En ole lääkäri, mutta ilmeisesti kuume paranee parilla oluella ja Papa Roachin keikalla
Väitän, että jos rokkibaarissa sanoo sadalle vastaantulijalle: ”Cut my life into pieces”, niin heistä selkeästi suurin osa vastaa hetkeäkään miettimättä: ”This is my last resort”.
Näin tapahtui myös The Circuksessa 26.10 kun Papa Roach päätti kunniakkaasti seitsemän viikon Crooked Teeth -kiertueensa Helsingissä, lämmittelijänään Kaskisista kotoisin oleva Sara. Jos nyt muistelet, että keikanhan piti olla syyskuussa, eikä lämmittelijäkään ollut suomalainen, niin olet oikeassa. Palataanpas siis aluksi vähän ajassa taaksepäin.
Kesäkuun puolenvälin tienoilla tiedotetaan, että Papa Roach saapuu Suomeen 9.9.2017 – lämmittelijäksi nimetään Frank Carter & The Rattlesnakes. Elokuun alussa yhtye julkaisee tiedotteen, jonka mukaan Jacoby Shaddix joutuu leikkaukseen äänihuulten ongelmien takia ja siksi he joutuvat perumaan kolme keikkaa Yhdysvalloista. Leikkauksen ei kuitenkaan ole tarkoitus vaikuttaa kiertueen aikatauluihin Euroopan osalta. Viikkoa myöhemmin kerrotaan että Pohjois-Euroopan keikat siirtyvät syyskuulta lokakuulle ja samalla lämppäri tule vaihtumaan, koska brittiläinen Frank Carter & The Rattlesnake kiertää jo Pohjois-Amerikkaa uusien keikkapäivien aikana.
Mainos päättyy
Nyt historian oppitunnit sikseen ja palataan nykyhetkeen. Saran keikan aikana The Circus täyttyy vielä hiljalleen, mutta selkeästi suurin osa illan yleisöstä on jo saapunut paikalle. Sali on melkein täynnä, oluthanojen ääreen saa jo hieman jonottaa ja parhaimmat paikat on lunastettu jo hyvissä ajoin etukäteen. Päädyin tällä kertaa katsomaan keikkaa parvelta yläkerrasta, koska sieltä näköyhteys on varma. Toisaalta olen myös vähän kipeä ja pelkään potentiaalista sydänkohtausta, jos päädyn pittaamaan pieneksikin hetkeksi Papa Roachin piiskatessa armotta lisää löylyä jokaisen moshaajan sydänkammioihin.
Saran olen nähnyt kerran livenä Provinssissa. Jo silloin bändi osoitti keikkasaundinsa olevan tiukka ja vangitseva, enkä yhtään ihmettele minkä takia seitsemän studioalbumia julkaissut yhtye on saavuttanut vankan kuulijakunnan. Tänään paikalla on kumminkin selkeästi enemmän pääesiintyjän faneja ja tunnelma ei kappaleiden aikana räjähdä varsinaisesti lentoon. Kun Hectorin ”Yhtenä Iltana” kappaleesta tehty cover pääsee kertosäkeistöön, alkaa yleisössä päät nyökkäämään hyväksyvästi ja salin ihmiset heiluvat hitaasti mutta staattisesti musiikin tahtiin. Kappaleiden jälkeen ja keikan lopuksi annetut aplodit ja vihellyskonsertti kertovat kumminkin selkeän viestin: Sara hoiti hommansa hyvin tänään ja en yhtään yllättyisi, jos heidän fanisivulleen ilmestyisi illan jälkeen pari uutta peukkua.
Illan pääesiintyjän on määrä aloittaa klo 22, mutta vielä varttia yli tunnelma on odottava ja esirippu seisoo tiukasti yleisön ja lavan välissä. Pitkään ei tarvitse kumminkaan enää odottaa, kun intronauha alkaa jo pyöriä. Jännite muuttuu yhä sähköisemmäksi ja synkronoidut Papa Roach -huudot täyttävät tilan. Lavan takavalot luovat nyt bändin siluetin esirippuun, yleisö huutaa, ”Crooked Teethin” nostattava alkusoitto käynnistyy, lakana tipahtaa, kappale räjähtää soimaan, Jacoby räppää, Palermo hakkaa settiään kuin viimeistä päivää, valot vilkkuvat, yleisö sekoaa ja tuntuu kuin koko Salomonkatu olisi ammuttu juuri kuuhun. Bändi on silminnähden aivan huipussa livekunnossa – ehkä oman latauksensa nimenomaan tähän keikkaan myös tuo se fakta, että tämä on kiertueen viimeinen keikka. Nyt ei tarvitse säästellä.
Uuden musiikin tasapainoksi tarjoillaan seuraavaksi vanhempi, mutta vähintään yhtä tasapuolisesti turpaan vetävä kappale ”Getting Away With Murder” eikä tunnelma hidastu tippaakaan. Tässä vaiheessa olen myös pannut merkille ettei Jacoby Shaddixin ääniongelmista tai leikkauksesta ole jälkeäkään. Keulahahmo flirttailee katsojilleen, ottaa tilan täysin haltuun ja suoriutuu myös intensiivisemmistä vokaaleista kunnialla ja kiitettävästi.
