Elias Colin julkaisi viimeisen singlen pian ilmestyvältä esikoisalbumiltaan

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 13.8.2026

Elias Colinin kolmas single ”Take Me” yhdistelee ilmavaa laulua ja rehellistä rock-henkeä 2000-luvun hengessä. Kappale on vastaus heille ketkä janoavat uutta, mielenkiintoista rock-musiikkia.

Dynaamisen soiton ja voimakkaan tulkinnan takaa paljastuu uusi alternative-artisti, joka maalaa musiikillaan oman maailmansa. Elias Colin on energinen esiintyjä, joka rakentaa bändinsä kanssa leveän rock-soundin, johon mahtuvat kaikki sävyt herkkyydestä voimakkaaseen intohimoon.

Elias haluaa ympäröidä taiteensa mystisellä maailmalla, joka avautuu siihen uppoutuessa. Tätä maailmaa artisti rakentaa musiikin lisäksi visuaalisella kerronnalla, sekä intensiivisillä live-esiintymisillä.

Esikoisalbumi ”Haima” ilmestyy 28. elokuuta, ja sen myötä Elias suuntaa yhtyeensä kanssa keikoille ympäri Suomen. Artistin saattoi nähdä jo muun muassa tämän vuoden Ruisrockissa.

Hän kommentoi:

”Kolmannen sinkun kohdalla tahdon valoittaa juuriani 2000-luvun rock-musasta. Minulle biisi kuvastaa sitä hetkeä, kun ihminen päättää nousta ylös ja lähteä pää edellä kohti omia päämääriään. Tahdon rohkaista ihmisiä tekemään tarpeellisia päätöksiä ja sen takia tämä kappale kuullaan keikoillani usein setin viimeisenä. Tämän kappaleen kuunneltuaan kaikki on mahdollista.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuuntele single suoratoistopalveluista tai tästä:

Kokoonpano:
Elias Marjamäki – laulu
Veeti Mäkinen – akustinen kitara
Onni Leminen – sähkökitara, baritonikitara
Roope Kaunisharju – basso
Ukko Vuorela – rummut, perkussiot

Tutustu artistiin lisää näistä linkeistä: Facebook, Instagram, YouTube

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy