Elävät kuolleet tulevat! – arviossa Dominumin debyyttialbumi “Hey Living People”
Tiedättekö sen tunteen, kun joskus jokin asia lähettää niin voimakkaan negatiivisen signaalin, että siihen neutraalisti suhtautuminen on alkuun lähes mahdotonta?
Nousevana voimametalliyhtyeenä mainostettu Dominum heilahti omalta osaltani tähän laariin. Varsinkin yhtyeen debyyttialbumin “Hey Living People” kansikuva sai hieraisemaan epäuskoisena silmiään ja pohtimaan, onko tuotos tarkoituksellisesti B-luokan kauhuelokuvien henkeä kunnioittava rävellys vai tahattoman koomisuuden ilmentymä. Ja kun samaa meininkiä tarjoiltiin myös promokuvissa sekä etukäteen ilmestyneillä musiikkivideoilla, syvenivät epäluulot entisestään. Tämänlainen pohdiskelu ei koskaan ole erityisen hedelmällinen lähtökohta millekään musiikkimatkalle, sillä tällöin itse musiikilla on melkoinen vuori kiivettävänä, jotta päästään nousemaan edes neutraalille tasolle.
Dominum onnistuu kuitenkin kaikesta huolimatta pääsemään omilleen – ja yllättämään positiivisesti. Alkujärkytyksen hälvettyä bändin metallimusiikista ei voi olla pitämättä, sillä melodisessa ilmaisussa on aimo annos popahtavaa tarttuvuutta sekä voimametallin mahtipontisuutta, jotka tekevät kokonaissoundista herkullisen kuuloisen. Raskas ja kevyt ilmaisu kietoutuvat kiehtovalla tavalla yhteen äänimaailman ollessa rokkaava ja täyteläinen – tavoitellaanpa välillä jopa rock-oopperoiden nyansseja ja sävyjä. Kaiken kruunaavat suuret ja tarttuvat kertosäkeet, jotka pakottavat laulamaan mukana. Kokonaisuuden sitoo yhteen konsepti, joka vilisee eläviä kuolleita ja näihin liittyviä tarinoita sekä kertomuksia, muttei kuitenkaan lähde huumorimusiikin linjalle. Alkuun halvalta ja päälle liimatulta vaikuttanut teema muodostaa lopulta loogisen kehyksen bändin ilmaisulle, joka ei käynnistysvaikeuksien jälkeen enää närästä. Ja palveleepa konsepti muutamassa kohdin itse musiikkiakin varsin osuvasti.
Mainos päättyy
“Hey Living People” kasvaa kuuntelun myötä albumiksi, josta ei varsinaisia heikkouksia löydy. Useamman pyöräytyksen jälkeen lähes jokaisesta kappaleesta löytyy jotain korvaa hyväilevää, vaikkei kokonaisuus jatkuvasti parhaimpien hetkiensä tasolla pyöri. Ne iskevimmät vedot ovat kuitenkin selkeää hittikamaa: kauhuelokuvien henkeä uhkuva “Immortalis Dominum”, menevästi tykittelevä “Danger Danger”, jylhän tarttuva “Patient Zero” sekä nimikkobiisi ovat jokainen mainioita rokkirykäisyjä. Sanoituspuolella onnistutaan myös paikoitellen luomaan hykerryttävää sisältöä: rauhallisemmin etenevä “We All Taste the Same” hyödyntää albumin tematiikkaa varsin erikoisesta näkökulmasta, “Better Shoot Yourself” taas heittää ilmoille sanomaltaan ja tunnelmaltaan niin ristiriitaisen kertsin, että tämän mukana laulaminen tuntuu lähes väärältä. Mutta kun homma toimii, niin se toimii!
Dominumin debyyttikiekko on hieno esimerkki siitä, ettei ensivaikutelman kannata antaa hämätä liiaksi. “Hey Living People” on onnistunut albumi, jonka ainoat murheet liittyvät lopulta siihen, etteivät kaikki biisit kipua parhaimpien vetojen tasolle. Tarttuva ja moneen taipuva ilmaisu toimii suuren osan ajasta, jonka myötä mainospuheet kuumimmasta voimametallitulokkaasta eivät ole täysin katteettomia. Dominumin tulevia edesottamuksia jää odottamaan suurella mielenkiinnolla.
Kappalelista:
Mainos päättyy
- Immortalis Dominum
- Danger Danger
- Hey Living People
- Cannibal Corpses
- Patient Zero
- We All Taste the Same
- Frankenstein
- You Spin me Right Round (Like a Record)
- Better Shoot Yourself
- Half Alive
- The Chosen Ones
