Elektromusiikkia ja melodista death metallia – Tätä tarjoaa kuopiolainen Asylum 8 debyyttijulkaisullaan ”Repressed”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 29.1.2018

Kuopion suunnasta tuleva kuusihenkinen Asylum 8 on tuore tapaus. Vuonna 2013 pystyyn pistetty kokoonpano tarjoaa melodista death metallia sekoittaen mukaan EDM:ää, eli elektronista tanssimusiikkia. Vuoden 2016 aikana yhtye on mainostanut omaa tuotantoaan sinkkujulkaisullaan ”Thanatophobia”, mutta pienoinen julkaisu ei muusikoille riittänyt, vaan eteenpäin on menty kaasu pohjassa. Niinpä Asylum 8 on takonut kuumaa rautaa työllä ja teholla, joten bändin debyyttijulkaisu ”Repressed” on saatu valmiiksi.

Hieman yli puolituntinen julkaisu tarjoaa kuuntelijoille koko rahan edestä teoksia, jotka on maustettu raskailla kitarariffeillä, blast beateilla, sekä sillä tärkeällä ainesosalla eli tanssimusiikilla. Levy sisältää seitsemän bändin omaa sävellystä, mutta yllätykseksi yhtye on lainannut legendaariselta Ritari Ässältä, eli David Hasselhoffilta ”True Survivor” -teoksen, vieläpä suomenkielisellä versiolla. Ja näin heti kättelyssä täytyy todeta, ettei kyseinen cover-kappale kuulosta hullummalta versiolta, vaikka suomenkieliset lyriikat herättivät aluksi pientä hämmennystä. Siitä huolimatta tämä modernimpi ja diskohenkisempi versio ei todellakaan häpeä Hasselhoffin kasarihenkisemmän version rinnalla.

Myös Asylum 8:n omat elektromusiikkiteokset, kuten levyn aloitusraita ”Disarray” ja ”Deliverance” toimivat moitteettomasti ja tarjoavat näytteitä siitä, mistä yhtye on päällisin puolin veistetty. ”Repressed” -julkaisua kuunnellessaan on harmittavaa, että pidemmän päälle muut kappaleet kuulostavat hyvin itseään toistavilta, jolloin kappaleista ei tahdo saada paljoa irti. Myös syntikkakuviot saavat viimeistään albumin puolessa välissä veren kiehumaan päässä, sillä kuviot ja muut sovitukset kuulostavat melko yksitoikkoisilta ja latteilta tekeleiltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ideana yhdistää death metallia ja EDM:ää ei ole huono, mutta toteutus tuntuu paikoin laimealta. ”Repressed” ei ole täysin katastrofi, mutta hiomista olisin kaivannut enemmän.

6-/10

Kappalelista:

01. Disarray
02. My Lamentation
03. At the Edge of My Mind
04. Thanatophobia
05. Passing
06. Acceptance
07. Deliverance
08. True Survivor (David Hasselhoff cover)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asylum 8 Facebook

Asylum 8 Homepage

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat