Elämästä ja kuolemasta: kymmenen vuotta Iron Maidenin A Matter of Life and Deathia

Kun heviin hurahtaa, yleensä sitä alkaa kartoittaa kuunneltavia bändejä niistä keskeisimmistä nimistä, kuten esimerkiksi Metallicasta ja Iron Maidenista. Totta kai näin oli asian laita myös allekirjoittaneella, ja esimerkiksi Iron Maidenin kuuntelun aloitin niistä tunnetuimmista ja kehutuimmista kasariklassikoista. Vuonna 2006, jolloin itse Maidenista innostuin, olisi bändillä kuitenkin ollut myös juuri ilmestynyt levy minulle kuunneltavaksi – nimittäin nyt kymmenen vuotta täyttävä ”A Matter of Life and Death”. Kyseinen levy ei kuitenkaan löytänyt tietänsä levykokoelmaani kuin vasta noin vuosi ilmestymisensä jälkeen, jolloin löysin sen alelaarista ja halusin Maiden-tietoisuuttani laajentaa jo siinä vaiheessa itselleni tuttuja kasariklassikoita, kuten ”Powerslavea” ja ”Somewhere in Timea”, laajemmaksi.

Ensikosketukseni ”A Matter of Life and Deathiin” oli sanoisinko ristiriitainen. Levyn avausraita ”Different World” löysi heti tiensä suosikkibiisieni joukkoon, ja levyllä oli muutenkin paljon hyviä riffejä ja sooloja, joista innostua. Samaan aikaan huomasin levyn kuitenkin olevan itselleni erittäin raskas kuuntelukokemus. Vaikka levyltä ei löydy kuin kymmenen biisiä, lähentelee moni niistä pituudeltaan kymmentä minuuttia. Kokonaispituutta levylle kertyykin kaikkien pitkien progebiisien seurauksena lähes 72 minuuttia. Huomasinkin hyvin pian, että levyä kuunnellessani kiinnostukseni lopahti viimeistään puolessa välissä, ja loppupuolen biiseistä en jaksanut innostua juuri ollenkaan. Tämän vuoksi ”A Matter of Life and Death” jäi itselläni melko vähälle kuuntelulle.

Siitä huolimatta, etten pitkään aikaan tykännyt kuunnella ”A Matter of Life and Deathia” kokonaisuudessaan, ei kuitenkaan tarkoittanut ettenkö olisi kuunnellut levyn biisejä ollenkaan. Alkupään suosikkeja olen kuunnellut aina säännöllisin väliajoin, koska kyseiset biisit ovat loistavia. Ajan kanssa aloin vähitellen myös kuuntelemaan niitä levyn loppupään biisejä, jotka olin suurimmaksi osaksi jättänyt vähemmälle huomiolle. Ja kun näin tein, yhtäkkiä tajusinkin jotain – nuo loppupäänhän biisit ovat myös loistavia! Hämmennykseni oli suuri, kun ihmettelin, miten olin voinut sivuuttaa ”The Legacyn” kaltaisia helmiä aikaisemmin. Silloin itselleni selkeni, mikä suhteeni ”A Matter of Life and Deathiin” oikeastaan on. Levyn ongelma ei koskaan itselleni ollutkaan se, etteivät sen biisit olisivat olleet tarpeeksi hyviä. Ongelmana olikin se, että kaikkien näiden biisien kuunteleminen putkeen on hiukkasen puuduttavaa.

Kahdella seuraavalla levyllään ”The Final Frontierilla” ja ”The Book of Soulsilla” Maiden on kuitenkin mennyt ja tehnyt levyt, jotka ovat vielä pidempiä kuin ”A Matter of Life and Death”. ”The Book of Soulsissa” pituutta kertyikin jo siinä määrin, että levy piti jakaa kahteen CD-levyyn. Tästä huolimatta kumpikaan Iron Maidenin kahdesta uusimmasta levyistä ei ole missään vaiheessa tuntunut itselleni liian pitkältä tai puuduttavalta. ”The Final Frontieria” pidän jopa ehkä bändin kasarinjälkeisen tuotannon parhaana albumina. Joten mistä kenkä sitten puristaa ”A Matter of Life and Deathin” suhteen?

Asian voi karkeasti sanottuna tiivistää ehkä toteamalla, että ”A Matter of Life and Death” ei ole yhtä hauska levy kuin esimerkiksi ”The Final Frontier”. ”The Final Frontier” on hyvin monipuolinen ja energinen levy, jossa on biisien pituuksista huolimatta paljon tarttuvia melodioita ja tämän vuoksi paljon tarttumapintaa jo heti ensimmäisten kuunteluiden aikana, joskin kyseinen levy aukeaakin ihan uudella tavalla useamman kuuntelun jälkeen. Tähän verrattuna ”A Matter of Life and Death” on melko vakava levy ja synkeä levy, mikä näkyy jo levyn kansitaiteesta. Siinä missä ”The Final Frontierin kirkkaan sinistä kantta koristaa melko sarjakuvamainen avaruusolio-Eddie, esittää ”A Matter of Life and Deathin” kansi sotatanteretta täynnä harmaan ja ruskean sävyjä. Kun ”The Final Frontierilla” lennetään halki ilmojen, leijutaan avaruudessa ja purjehditaan merellä, pitäydytään ”A Matter of Life and Deathilla” suuren osan ajasta sotatantereella, käsitellen suurten seikkailujen sijaan kysymyksiä sodasta, uskonnosta, ja elämästä. Kehtaisinkin väittää, että ”A Matter of Life and Death” on Iron Maidenin synkin levy heti ”The X Factorin” jälkeen.