Mainos päättyy
”Open that motherfucker up!” kuuluu käsky mikrofoniin samalla kun kolmantena kappaleena kuultava ”Between Angels and Insects” kajauttaa ensimmäiset sointunsa ilmoille. Shaddix viittoo rokkikansaa aloittamaan moshpitin ja kansa tottelee. Energia on käsinkosketeltava ja havahdun huomaamaan, ettei aiemmin mainitsemastani flunssasta ole mitään jäljellä. Päinvastoin – olo tuntuu terveeltä, raikkaalta, voimakkaalta ja jostain syystä tekee mieli soittaa pomolle töihin ja kertoa etten tule enää ikinä töihin. Suunnittelen välittömästi varaavani yhdensuuntaisen lentolipun Hollywoodiin, tuhlaavani rahani kokaiiniin sekä luksushuoriin ja bailaavani tähtien kanssa. Pidättäydyn impulssista viime hetkellä mutta totean itselleni, että tätä livemusiikki aiheuttaa parhaimmillaan.
Pitti ei hidastu kun tuotannossa siirrytään pariin tuoreempaan ja yhden ikivihreän kappaleen pariin: seuraavaksi vuorossa ovat ”Face Everything and Rise”, ”Born For Greatness” ja ”She Loves Me Not”. Jos en tietäisi minä vuonna mikäkin kappale on julkaistu, en sitä myöskään lavaenergiasta osaisi päätellä. Iso plussa tästä! Koko yhtye suhtautuu tasan samalla mielenkiinnolla ja antaumuksella kappaleisiin jotka ovat ilmestyneet tänä vuonna, kuin varmaan tuhat kertaa soitettuihin ja 17 vuotta sitten julkaistuihin lohkaisuihin.
Nyt tulee ensimmäinen tilaisuus hengittää, kun rauhallisemman pään tuotantoon kuuluva ”Scars” alkaa ja ehdin tarkkailla myös lavalla olevaa viidettä jäsentä. Kyseessä on basson kaulassa vaikuttavan Tobinin nuorempi veli Anthony Esperance. Tämän herran osaamista on voinut ihailla Papa Roachin kanssa useissa akustisissa esiintymisissä vuodesta 2012 lähtien, sekä kaikilla kiertueilla vuonna 2017. The Circuksen keikalla Anthony kikkailee taidokkaasti välillä kitaralla, välillä syntikalla, toisinaan taustalaululla ja joskus kahta lattiarumpua hakaten.
Olemme nyt selkeästi keikan hitaimmassa kohdassa, kun ”Scarsin” perään kuullaan vielä matalatempoiset ”Periscope” ja ”Gravity”. Molemmat kappaleet toimivat hyvin myös ainoastaan Jacobyn laulamana, vaikka levyversioissa onkin vierailevat artistit mukana.
Mainos päättyy
Yleisö herätellään tällä kertaa Blurilta lainatulla (ja varmaan miljoonassa mainoksessa soivalla) ”Song 2” coverilla. Yllättävä veto, mutta toimii ihan helvetin hyvin!
”Traumaticin” jälkeen soitettu ”Forever” muutetaan lopuksi lyhyeen Linkin Parkin ”In The End” cover pätkään. Seuraavassa välispiikissä Jacoby kertoo itsemurhan tehneen Chester Beningtonin olleen hyvä ystävä, tai tarkemmin ottaen kuin veli. Molemmat laulajat ovat painineet ”samojen demonien kanssa” ja asiaan kuuluvasti seuraava kappale ”Blood Brothers” omistetaankin Linkin Parkin edesmenneelle solistille.
Ennen encorea yhtyeeltä kuulaan vielä ”American Dreams”, ”Lifeline”, sekä ”Help” – joista etenkin ”Lifeline” yllätti. Kyseisestä energiapommista tarjoiltiinkin tällä kertaa balladinomainen hidas versio, ja nyt varmaan kuulostan pikkuhiljaa jo rikkinäiseltä levyltä mutta tämäkin toimii! Ja kyllä; ihan helvetin hyvin.
Yhtye poistuu hetkeksi lavalta. Yleisö taputtaa, huutaa, viheltää ja janoaa lisää – ja sitähän tulee! Papa Roach astelee vielä viimeisen kerran lavalle ja tarjoilee makeaa mahan täydeltä. Encoreen nimittäin kuuluu: ”None Of The Above”, ”Dead Cell”, ”Last Resort” ja ”…To Be Loved”.
Puhdas ilo ja riemu paistavat koko bändin kasvoilta, kun he lopuksi vielä tulevat yhdessä kumartamaan yleisölle ja täytyy sanoa, että samat tunteet jylläävät omassa rinnassani. Tämä oli paras keikka millä olen ollut ja se varmaan tekstistä paistaakin läpi. Joka tapauksessa – ensi kerralla kun Papa Roach on esiintymässä Suomessa, mene katsomaan sitä.
Entäs jos on kuumetta?
Noh. Tiedät mitä tehdä.
Settilista:
1. Crooked Teeth
2. Getting Away With Murder
3. Between Angels and Insects
4. Face Everything And Rise
5. Born for Greatness
6. She Loves Me Not
7. Scars
8. Periscope
9. Gravity
10. Song 2 (Blur cover)
11. Traumatic
12. Forever (+In The End)
13. Blood Brothers
14. American Dreams
15. Lifeline (hidas versio)
16. Help
——————————-
17. None of the Above
18. Dead Cell
19. Last Resort
20. …To Be Loved