Eleine – Eleine

Kirjoittanut Janne Partanen - 3.9.2015

Tarina on tämä: kun ruotsalainen malli metallibändin perusti ja nimesi sen itsensä mukaan. Eleine on sinfonista metallia soittava ruotsalaisbändi, joka perustettiin 2011. Nyt vuonna 2015 saamme nauttia bändin nimeä kantavasta debyyttialbumista.

Naisvetoista sinfonista metallia tursusi jossain vaiheessa ovista ja ikkunoista. Niimpä Eleinen debyytti ei pahemmin innostanut arvostelijaa. Tilanne kumminkin muuttui, kun levy lähti soimaan soittimessani. Vokalistin kaunista tulkintaa tahdittavat suhteelliset synkät melodiat, ja tunnelma on kohdillaan. Bändi ei ole tyytynyt tekemään sitä samaa, mitä muut ovat vuosia tehneet, vaan Eleine panostaa elokuvamaiseen ulosantiin. Kappaleet ovat kuin pieniä synkkiä satuja, jotka esitetään musiikin tahtiin. Läpi levyn kulkeva kaihoisa surumielisyys toimii todella hyvin ja antaa bändille omaa soundiaan. Tehokeinoina käytetyt örinävokaalit tulevat purevasti, ja päälaulun pehmeys on käsin kosketaltavaa. Jos kuvittelette Cradle Of Filthin kauniimmat ja sinfonisimmat kohdat yhdessä paketissa, kuvaa se aika hyvin, millaista musiikkia Eleine soittaa. Taakse jäävät molempien edellisten Nightwish-vokalistien soolotuotannot ja moni muu isompi bändi.

Tämä oli kyllä sangen positiivinen yllättäjä ja päätyy useammankin kerran soittimeen. Parasta levyssä on kokonaistunnelma, joka ottaa kivasti otteeseensa. Levy toimii kokonaisuutena, joskin yksittäisistä biiseistä on vaikea löytää selkeää ”helmeä”. Vallan mainio julkaisu, joka osui omaan surumielisen musiikin makuuni kuin naula arkkuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7,5/10

Kappalelista:
01. Land Beyond Sanity
02. Destiny
03. Gathering Storm
04. Devotion
05. Turn To Dust
06. Glimpse Of Hope
07. A Sin
08. Death Incarnate

Bändin kotisivut

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat