Electric Callboyn fanit osoittivat, että keikkakulttuuri on voimissaan suomalaisessa metalliskenessä

Party metal -bändi Electric Callboy viihdytti riehakkaan energistä yleisöään eilen Helsingin Jäähallissa TANZNEID-maailmankiertueensa voimin. Kiertue on esiintynyt ympäri pohjoismaita täysin salein, jossa energia on ollut kollektiivisen hurmoksen vallassa sosiaalisen median kuvavirroista päätellen. Kiertueen konsertti Helsingissä oli unelmien täyttymys metalcoren ystäville, sillä tällä keikalla todella oli ”kaikille kaikkea” – niin upeista taustakuvituksista kovaäänisiin pyrotehosteisiin, kuin avaruusasuista tear-off housuihin. Bändin energia on kuin rakkauskirje kasarille, jossa schlageria, kliseitä ja huumoria ei kaihdeta unohtamatta corelle ominaista primitiivistä ja raakaa huutoenergiaa. Lopputuloksena tästä kombinaatiosta ei todellakaan ole kiusaantunut yleisö, vaan suorastaan hurmoksellinen kollektiivinen massa, joka seuraa jokaista rummuniskua rytmikkäästi tahdissa moshaten, taputtaen ja hengessä mukana eläen. Jokainen sekunti lavalla oli bändille mahdollisuus uuteen yhteiseen ”core moment” -tyyliseen hetkeen, ja fanien laaja kirjo osoitti yleistöstä jokainen tavallaan olevansa täydellisen lumoutunut, huvittunut ja vaikuttunut illan moniulotteisesta spektaakkelista.

WARGASM (UK)

Ilta alkoi englantilaisen Wargasm-bändin voimin, joka tunnuslauseenaan soittaa ”vihaista musiikkia surullisille ihmisille” (angry music for sad people). Jäähallin ovet olivat auenneet tuntia aikaisemmin, ja harmikseni tuntui siltä, että jälleen ensimmäisen esiintyjän paikka on vaikein kiertuekonserteissa. Wargasm soittaa elektronista rokkia, ja Iso-Britannia kotimaana kuului jokaisesta välispiikistä läpi hurmaavalla aksentilla. Wargasmin perusti vuonna 2018 Sam Matlock ja Milkie Way, joka kuvasi ennen yhteistä uraa Dead! -bändin keikkoja, jossa Matlock soitti. Yhteiseen matkaan on mahtunut monia hittejä, joista varmasti tunnetuimpina soittolistoilla soivat Venom, ja Enter Shikarin kanssa taiteiltu ”The Void Stares Back”. Helsinkiläinen yleisö oli vasta saapumassa jäähallille kaksikon soittaessa paahteista settiään, jossa genrerajoja rikottiin herkullisin yhdistelmin. Settiin mahtui niin nu-metal sävyjä, electro-rockia -ja punkia, unohtamatta post-hardcoresta ammennettuja ominaisuuksia. Mielenkiintoisin löytö setistä oli kappale ”Do It So Good” joka muistutti itseäni Prodigyn tuotannosta tarttuvalla ja tanssittavalla taustamelodialla. Wargasm teki parhaansa välipuheidensa aikana saadakseen yleisön paremmin mukaan illan tunnelmaan. Näistä hetkistä mukaansatempaavin ja kenties keikan hauskin oli Matlockin veto, jossa tämä pyysi yleisöä huutamaan somesta tuttua ”Can I get a hoya?” -trendiä. Tämä osui ja upposi yleisön vastatessa ”HOYAAA!” erinomaisella osanotolla, vaikkei jäähalli tässä kohtaa vielä täynnä ollutkaan. Kappaleen ”D.R.I.L.D.O” aikana Matlock kysyi yleisöltään ”Are we gonna do this London style?” ja sukelsi eturiviin kertosäkeen pauhatessa. Seisomakatsomon etuosaan pakkautunut yleisö oli hetki hetkeltä paremmin mukana tunnelmassa ja tuntui siltä että kokonaisuutena bändi suoriutui tyylikkäästi tehtävässään jäähallin herättelemiseksi alkavaa iltaa varten. Wargasm tarjoili yleisölleen viimeistellyn liveshown, jossa oli tyyliä, taitoa ja sopivasti säröä.

Settilista:

1. Bad Seed
2. Vigilantes
3. Fukstar
4. Salma Hayek
5. Small World Syndrome
6. D.R.I.L.D.O
7. Spit.
8. Feral
9. Do It So Good

BURY TOMORROW (UK)

Illan toinen artisti, Bury Tomorrow ei turhia esittelyitä kaipaa. Jo jäähallilla vilisseistä fanipaidoista päätellen tuli selväksi, että vaikka Electric Callboyta on tultu katsomaan, oli Bury Tomorrow hartaasti odotettu vieras lauteille. Setin avasi mikä muukaan kuin ”Choke”, ja moshpit saatiin aikaiseksi pienellä työskentelyllä. ”DEATH (Ever Colder)” -kappaleen aikana bändin solisti Daniel Winter-Bates alkoi kasvattamaan pittialuetta huutaen

”Where’s my circle pit? Helsinki loves heavy shit, so bang your fucking heads!”

Bileet olivat viimeistään tässä kohtaa virallisesti avattu. Bury Tomorrow piti yhdessä välispiikissään koskettavan puheen inklusiivisuudesta, ja siitä kuinka he eivät hyväksy syrjintää millään tavalla missään, eivätkä erityisesti omilla keikoillaan. Bändi kehotti fanejaan kohtaamaan toisensa käsistä kiinni pitäen, ja hetkestä nauttien. Toteuttipa jäähallin yleisö Bury Tomorrow´n lapsuuden unelman, kun yleisö teki aalloon istumakatsomoita myöten ennen kappaletta Let Go. Yhteisöllisyys on Bury Tomorrow’lle erityisen tärkeää, ja bändi piti myös erityistä huolta siitä, että crowdsurfaajat ja yleisö tietävät säännöt siitä kuinka toimitaan, kun surffaajaat liikkuvat ja moshpit pyörii. What If I Burn -kappaleen aikana jäähalli valaistiin puhelimien taskulamppujen voimin, ja tuntuipa siltä että seisomakatsomon puolella kyyneleiltä ei vältytty kappaleen aikana. Kokonaisuutena Bury Tomorrow’n keikka oli elämys, josta olisi voinut kuvitella bändin olevan illan pääesiintyjä. Yleisöään kiittäessään bändi sanoi palaavansa Suomeen takaisin, eikä ihme. Kokoonpanon nyt kahdesti itse livenä nähneenä voin allekirjoittaa metalcoren fanien rakastavan Bury Tomorrow’n keikkoja Suomessa.

Settilista:

1. Choke
2. DEATH (Ever Colder)
3. Cannibal
4. Boltcutter
5. Let Go
6. Villain Arc
7. What If I Burn
8. Black Flame
9. Abandon Us
   

ELECTRIC CALLBOY (GER)

DÖP, DÖDÖDÖP, DÖDÖDÖDÖP! Kellon lähestyessä vartin yli yhdeksää oheinen laulu alkoi kuulua yleisön seasta tuulipukuihin, hikipantoihin ja discopallokypäriin sonnustautuneiden fanien toimesta. Electric Callboyn keikka oli alkamassa, ja bändin historia suomalaisilla keikkalavoilla on tehnyt todellakin selväksi, että tanssilattia tulee olemaan täynnä. ”HELSINKI, ARE YOU READY FOR THE BEST NIGHT OF 2025?” kysyivät Nico Sallach ja Kevin Ratajczak, kun setin avasi uunituore single ”Tanzneid”.

Erikoistehosteet ja audivisuaalinen ilotulitus herättivöt jopa pientä säikähdystä yleisössä keikan starttipläjäyksen tiimoilta, kun pyrotekniikasta kajahtaneet pamaukset, (joita joku olisi voinut luulla jopa aseen laukauksiksi) raikuivat jäähallissa. Suuren maailman show oli ilmoilla heti keikan ensisekunneista lähtien ja yleisö biletti mukana istumakatsomoita myöden. Settiä jatkoi cover Sum 41:n ”Still Waiting” -kappaleesta, ja pitti pyöri vauhdikkaasti punaisten konfettien sataessa. Vauhti kiihtyi ”Tekkno Trainin” saapuessa asemalle, ja fanipaidat lähtivät pois päältä pittaajien pyöriessä pyörremyrskyn lailla vauhtiaan kiihdyttäen.

”Hypa Hypa” -kappale alkoi ihastuttavalla taustavideolla, jossa kappaletta kelattiin boomboxista eri genreissä ennen varsinaisen biisin alkua – ja kylläpä se ”Hypa Hypa” sitten jäähallia villitsikin. En ole ehkä koskaan nähnyt tilannetta, jossa suomalainen konserttiyleisö olisi ollut ikäryhmästä riippumatta niin vahvasti mukana tanssimassa, nauttimassa showsta lanteitaan keinuttaen ja villisti hurraten. Kertosäettä lauloikin mukana koko jäähalli.

”MC Thunderin” aikana crowdsurfaajia liikkui seisomakatsomon yllä, ja bileet vain jatkuivat tiukassa tahdissa. Hilpeyttä keikasta ei puuttunut, joka onkin ehdottomasti Electric Callboyn paras mauste. Kokemukseni mukaan bändi jakaa mielipiteitä voimakkaasti, joko Electric Callboyta rakastaa tai sitten koko konsepti puistattaa. Oli bändistä mitä mieltä tahansa, selvää on, että showhenki elää. Bändin esitykset ovat aina täynnä yllätyksellisyyttä, huumoria ja loistavaa energiaa joka tempaisee mukaansa. Tästä esimerkkeinä illassa toimivat tilanteet, jossa ”Pump It” alkoi Nicon vetäistessä tear-off housut päältään paljastaen neonvihreät treenishortsit, ja tanssilattian keinutus perinteeksi muodostuneessa ”Hurrikan” kappaleessa, jossa schlager-humppa saa tantereen tömisemään.

