinä missä muitakin tiloja. Mulla on seurakuntahistoria kuin klubihistoria soittajana. En näe niitä kovinkaan erilaisina paikkoina, koska ihmiset kokoontuvat molempiin saadakseen kokemuksia. Kirkkokiertue ei ole tulevaisuudessakaan poissuljettu, se ei ole vielä vain tullut vastaan.

Loppukesästä Yle julkaisi ”Putro puhuu kuolemasta” -radiosarjan. Mistä näin mielenkiintoinen radiosarja sai alkunsa?

Samuli: Asia lähti liikkeelle pyynnöstä. Ylen tuottaja on ottanut minuun muutaman kerran yhteyttä viime vuosina, ja pallotellut erilaisia ideoita. Mikään niistä ei ole aiemmin tuntunut luontevalle, mutta syksyllä 2020 hän ehdotti että tekisimme radiosarjan kuolemasta. Tein kolme jaksoa demoiksi jotta tuottaja voisi arvioida, onko materiaali yhtään relevanttia. Heti tekstit saatuaan tuottaja vastasi, että paukutat vaan lisää, nyt tehdään radiosarja. Ja paukutin lisää. Se meni nopeasti omaelämäkerronnalliseen muottiin, mutta se tuntui luontevalle sanoittaa omien kokemusten pohjalta, kuinka kuolema on tullut lähelle omassa elämässä. Sen näkökulman kautta asiaa pystyi myös laventamaan moneen suuntaan. Olihan se aika hidasta se tekeminen, etenkin se tekstimäärä hirvitti aluksi, mutta oivalsin ettei se loppujen lopuksi eroa paljon kappaleiden kirjoittamisesta. Kirjoittamiseen meni neljä kuukautta, lopputöihin pari kuukautta.

Radiosarjan materiaalista saisi varmaan aikaan kappaleen tai toisenkin tulevalle albumille?

Samuli: Kyllä periaatteessa. Kuolema on tosi mielenkiintoinen aihe, siitä saa revittyä kaiken näköistä. Mulla on tällä hetkellä vain sellainen olo, että se voisi olla hetkeksi käsitelty aihe, kun olen käsitellyt sitä radiosarjan ja useamman albumin kautta. En tällä hetkellä mieti asiaa yhtä paljon, mutta eihän sitä tiedä missä kohtaa elämää se tulee taas enemmän ajatuksiin. Tällä hetkellä olo on kevyt, mikä on hyvä merkki, sillä se tarkoittaa että asiaa on tullut käsiteltyä tarpeeksi, ennen kuin tulee uusi tarve.

Koitko albumeja kirjoittaessa tai radiosarjaa tehdessä kuoleman käsittelyn kirjoittamisella terapeuttiseksi?

Samuli: En kokenut sitä tehdessä, mutta jos jälkeenpäin jää sellainen hyvä olo, ennen kuin siitä on saanut muilta palautetta, niin kertoohan se siitä, että on saanut kevennettyä mieltä. Joten siinä mielessä kyllä. Lähtökohtaisesti en kuitenkaan suhtaudu tekemisiini niin, että se olisi terapiaa, sillä se on työtä.

Millaisia suunnitelmia sinulla on vuodelle 2022 kevään kiertueen lisäksi?

Samuli: Luulen, että se on albumin paikka. Kappaleita on kertynyt viime vuodesta alkaen jo sen verran suuri määrä, että seuraava iso työvaihe on niiden karsiminen. On työlästä valikoida 60 kappaleesta 15 kappaletta, joita alkaa sitten sovittamaan albumille. Karsiminen pitää tehdä ensin, jotta pystyy hahmottamaan millainen pitkäsoitosta on tulossa. Siinä on kivaa ”ojan kaivuun” logiikkaa. Se ei ole mitenkään erityisesti hohdokasta tai mystistä, vaan yksinkertaista työntekoa. Jos esityön tekee huolellisesti, eli valmistaa suuren kappalemäärän, jonka karsii ja sovittaa, niin ei se loppupeleissä ole sitten enää työläs prosessi. Äänittäminen on loppujen lopuksi kevyin vaihe.

Kiitos haastattelusta, Samuli. Haluaisitko lähettää terveiset lukijoille?

Samuli: On mainiota, että ihmiset ovat jaksaneet odottaa näitä keikkoja, ja myös todella kiva, että ihmiset ovat sitten uskaltaneet tulla. Elävä musiikki elää yleisön kautta. Ja vaikka kuka tahansa sanoisi, että tekisi esiintyjän työtä tyhjille saleille, niin se on paskapuhetta. Vaikka teen musiikkia lähtökohtaisesti itselleni, niin hyvänä kakkosena on yleisö. 

https://www.facebook.com/SamuliPutro

Haastatellut: Aleksi Parkkonen