Embreach julkaisee debyyttialbuminsa elokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.6.2012

Melodiapitoista, progressiivista death metallia soittava Embreach julkaisee 15.8. ensimmäisen pitkäsoittonsa hartaan kypsyttelyn jälkeen. ”Hues of Red” –nimeä kantavalta albumilta löytyy yhtyeen tyylille ominaisesti molempia progemetallin ääripäitä: kevyttä tunnelmointia ja raskasta mättöä.

Embreach tarjoilee nyt ensimmäisen singlen tulevalta levyltä. The Night Beckons antaa näytesahauksen albumin raskaammasta annista. Kuuntele ”The Night Beckonstäällä. Embreachin Hues of Red –albumia on äänitetty kolmella eri studiolla (Sound Supreme, Pariah Road ja Fried Music) ja tuotannosta yhtye on vastannut itse, Janne Saksan (Sound Supreme) avustuksella. Levyn on miksannut ja masteroinut Anssi Kippo Astia-studiolla.

Helsingistä ponnistava Embreach on perustettu vuonna 1999 ja yhtye on julkaissut vuosien varrella demoja, joista vuonna 2008 julkaistu ep Deafening Silence sai useilta kriitikoilta kehuja ja keräsi mediahuomiota. Myös vaikuttavista live-vedoista tunnettu Embreach keikkailee tasaisella tahdilla ja yhtye on lämmitellyt lavoja mm. Slayerille, Mastodonille, Amon Amarthille, Triviumille ja Five Finger Death Punchille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat