Electric Eel Shock kahdelle keikalle Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 17.12.2007

Japanilainen punk/metal-powertrio Electric Eel Shock saapuu kahdelle keikalle Suomeen maaliskuun alussa. Tiistaina 4. maaliskuuta yhtye esiintyy Tavastialla ja seuraavana päivänä 5. maaliskuuta Tampereen Klubilla.

04.03.2008 Tavastia, Helsinki + Frivolvol

05.03.2008 Klubi, Tampere

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Aki Morimoton, Kazuto Maekawan ja Tomoharu Iton Tokiossa 90-luvun lopulla perustaman yhtyeen on sanottu olevan kadonnut linkki Black Sabbathin, Queens of The Stoneagen ja AC/DC:n välillä. Trio yhdistelee musiikissaan vaivattomasti 70- ja 80- luvun klassista hardrockia, 70- luvun punkkia ja modernimpaa metalliotetta.

Yhtyeen neljäs albumi ”Transworld Ultra Rock” ilmestyi lokakuun alussa bändin omalla Double Peace-yhtiöllä. Levyn on äänittänyt mm. Judas Priestin ja Scorpionsin kanssa työskennellyt saksalainen Attie Bauw.

EES työstää parhaillaan myös kuusiosaista ”Sex, Drugs & E-mail”- televisiosarjaa, jossa bändiä seurataan sen Euroopan ja Aasian kiertueilla. Yhtye on aiemmin soittanut mm. Roskilde- festareilla ja lämmitellyt Danko Jonesia tämän Euroopan-kiertueella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lämmittelijänä EES:in Tavastian keikalla toimii uuden levynsä 20. helmikuuta julkaiseva melodista, mutta haastavaa screamoa/hardcorea soittava Frivolvol. Ennakkoliput Tavastialle maksavat 12 euroa ja Klubille 10 euroa. Ennakkoja kummallekin keikalle myyvät Tiketin toimipisteet. Keikat järjestetään Fullsteam Agencyn, Infernon ja Levykauppa Äx:n yhteistyönä.