Elämää kuoleman jälkeen – arvostelussa Subway To Sallyn ”Post Mortem”

Sen piti olla bändin viimeinen levy. Näin sanoivat 30 vuotta saksalaisen folk metalin soihtua ansiokkaasti kantaneen Subway To Sallyn jäsenet yhtyeen 14:nnen pitkäsoiton “Himmelfahrtin” aikoihin vuonna 2023. Fiilis albumia seuranneella, loppuunmyydyllä kiertueella oli bändin kesken kuitenkin niin ilmiömäisen hyvä, etteihän hommaa voinutkaan siihen jättää. Osuvasti nimetty “Post Mortem” jatkaakin siitä, mihin kaiken piti jo kertaalleen päättyä.

Potsdamilaisseitsikko on albumilla kaivanut inspiraatiotaan samoista aiheista, joista moni muukin taiteilija tänä päivänä: koronapandemian jälkilöylyistä, sotaisasta Euroopasta ja ihmiskunnan ilmeiseltä vaikuttavasta vajoamisesta pimeyteen. Lääkkeeksi tarjotaan tietysti melodista ja nostattavaa folk metalia, jossa kampiliirat, luutut ja säkkipillit raikaavat – teeman mukaisesti – kuin viimeistä päivää.

Levy starttaa erillisellä introkappaleella, mutta himmailemaan ei jäädä liian pitkäksi, vaan jo toisena kuultavasta “Phönix”-kappaleesta potkaistaan käyntiin useamman biisin kestävä kimara toinen toistaan mukana laulettavampia ralleja. Vaikka “Wunder”-biisissä tempoa hieman lasketaankin, alkaa ensimmäisen kuuden biisin jälkeen tietty kaavamaisuus jo puuduttaa. Pelko alkaa herätä: tälläkö mennään loppuun asti?

Oikeastaan vasta akustisena tunnelmointina alkava ja erilaisille kansansoittimille mukavasti tilaa antava “Hertz in der Rinde” tarjoaa pienen, mutta sitäkin tervetulleemman keitaan katkaisemaan levyn alkupuolta vaivaavan yksitoikkoisuuden. Onneksi albumin jälkipuoli on ensimmäistä monipuolisempi. Warkings-vierailulla, englanninkielisellä kertosäkeellä ja tyylikkäällä kitarasoololla varustettu “Stahl auf Stahl” ja balladimainen, albumin päättävä “Die Erbe bebt” osoittavat, ettei Subway To Sally onneksi ole mikään yhden tempun poni.

Kokonaisuutena “Post Mortem” on takuuvarma ja parhaimmillaan oikein viihdyttävä folk-pläjäys genren pioneereilta – heikoimmillaan taas tasapaksua ja harmillisen yllätyksetöntä perusjyystöä. Albumin nopeasti tylsäksi käyvä alkupuoli ja toisaalta kekseliäämpi loppupuoli jättävät kaksijakoisen fiiliksen. Pari löysempää rönsyraitaa karsimalla “Post Mortemista” olisi voinut saada vielä nykyistä tiukemman paketin. Sillä tempulla olisi tämä kiekko saattanut keikahtaa jopa neljän pisteen suoritukseksi.

Kappalelista:

1. Introitus
2. Phönix
3. Post Mortem
4. Wunder
5. Nero
6. Unter dem Banner
7. Herz in der Rinde
8. Lumpensammler
9. Stahl auf Stahl
10. Atlas
11. Kummerkind
12. Eisheilige Nacht
13. Die Erde bebt