Paitsi, että ”A Matter of Life and Death” on teemojensa ja pakkauksensa esteettisen ilmeen vuoksi Maidenin synkempää osastoa, on se musiikillisesti myös yksi bändin raskaimpia levyjä. Riffit ovat raskaita, ”The Trooperin” tai ”Can I Play With Madnessin” kaltaisia energisiä vetoja ei levyltä löydy yhtä paljon kuin hitaampaa ja tunnelmallisempaa poljentaa, ja soundit ovat hyvin raa’at ja pelkistetyt. Murskaavimmillaan levyn soundien raskaus tulee esille kappaleessa ”Brighter Than a Thousand Suns”, jossa on yksi allekirjoittaneen mielestä parhaista kitarasoundeista ikinä. Siitäkin huolimatta, että Maidenilla on peräti kolme kitaristia, en koskaan pääse ylitse siitä, miten käsittämättömän valtavilta kyseisen biisin riffit kuulostavat. Kyseinen biisi ei kuulosta niinkään kolmen kitaristin, vaan oikeammin sadan kitaristin soittamalta nupit kaakossa tuhatpäisen vahvistinseinän edessä. Jotta levyllä olisi livesoundi, päätti bändi jättää kokonaisuuden masteroimatta, mikä on yksi parhaista päätöksistä, mitä yksikään bändi on ikinä tehnyt. Ei turhaa kikkailua eikä hyvien soittosuoritusten pilaamista huonoilla soundeilla. Mikäli vahvistimista kuuluva ääni on jo sellaisenaan hyvä, miksi sitä täytyisi sorkkia? Lopputulos onkin yksi parhaimman kuuloisia levyjä ei vaan Maidenilta vaan miltä tahansa bändiltä ylipäätään. On tavallaan ihmeellistä, että näin hyvää jälkeä bändi sai tuottaja Kevin Shirleyn kanssa syntymään vielä kymmenen vuotta sitten, kun taas Shirleyn kanssa hiljattain tehty ”The Book of Souls” on ainakin omiin korviini soundillisesti melkoisen huono.

”A Matter of Life and Deathin” vahvuudet eivät kuitenkaan rajoitu vain sen tuotantoon tai tyyliin, vaan myös biisimateriaaliin itseensäkin. ”Different World” on loistava lyhyempi sinkkubiisi, joka tarttuvuudessaan on yksi Maiden-suosikkejani, ja jonka kitarasoolo on myös yksi lemppareitani. Mieleenpainuvat kitaramelodiat ovat aina olleet yksi Maidenin monista vahvuuksista, ja ”A Matter of Life and Deathilla” niitä myös löytyy. Loistavimpana esimerkkinä on ehkäpä eräs tietty melodia levyn loppupuolelta löytyvän biisin ”For the Greater Good of God” puolivälistä. Vaikka kyseinen biisi on kokonaisuudessaankin loistava, on se itselleni aina kuitenkin eeppinen nostatus tuohon sen parhaimpaan kohtaan. Ja kun se kohta tulee, on se huumaavuudessaan täysin sen useamman minuutin nostatuksen arvoista. ”These Colours Don’t Run” on myös moderni Maiden-klassikko, josta löytyy hyvien riffien ja tarttuvan kertsin lisäksi tietenkin myös ne oleelliset tahdinmuutokset ja keikkoja varten täydelliset hoilotukset.

Kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen ”A Matter of Life and Death” onkin pitkällä tähtäimellä osoittautunut levyksi, joka vain paranee joka kuuntelulla, ja jolta löytyy joitain Iron Maidenin koko uran parhaista oivalluksista. Vaikka en lähtisi väittämään, että levy pärjäisi vertailussa bändin kasariklassikoiden kanssa, on se silti yhtyeen keskivertotuotannon ehdotonta parhaimmistoa, ja ehdottomasti ansaitsee tulla arvostetuksi. Se ei ehkä avaudu täysin ensimmäisellä tai edes toisella kuuntelukerralla, mutta kun levyn antaa elää itsensä kanssa, huomaa että vielä tässä vaiheessa uraansa Iron Maiden pystyy oman soundinsa rajojen sisällä kokeilemaan uutta, ja puskemaan ulos levyjä, joiden tasolle moni muu bändi ei tule koskaan yltämään. Ei muuta kuin UP THE FUCKIN’ IRONS!

Kirjoittanut: Markus Mickels