Setissä kuultiin upeita covereita legendaarisista biiseistä kuten ”All the Small Things” Blink-182:lta, sekä ”Bodies” Drowning Poolilta. Uusi tuotanto upposi myös, kun Reverie toi mukanaan musiikkivideosta tutut visuaaliset elementit. ”Hate/Love” -kappaleen aikana Nico ja Kevin kehottivat yleisöä laittamaan puhelimet pois ja nostamaan kädet ilmaan mukana rytmissä. ”Mindreaderin” soidessa seisomakatsomon alueelle aukesi tähän mennessä illan suurin pitti, joka piti huolta siitä, ettei kenellekkään päässyt tulemaan kylmä pyrotekniikan ja muun tulituksen toimittaessa fiilistä hyiseen marraskuiseen iltaan. Kevin ja Nico pitivät välipuheen Nicon liittymisestä bändiin kuusi vuotta sitten, kun Sebastian ”Sushi” Biesler jatkoi uraansa Ghøstkidinä.

”This is such an honour for us, having a good time together, we love you, make some noise for yourself!”

Tämä merkkasi alun nostalgiakelaukselle Electric Callboyn tuotantoon, josta ensiksi hurmosta herätti vuoden perversseillä lyriikoillaan leikittelevä ”Monsieur Moustache”. Nostalgiatrippi kulminoitui vuoden 2017 ”Crystals” -albumin samannimiseen bilejyrään, jonka aikana bändi pyysi yleisöään istumaan alas biisin kasvaessa kohti kertosäettä. Koko halli osallistui tempaukseen täysillä, ja lopputulos yleisön ponnistaessa ylös bailaamaan oli ikimuistoinen. Tämän jälkeen kuultiin rumpusoolo (Frank Zummo) Slayerin ”Raining Bloodista”, ja yhtäkkiä havahduin olevani reiveissä. Tekno pauhasi yleisön hurratessa ”Electric Bassboyn” pitäessä bileitä yllä. Tämän jälkeen olikin aika jo hengähtää, ja pitää tunnelmointituokio. ”Fuckboi” soitettiin keskellä permantoa miksauskopin tuntumassa, yleisön seassa:

”We want to get a little intimate with you”- Puhelimien taskulamput valaisivat salin, ja yleisö lauloi kertosäettä mukana.

”Everytime we Touch” jatkoi tuokiota yhteislaulun raikuessa kertosäkeessä, ja kun aika olikin käynnistää bileet uudestaan, aukesikin sellainen myrsky moshpittiin, että vauhdissa oli vaikeaa pysyä mukana! ”MC Thunder II (Dancing Like a Ninja)” -kappaleen aikana alkoi olla ilmeisesti permannon puolella jo sopivan lämmin, kun paidaton pitti pyöri bändin ampuessa sinistä konfettia jäähallin ilmatilaan. Tuore tuotanto hallitsi setin loppua, ja ”Elevator Operatorin” sanat osasi taas koko yleisö mukana laulaen. Babymetalin kanssa yhteistyössä toteutettu hitti ”RATATATA” jatkoi tanssitusta, jonka aikana bändi kehotti jäähallia sulattamaan jään keikan kuumalla energialla. Illan kulminoi yllätyksettömästi mutta sitäkin nautinnollisemmin ”We Got The Moves”, ja bändi povasi palaavansa Suomeen takaisin ensi kesänä ilmoittaen esiintyvänsä Ruisrockissa.

Kokonaisuudessaan keikka saa itseltäni täydet kymmenen pistettä. Electric Callboylla on erityinen kyky viihdyttää yleisöään, ottamatta itseään liian vakavasti. Metallissa, ja musiikissa kokonaisuudessaan tarvitaan yllätyksellisyyttä ja iloa. Huumori väritti keikkaa luoden jäähallin täydeltä hymyjä ja hyvää fiilistä, erinomaisena lääkkeenä loppumattomalta tuntuvaan kaamokseen. Vaikka itse kuuntelenkin raskaampia metallin sävyjä illan esiintyjiin verrattuna, pidin kokonaisuutta loistavana osoituksena siitä, että omia mukavuusalueita genrerajoissa kannattaa ylittää elämyksien toivossa. Electric Callboy osoitti jälleen olevansa fanikuntansa ansaitsema bändi ja ainakin itselleni keikka oli yksi parhaista vuonna 2025, kuten Nico ja Kevin keikan alussa lupasivatkin.

Settilista:

1. TANZNEID
2. Still Waiting (Sum 41 cover)
3. Tekkno Train
4. Hypa Hypa
5. MC Thunder
6. Neon
7. Pump It
8. Hurrikan, Overkill, All the Smal Things, Bodies
9. Revery
10. Hate/Love
11. Mindreader
12. Monsieur Moustache vs. Clitcat, Muffin Purper-Gurk, We Are the Mess, Crystals
13. Rumpusoolo, Raining Blood (Slayer cover)
14. Fuckboi
15. Everytime We Touch
16. MC Thunder II (Dancing Like a Ninja)
17. Elevator Operator
18. RATATATA (Encore)
19. Spaceman (Encore)
20. We Got the Moves (Encore)