Embreach – Hues Of Red

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.8.2012

Embreach on saanut debyyttinsä valmiiksi. ”Hues Of Red” tarjoaa kansitaidetta myöten erittäin tunnelmallista metallipornoa sinun nautittavaksesi. Yhtye on Sami Honkonen (laulu ja örinät), Jari Aarniala (kitara), Jaakko Mäkilä (basso), Toni Enqvist (kitara) ja Jarno Vanhanen (rummut).

Jos et bändistä tiedä mitään, niin saatat muistaa kyseisen tanssiorkesterin vuoden 2008 Radio Rockin ”15 Minutes of Fame” -kilpailusta, jossa kuuntelijat ja tuomaristo valitsivat yli 300 osallistuneen yhtyeen joukosta Embreachin kappaleen voittajaksi. Palkinto oli niinkin pieni juttu, kuin avata Unholy Alliance -kiertueen Helsingin ja Tampereen jäähalli-keikat. Suomen UA-kiertueella esiintyi semmoisia nevahööd humppabändejä kuin Slayer, Mastodon, Amon Amarth ja Trivium. Vuoden 2009 loppupuolella orkesteri lämppäsi myös jenkkiläistä Five Finger Death Punchia.

Eli Helsingistä tullaan ja vuodesta 1999 lähtien on kasassa oltu, jäsenvaihdoksia sekä muuta kauraa töiden ja opiskeluiden lisäksi. Biisejä debyyttiä varten on ollut kehissä jo syksystä 2009 lähtien. Vuonna 2008 julkaistu EP ”Deafening Silence” sai myös paljon positiivista palautetta. Eli nostetta on ollut, mutta mitäpäs uusi 17. päivä elokuuta julkaistava debyytti sitten tarjoaa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levy alkaa ”Descent” instrumentaali-introlla, joka esittelee yhtyeen soittotaitoa jo näinkin varhaisessa vaiheessa tuotosta. ”The Night Beckon” -biisin kertosäe jää ikävästi kaikumaan päässä; erittäin hieno kappale joka tapauksessa, jossa on helppo alkaa paukuttamaan reisirumpuja ja ilmabassoakin. Jos kertsi tuottaa ongelmia, niin ei muuta kuin siirtyy eteenpäin ja pääsee kahdeksan seuraavan kappaleen kimppuun. ”Beneath The Waves”, ”We Must Not Wait” ja ”451” esittelevät levyn raskaampaa puolta, eli jos kiinnostus lakkaa kesken ja kaipaa jotain raskaampaa, niin ota nämä biisit kuunteluun – heti. Kyseiset kolme kappaletta ovat ehdottomasti maininnan arvoisia jos kiinnostaa heiluttaa tukkaa mainion mäiskeen tahtiin.

Levyn päättävät ”Of Sorrow” ja ”Unmarred” lyövät kauniin ja melodisen niitin hienolle kokonaisuudelle. Ensin mainitussa kappaleessa erittäin ansioitunut laulajatar Emma Salokoski esittää dueton vokalisti Sami Honkosen kanssa. Kappale on erittäin tunnelmallinen ja loistavasti tuotettu alusta loppuun. ”Unmarred” tuottaa hieman haikeat fiilikset, mutta se pakottaa teeman päättävänä kappaleena katsomaan tulevaisuuteen.

Kaikkia kappaleita en nyt lähde analysoimaan, kun se nyt ei yleensä ottaen kiinnosta vittujakaan, mutta uudesta bändituttavuudesta on silloin tällöin mukava kirjoittaa biisi-kohtaisia pika-mielipiteitä. Albumi-kokonaisuuden pohjan alla kytevät kokemukset erosta, vihasta, kaipuusta ja siitä välttämättömästä pakosta katsoa kuitenkin tulevaisuuteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensin en lämmennyt tälle levylle laisinkaan. Se vaikutti äkkiseltään melkoiselta sekametelisopalta. Useaan otteeseen, eri tilanteissa testattuna levy toimii kaikkialla, mutta alku oli hankalaa. Lähin vertailukohta voisi olla naapurimaan Opeth, mutta levy ei kuulosta niin depressiiviseltä kuin Ruotsin ihmeen about koko tuotanto.

Jos kaipaa proge-henkistä melodista death metallia, niin Embreachin ”Hues Of Red” on oiva valinta. Suomi-metalli on muutenkin erittäin korkealaatuista, hyvin tuotettua, pitkälle mietittyä ja nautinnollista kuunneltavaa, niin mikset tutustuisi ihan tällaiseen uuteen tuotokseen ilman mitään ennakkoluuloja?

Kappalelista:
1. Descent
2. The Night Beckons
3. Beneath The Waves
4. On That Day
5. Hue Of Red
6. We Must Not Wait
7. 451
8. …And Then Silence
9. Of Sorrow
10. Unmarred

http://www.embreach.net

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Luetuimmat

Uusimmat