Emma Gaalassa palkittiin musiikkialan parhaimmistoa: Blind Channel illan voitokkain

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.5.2022

Viime vuoden menestyneimpiä artisteja ja musiikkialan ammattilaisia palkittiin tänään Emma Gaalassa, jota vietettiin jo 36. kerran. Helsingin jäähallissa yhdessä paikalla olleen yleisön kanssa juhlitun gaalan voitokkain oli Suomea viime vuoden Euroviisuissa edustanut Blind Channel, joka palkittiin kaikkiaan kuudessa ehdokaskategoriassa (Vuoden yhtye, Vuoden biisi, Vuoden rock, Vuoden striimatuin kotimainen biisi, Vuoden vienti-Emma sekä yleisön äänestämä Vuoden kotimainen artisti). Illan menestyjiin lukeutui myös kolmella Emmalla palkittu Ellinoora (Vuoden artisti, Vuoden albumi ja Vuoden pop). Katso kaikki tämän vuoden voittajat täältä.

Nelosella suorana lähetyksenä nähdyssä gaalassa esiintyivät kestosuosikki Juha Tapio, Ed Sheeranin kanssa tekemänsä dueton ensiesittänyt Ellinoora, kuudella Emmalla palkittu Blind Channel, uuden ”Mun kulta” -biisinsä ensimmäistä kertaa livenä esittänyt Chisu, Vuoden rap/R&B -Emmalla palkittu Gasellit sekä ”Samma gamla vanliga” -jättihitin ensimmäistä kertaa yhdessä esittäneet CledosAveragekidluke ja A36 sekä niin ikään ensimmäistä kertaa yhdessä samalle lavalle nousseet Portion Boys ja Matti & Teppo. Perinteikkäässä tulokaspotpurissa esiintyivät Vuoden tulokas -kategorian ehdokkaat VIIVIHassan MaikalPyrythekidSexmane ja Arppa.

Emma Gaala -lähetys on jälkikäteen katsottavissa Ruudussa, josta löytyy klippeinä myös kaikki gaalassa nähdyt esitykset ja kohokohdat. Suomen suurimman vuotuisen musiikkialan juhlagaalan järjestää Musiikkituottajat – IFPI Finland ry.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat