Elandor – Dark Asylum
Goottihenkistä rockia soittava saksalainen Elandor julkaisi toukokuun alussa kolmannen albuminsa “Dark Asylum” Echozonen kautta. Allekirjoittaneelle entuudestaan täysin tuntematon bändi lupailee tunteellista ja synkkää goottirockia 13 biisin verran.
Lupaus osoittautuu hyvinkin todeksi, ainakin sen synkkyyden osalta, sitä kun riittää suorastaan jaettavaksi asti. Allekirjoittaneessa “Dark Asylum” ei kuitenkaan juuri onnistu herättämään tunteita, ellei sitten turtumusta lasketa. Kappaleet ovat kaikessa synkkyydessään suorastaan monotonisia, eikä asiaa helpota ollenkaan se tosiasia, että vokalisti on kuunnellut Type O Negativensa hiukan liian tarkkaan. Laulusoundi kun on suurimmalta osin täysin Peter Steelen kopio, halpa sellainen. Ja puuduttava. Saatteessa mainostettua joustavuutta vokalistin soundista löytyy vain satunnaisesti, ja sitä todellakin kaipaisi lisää.
Kosketinsoundia mainostetaan sanalla “cheerful”. Tuon muutoin alleviivatun synkkyyden ja melankolian päällä kosketinsoundin ylipirteys vaikuttaa suorastaan maaniselta. Lievää hilpeyttä herättää myös se, että soundi tuo hetkittäin mieleen 8-bittisen Nintendon äänimaailman. Kitaroinnistakin puuttuu se suurin terä, jota saatteen perusteella sopisi odottaa, joten tämän musiikin aikaan saama päällimmäinen tunne on lähinnä alleviivatun synkkyyden aiheuttama turtuneisuus.
Bändin kuvat ovat sävyltään synkeän sinisiä ja utuisia, kuten goottibändeillä niin usein tuntuu olevan. Vokalistin look muistuttaa varsin vahvasti kotimaisen Swallow The Sunin vokalistin Mikko Kotamäen tyyliä. Muutoin levyn visuaalinen puoli on perin goottilaiseen tyyliin pääasiassa mustanpuhuva, koristeltuna satunnaisin punaisen sävyin ja perhosin, joita esiintyy myös lyriikoissa.
Mainos päättyy
Lyriikkapuolikaan ei ole mikään luovuuden riemujuhla, vaan sanoituksetkin vilisevät ilmaisuja, jotka ovat jo niin moneen otteeseen loppuun kulutettuja, että olisi toivonut edes vähän yritystä rikkoa kaavaa. Levyn avaa mielikuvituksekkaasti “Introksi” nimetty instrumentaali, jonka jälkeen päästään yksinäisiin tunnelmiin kappaleessa “Orphan” ja sama teema toistuu kappaleissa “Where Are You” ja “Goodbye”. Levyllä tehdään selväksi myös perusteet levyn nimeen “Dark Asylum”, kun kappaleissa vilisevät viittaukset mielenterveyden menettämiseen nimikkokappaleen lisäksi otsikoilla “Madness Returns” ja “The Torment”. Valitettavasti tästäkään ei ole saatu niin uhkaavan sävyistä tarinaa tai musiikkia, kuin raskas teema vaatisi. Kaavaa eivät riko edes levyn kaksi saksankielistä kappaletta “Heart Of Darkness” ja “Schönheit”, vaan näissäkin jatketaan turvalliseksi osoittautuneiden lauseiden käyttämistä.
Levyn toiseksi viimeinen biisi “Buried Alive” on vielä onnistuttu nimeämään niin, että suomalainen kuuntelija assosioi sen välittömästi Sentencediin ja jälleen kerran pettyy, kun kuuloelimiin tulvii lähinnä itkuvirttä muistuttava, silti siirappinen balladi. Tätä laatua edustaa suurin osa levyn kolmestatoista biisistä, eikä niistä yksikään suoranaisesti jää mieleen. Loppujen lopuksi Elandor onkin vain surullinen kokoelma goottirockin kuluneimpia kliseitä – niin visuaalisesti kuin musiikillisestikin.
3 / 10
Kappalelista:
1. Intro
2. Orphan
3. Where Are You
4. Madness Returns
5. Goodbye
6. Dark Asylum
7. Butterfly
8. Heart of Darkness
9. Schönheit
10. The Torment
11. Violet
12. Buried Alive
13. Last Escape