Danko Jones Semifinaalissa

Elektrisiä soundeja Helsingissä – Danko Jones Semifinalissa 20.9.2023

Kirjoittanut Enni Lahtinen - 25.9.2023

Kanadalainen hard rock -trio Danko Jones soitti energisen keikan Helsingin Semifinalissa keskiviikkona 20.9.2023. Hiljattain yhdennentoista studioalbuminsa “Electric Sounds” julkaissut yhtye oli saapunut Suomeen yksinomaan tätä esiintymistä varten, ja pääsyn intiimille keikalle olivat onnistuneet lunastamaan vain onnekkaimmat Radio Rockin kilpailun voittajat.

Danko Jones Semifinaalissa

Noin puoli tuntia ennen keikan alkua Semifinalin lattialla kävi jo mukava kuhina. Kellontarkasti lavalle kiivennyt kolmikko polkaisi shown käyntiin uuden albuminsakin avaavalla ”Guess Who’s Back” -singlellä, joka sai yleisöltä varovaisen innostuneen vastaanoton. Keikan edetessä bändin käsinkosketeltava energia tarttui myös yleisöön, ja ympärillä oli havaittavissa ilahduttava määrä tyytyväistä nyökyttelyä. 

Danko Jones Semifinaalissa

Koko bändi esiintyi varmoin ottein. Laulaja-kitaristi Danko Jones tarjoili kitaransa varressa yksinkertaisia, mutta tehokkaita riffejä, eikä lauluosuuksissakaan ollut nokan koputtamista. Rumpali Rich Knox ja basisti John ”JC” Calabrese hoitivat myös omat tonttinsa varsin tyylikkäästi ja etenkin Calabrese tuntui pitävän koko Semifinalia otteessaan hyväntuulisin showmiehen elkein. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Danko Jones Semifinaalissa

Kaiken kaikkiaan reilun kolme varttia kestänyt settilista painottui tuoreen albumin kappaleisiin sekä vanhempiin singlelohkaisuihin. Danko Jonesin hivenen punk-vaikutteinen hard rock on parhaimmillaan helposti lähestyttävää ja hyväntuulista musiikkia. Bändin viimeisen päälle hiottu esiintyminen jätti itseni kaipaamaan sitä tiettyä uhoa ja vaaran tuntua, mitä tällaisilla pienemmillä klubikeikoilla parhaimmillaan näkee. Rosoisuuden puutteesta huolimatta yleisö vaikutti kuitenkin saaneensa haluamansa. Etenkin keikan loppupuolella soitettu, eittämättä bändin diskografian legendaarisin kappale ”Had Enough” nosti tunnelman kattoon. Myös uuden levyn raidat toimivat livenä vallan mainiosti. Tällaisen show’n jälkeen on helppo ymmärtää, miksi Semifinalista poistuvan keikkakansan puheissa kiiteltiin bändin esiintymistä runsain sanakääntein.

Danko Jones Semifinaalissa

Kanadalaiskolmikkoa on mahdollista päästä todistamaan Suomessa seuraavan kerran jo 14. marraskuuta, kun yhtyeen massiivinen Shake Your City -kiertue saapuu Helsingin Tavastialle. Mikäli Semifinalissa nähdyt merkit pitävät paikkansa, on Tavastialla luvassa erittäin energinen ja viihdyttävä rock-show.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy