”Emme soita rahasta…” – klassikkoarviossa Rattuksen 40-vuotias ”Rattus on rautaa” -EP

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 30.11.2021

Vilppulalaisen punk / hardcore-yhtye Rattuksen toinen EP ”Rattus on rautaa” julkaistiin loppuvuonna 1981. Alunperin EP:n piti ilmestyä yhtyeen oman ”Hilipili Records” -levymerkin kautta kahden ensimmäisen Rattus-äänitteen, ”Khomeini Rock” -singlen (1980) ja ”Fucking Disco” (1981) EP:n tapaan. Rattus joutui kuitenkin tuotantokulujen maksuvaiheessa taloudellisiin vaikeuksiin, ja apuun riensi tamperelainen musiikkimoguli Epe Helenius, joka julkaisi EP:n Poko Records -levy-yhtiönsä kautta. Pienlevyn nimeksi piti alunperin tulla tuolloin vast’ikään ammutuksi tulleen The Beatles-tähden kohtalon myötä dekadentille rocktähteydelle ironisesti osoitettua EP:n biisiä mukaellen ”I Remember John Lennon”. Maineensa turvaamiseksi Poko Rekords päätti muuttaa levyn nimen mukailemaan levyn avaavaa, vuosien mittaan ikoniseksi muotoutunutta nimibiisin. Levyn kansitaiteesta vastasi silloinen Soundin toimittaja, taiteilija ja sarjakuvapiirtäjä Juho Juntunen.

Rattus on rautaa” käynnistyy nuorten miesten kuoron kajauttamana, ylpeyttä äänessään. Siinä samassa biisin lähtiessä kyntämään kahta idioottiyksinkertaista sointua klenkkaavalla diskokompilla ei voi olla välttämättä ajatukselta, etteikö biisi olisi silkka, vitsikästä vittuilua paitsi rokkitähteyttä janoaville muotirokuille kuin myös puritaaneille tosikkopunkkareille. Joka tapauksessa kappale oli ja on edelleen Rattukselta aseistariisuvan luonteva tapa irtisanoutua kaikesta trendikkäästä, staroja hännystelevästä ala-arvoisesta kurasta.

Parilla Neil YounginHey Hey, My My”:n ironisella riffikierrolla starttaava ”Turhaa valitusta” ampaisee nopeatempoiseen, ylikierroksilla käyvän Pelle Miljoona & N.U.S.:n -henkiseen punk rockiin, jonka sanarivien väleissä yhtye näyttää itsetuntonsa olevan kohdillaan rock-poliisienkin edessä. ”Paskantakaa housuihinne” on puolestaan Yhdysvaltain itärannikon ensimmäisen aallon hardcore-pioneeri Minor Threatin ensilevytysten tyyppisellä, keskinopeasti rokkaavalla pätkytyksellä etenevä, nykiväriffinen pikabiisi. Kappaleen kantavana teemana kulkee omista asioista huolen pitäminen ja muiden asioista loitolla pysyminen. Ainoa selkeä puute on laulaja Jaken hennonlainen vokaalitulkinta, joka ei millään mittarilla vastaa tekstin äkäisyyttä.

EP:n B-puolen avaava, edellämainittu ”I Remember John Lennon” on luonteeltaan yksinkertaisen psychobillyriffin ja beatin varassa rouskuttava luetelma erilaisista itsetuhoisista tavoista, joilla rocktähdet ovat onnistuneet päättämään päivänsä liian aikaisin. Ironista kyllä, vasta vuonna 1996 virallisesti julkaistun The Misfitsin debyyttialbumin, ”Static Agen” (1978) ”TV Casualty” on kuin kappaleen kadoksissa ollut amerikanserkku. Kertosäkeessä kuultava Tapani Kansan laulava tribuutti John Lennonille on kuin mainoskanavien viihdeohjelmien punk-sketsit vuonna 2021. Niin tekstinsä kuin biisirakanteensa suhteen. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä EP:n tuimimpaan antiin yltää jämerästi rokkaava, mutta hieman keskinkertaisemman kertosäkeen omaava ”Meitä vainotaan”, jossa sanan säilästä osakseen saa niin kansan syvät junttirivit, poliisi, muotipunkkarit ja sen aikaiset vanhukset. Jaken kaoottinen kitarasoolo kruunaa teoksen.

Vaikka meininki ei mitään hardcorea ”Rattus on rautaa” -EP:llä vielä ollutkaan, alkoivat Rattuksen tekstien sarkastisuuden alta pilkottaa vakavammat teemat. Samalla myös yhtyeen soitto alkoi ruhjoa kiivaampaan suuntaan. ”Rattus on rautaa” on kaikessa kotikutoisuudessaan ehdoton kotimainen punk rock -klassikko, joka oli kotimaisen rockin historian aikajanalla yksi merkkipaalu vanhakantaisen punkin ja hardcoren välillä.

Vuonna 2011 saksalainen Höhnie Records julkaisi EP:n seitsentuumaisena vinyylinä, josta otettiin tuhannen kappaleen painos.

Rattuksen alkuperäisjäsen, basisti Tomppa Marjamäki muistelee ”Rattus on rautaa” -aikoja seuraavasti.

Tomppa: ”Levyhän piti julkaistaman taas omakustanteena. Olimme aikanaan myös Pokoa lähestyneet, ja (heiltä tuolloin) kieltävän vastauksen saaneet.

Mika Sundqvistin MSL-studio Ylöjärvellä oli nostanut hintoja, joten äänityssessio jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Epe taisi lämmetä meihin ”Fucking Disco” -EP:n myötä. Olimme vieneet sitä Tampereen Epe’s-levykauppaan myyntiin ja vaihtaneet niitä muihin levyihin. Ottiko Helenius yhteyttä jo studiosession aikana, vaiko heti sen jälkeen Mika Sundqvistiin, sitä en muista, mutta diili syntyi samantien. Poko oli hyvä lafka meille, meillä oli vapaat kädet yhtä poikkeusta lukuunottamatta, ja se oli Rattus On Rautaa -julkaisu.

”Rattus On Rautaa” -EP taidettiin julkaista samana viikonloppuna, kun soitimme The Exploitedin kanssa pari keikkaa. Toinen vedoista oli Tampereella, jonne saavuttuamme poikkesimme Epe’s issä ja huomasimme levyn päässeen näyteikkunaan asti. Ensimmäiseksi yllätyimme julkaisun nimestä, sen kun piti olla ”I Remember John Lennon”. Toinen huomioitava seikka oli kappalejärjestys. A-puolen piti olla B-puoli. Toisin oli kuitenkin painettu.

Itse Tampereen keikka oli mieleenpainuva ja ainutkertainenkin. Olimme saaneet vinkin, että tulemme saamaan erikoiskohtelua, ja näin kävi.
Pääsimme kokemaan yleisön kiintymyksen jatkuvan sokeripala- ja räkäsateen muodossa, mutta keikka taidettiin silti vetää loppuun asti. Syy vastaanottoon on jäänyt epäselväksi, mutta asiasta meille vihjannut kaveri kertoi, että vastaanotto oli organisoitu jo edeltä käsin.

Sittemmin olemme keikoillamme saaneet varoa mm. uusnatseja, tanskalaisia raggareita ja LAPD:kin on yhdet meidän tanhut tullut keskeyttämään.”