”En pystyisi käyttämään tekoälyä korvaamaan omaa luovuuttani” – haastattelussa Arch Enemyn Michael Amott

Lähes 30 vuoden ajan Arch Enemy on ollut kiistaton voima äärimetallin maailmassa. Ruotsalaisen kitaravirtuoosin Michael Amottin vuonna 1995 perustama yhtye on selvinnyt kolme vuosikymmentä taiteellisista kompromisseista tinkimättä, samalla kasvattaen vaikutusvaltaansa ja fanikuntaansa. Maaliskuun 28. päivä näkee päivänvalonsa yhtyeen 12. studioalbumi ”Blood Dynasty” yhteistyössä bändin pitkäaikaisen levy-yhtiön Century Median kanssa. Yhtyeen kitaristi Michael Amott avaa lehdistötiedotteessa albumia seuraavasti:

”Kahdestoista albumimme noudattaa metallin kirjoittamatonta sääntöä – tuttujen teemojen ilmaisua uusista näkökulmista. Tunnusomainen soundimme säilyy tarkoituksella tunnistettavana, koska luomme musiikkia, josta olemme itse innostuneita. Tuomme kuitenkin aina mukaan odottamattomia elementtejä pitääksemme asiat kiinnostavina. Haasteena on tehdä kahdennestatoista albumista puheenaihetta metalliyhteisössä.”

Vaikka omistautuneet seuraajat saattavat odottaa yllätyksiä, ”Blood Dynasty” ammentaa samasta tarkkuuden ja voiman lähteestä, joka teki kappaleista, kuten ”We Will Rise” ja ”Nemesis”, modernin metallin kulmakiviä kaksi vuosikymmentä sitten. ”Dream Stealerin” polttavasta mahtipontisuudesta ”Don’t Look Downin” jauhavaan, keskiraskaaseen melodiseen death metalliin, tämä levy edustaa legendaarista kokoonpanoa bändille perinteisten asioiden äärellä.

”Blood Dynasty” työstettiin Ruotsissa arvostetun tuottajan Jens Bogrenin ohjauksessa. Kuten intohimoisesti ilmaistaan uudessa hymnissä ”March Of The Miscreants”, Arch Enemy pysyy maailman suurimpana underground-metallibändinä. Kun Arch Enemy juhlistaa 30-vuotista taivaltaan vuonna 2025, mikä olisi parempi tapa juhlia kuin ”Blood Dynastyn” maailmalle laskeminen?

Kaaoszine tavoitti Zoomin välityksellä yhtyeen kitaristin Michael Amottin ja keskusteli tämän kanssa tulevasta ”Blood Dynasty” -albumista sekä kitaristin suhteesta tekoälyn käyttöön musiikissa. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Morjensta Michael. Miten vuosi on lähtenyt käyntiin? Onko pitänyt kiirettä haastatteluiden suhteen?

Michael Amott: Hyvin. Lopetimme viime vuoden Meksikossa. Tulin kotiin joulukuun 18. päivän tienoilla, sitten oli joulu ja uusivuosi ja kaikkea sellaista. Nyt olemme vuodessa 2025. Albumi julkaistaan pian, vihdoinkin. Parasta aikaa olla muusikko. Se on aina jännittävää. Aloitimme albumin äänittämisen noin vuosi sitten tammikuussa, joten tasan vuosi sitten olimme studiossa Ruotsissa, jäätymässä 20 asteen pakkasessa Örebrossa, Ruotsissa. Ja kappaleet kirjoitettiin sitä edeltäneiden kahden vuoden aikana. On kulunut noin kolme vuotta, mutta ihmiset pitävät siitä, mitä he kuulevat. Saamme hienoa palautetta faneilta singleistä. Meillä on kolme singleä ulkona, ja olemme esittäneet joitakin kappaleita livenä viime vuonna, joten mielestäni asiat etenevät melko mukavasti.

Joo, ja vihdoin albumi julkaistaan. Jos kirjoitit nuo kappaleet monta vuotta sitten, olet varmaan jo innokas kirjoittamaan seuraavaa.

Michael Amott: Joo, olemme jo aloittaneet seuraavan albumin työstämisen.

Näin vähän ajattelinkin.

Michael Amott: Kun rumpuraidat on äänitetty, on liian myöhäistä lisätä lisää kappaleita. Joten yleensä kirjoitan jo uutta materiaalia, jopa ennen kuin olemme saaneet viimeisen albumin valmiiksi. Jatkan vain eteenpäin. Minulle on päivittäinen rituaali herätä, juoda kahvia, soittaa kitaraa pari tuntia, ja nauhoitan kaiken, mikä kuulostaa mielenkiintoiselta. Sitten säästän sen siihen, kun istumme alas ja kokoamme kaiken – järjestelemme musiikkia.

Käytkö aina kaikki läpi kerralla? Vai onko sinulla jonkinlaisia arkistoja, joita käyt läpi?

Michael Amott: Minulla on arkistot, mutta joskus en pääse niihin. Ja sitten on silleen, hitto, löydän vanhan riffin. Olin silleen, miksi emme käyttäneet tätä uudella albumilla? En ole niin järjestelmällinen. Mutta on aina mukava tunne, kun on paljon materiaalia. Riffejä, melodioita, muutamia lyriikoita, joitakin kappaleiden nimiä. On aina mukava rakentaa arsenaali näitä asioita. Luulen, että tuntisin paniikkia, jos minulla ei olisi mitään.

Eli sinulla on aika paljon melkein valmista tavaraa päässäsi, kun siirryt varsinaisiin kirjoitussessioihin.

Michael Amott: Niin se toimii minulle.

”Blood Dynasty” on teille jo albumi numero 12. Miltä se kuulostaa sinulle? Tuntuuko siltä, että se on jo albumi numero 12?

Michael Amott: En tiedä. Minulle se on vain ollut… puhuin jonkun kanssa aiemmin tänään. Ja he sanoivat, että voi kuulla, että on ollut asteittaista kehitystä. Kokeilemme aina uusia asioita. Jokaisella albumilla on oma identiteettinsä. Toivottavasti näin on. Näemme paljon vaivaa sen eteen. On olemassa bändejä, jotka ovat hienoja bändejä, jotka kuulostavat aika samalta jokaisella albumilla. AC/DC esimerkiksi. Rakastan heitä. Luulen, että emme vain ole sellainen bändi. Yritämme aina heittää jotain uutta. Pohjimmiltaan pinnalta se on samanlaista. Kaksi kitaraa, basso, rummut ja huutava laulu. Ja paljon kitarasooloja ja metalliriffejä. Mutta paholainen on yksityiskohdissa. Yritämme aina keksiä uusia pieniä tapoja piristää asioita hieman. Ja luoda uusia, jännittäviä heavy metal -kokemuksia.

Mutta tällä albumilla on aika paljon monimuotoisuutta. Esimerkiksi ensimmäinen single, ”Dreamstealer”, jossa on black metalmaista tunnelmaa. Ja sitten kappale ”Vivre Libre”, joka on jotain, mitä et ole todennäköisesti koskaan tehnyt. Olenko oikeassa?

Michael Amott: Ei sillä tavalla. No, ei ainakaan ranskaksi.

Mutta yleisesti kappale on hyvin epä-Arch Enemy -mainen.

Michael Amott: Joo, ehdottomasti. Se on aika mielenkiintoista. Koska olemme aina äänittäneet paljon covereita deluxe-painoksiin ja japanilaisiin bonusraitoihin vuosien varrella. Ja tämä oli myös yksi niistä jutuista. Olen todella syvällä ranskalaisessa heavy metalin historiassa ja maanalaisessa heavy metalissa ympäri maailmaa. Olen aina kaivamassa ja löytämässä uusia asioita. Ja Blaspheme on ranskalainen yhtye. Tämä albumi on vuodelta 1985, ja rakastan sitä. Ja soitin sen tyypeille. Hekin rakastivat sitä, varsinkin tätä kappaletta. Siinä oli hieno tunnelma, ja päätimme tehdä jotain hullua. Alissa puhuu ranskaa. Miksi ei antaa hänen laulaa ranskaksi? Ja se tuli todella upeasti, mitä hän teki. Koko kappaleen tulkinta. Ajattelin, että se kuulosti todella mielenkiintoiselta ja hyvin kauniilta tavallaan. Ja ajattelin, että voisi olla siistiä ensimmäistä kertaa uralla laittaa cover-kappale varsinaiselle albumille, pääalbumille. Joten niin siinä kävi.

Mutta se on silti kappale, jota en olisi odottanut sinulta.

Michael Amott: Se on hyvä, eikö olekin?

Joo. Se on totta. Ja on todella siistiä, että voit tehdä sellaisen 12. albumillasi.

Michael Amott: Joo. Pohjimmiltaan meillä on vahva identiteetti bändinä, mutta samaan aikaan on mukavaa pitää asiat hieman liikkeessä ja kokeilla eri asioita siellä täällä. Pitää asiat mielenkiintoisina itsellemme, mutta myös faneille.

Onko teillä sellaisia keskusteluja, kun lähdette kirjoitusprosessiin, että meidän pitäisi mennä tähän suuntaan musiikin kanssa tai tehdä tällaisia kappaleita? Vai tapahtuuko kaikki luonnollisesti?

Michael Amott: Enemmän luonnollisesti. Meillä ei ole varsinaista manifestia, että tässä on 12 sääntöä tälle albumille. Joten se on aluksi aika sekalaista. Kirjoitamme vain paljon. Kirjoita, kirjoita, kirjoita. Ja demoja, demoja, demoja. On niin paljon materiaalia. Ja sitten kun olemme luoneet paljon, on vain kyse siitä, että yritetään työstää, millainen levy tästä tulee. Ehkä, jos jatkamme tämän musiikkipalan tai tuon kappaleen työstämistä, se olisi hieno lisäys, mutta sitten tämä kappale on ehkä liian samanlainen, joten säästetään se idea tulevaisuutta varten. Kyse on enemmän albumien rakentamisesta orgaanisella tavalla. Se on tavallaan luonnollinen prosessi.

Onko kaikki musiikki tulevalla albumilla uutta musiikkia? Vai onko siellä joitain kappaleita, jotka ovat olleet tekeillä vuosia? Vai työskenteletkö siten, että sinulla on joitain keskeneräisiä, joita yrität myös saada valmiiksi jossain vaiheessa?

Michael Amott: Ei superhyvin vanhoja, mutta oli yksi kappale, joka oli kirjoitettu ”Deceivers”-albumille. Mutta sitä ei koskaan oikeasti saatu valmiiksi. Emme keksineet lopullista järjestelyä siihen. Tuntui aina siltä, että se oli 90% valmis, mutta tarvitsimme lisää 10% tehdäksemme siitä kunnon kappaleen. Se kappale oli nimeltään ”Paper Tiger”, mutta siinä ei ollut sanoituksia. Niinpä viimeistelimme musiikin tätä albumia varten, ja sitten annoin kappaleen Lisalle, ja hän kirjoitti sanoitukset. Joten se tuntuu tuoreelta minulle jopa nyt, mutta se kirjoitettiin kuusi tai seitsemän vuotta sitten, alkuperäiset ideat. Ja sitten viimeinen kappale, jonka kirjoitimme albumille, oli juuri ennen kuin aioimme äänittää rummut. Asensin vain uuden äänitysohjelmiston kannettavalle tietokoneelle kotona, ja kirjoitin kappaleen vain kokeillakseni sitä, ja siitä tuli kappale nimeltä ”A Million Suns”, joten se oli aivan lopussa.

Joten se on kuin sinun Black Sabbath -kappaleesi, jonka tekisit nopeasti ja siitä tulee paras kappale tulevalle albumille.

Michael Amott: Kuten ”Paranoid”, eikö?

Joo. On useita esimerkkejä. Luulen, että Toton Africa oli todella vähän samankaltainen – he tekivät jotain saadakseen albumin valmiiksi.

Michael Amott: Toivottavasti. Se olisi hienoa. Toivon, että meillä on massiivinen maailmanlaajuinen hitti tällä kappaleella ”A Million Suns”. Katsotaan.

Kun teet albumia, onko sinulla yleensä yksi valmis kappale, joka tavallaan keskittää albumin, ja sitten alat rakentaa sen ympärille? Vai miten tuo rakennusprosessi kokonaista albumia varten sinulla tapahtuu?

Michael Amott: No, alussa tuntuu aina siltä, että tämä on vain valtava vuori, joka meidän on kiivettävä. Siinä on niin paljon työtä. Luulen, että temppu on, ettei todellakaan ajattele sitä liikaa ja vain kävelee hitaasti. Se on ikään kuin riffi kerrallaan, osa kerrallaan, kappale kerrallaan. Ja jossain vaiheessa sinulla on neljä tai viisi kappaletta ja sanot, ”Hei, meillä on melkein puoli levyä täällä.” Se on rohkaisevaa.

Mutta oletko jo siinä vaiheessa miettimässä, mikä kappale tulee ensimmäiseksi, ja rakentamassa sitä mielessäsi tietyllä tavalla?

Michael Amott: Joo. On sellainen juttu. On helppo keksiä näitä supervaikuttavia avauksia. Se on hauskaa, joten meillä on aina neljä tai viisi potentiaalista avausta. ”Tämä tulee olemaan ensimmäinen kappale, voin tuntea sen”. Tai ”tämä olisi siisti avausskappale livenä”. Ja ”tämä voisi olla ensimmäinen single”. Mutta sitten lopussa, kuusi kuukautta myöhemmin, sinulla saattaa olla muutama muu kappale, jotka sopivat paljon paremmin siihen. On vaikea tietää, mutta on mukavaa pitää tuo innostus. Se on se, mikä pitää sinut liikkeessä.

Onko se pysynyt samana ihan ensimmäisestä albumista tähän päivään?

Michael Amott: Ihan ensimmäisen albumin kirjoitin tavallaan itse, hyvin vähällä palautteella. Se oli hieman erilaista. Sain hieman palautetta alkuperäiseltä laulajalta Johanilta, hieman veljeltäni. Minulla oli asiat suunniteltuna paljon tarkemmin ensimmäisellä levyllä. Meillä ei ollut kunnon kokoonpanoa. Minun piti olla hyvin valmistautunut. Minulla oli vain viikko aikaa äänittää tuo albumi. Minun piti olla hyvin keskittynyt. En edes tuntenut Danielia, rumpalia, silloin. Teimme kolme harjoitusta, sitten menimme studioon. Kun Danielista tuli pysyvä jäsen, ja aloimme tulla enemmän oikeaksi bändiksi toisella tai kolmannella albumilla, luotan enemmän yksilöihin. Meillä on toisemme. Ensimmäisellä albumilla kukaan ei tiennyt, millainen bändi tästä tulisi. Ei ollut kaavaa.

Joten olit käytännössä ainoa, jolla oli visio.

Michael Amott: Täsmälleen. Ensimmäinen kerta, kun kaikki tapasivat, oli kun teimme kuvauksen tuota levyä varten. Se oli melkein kuin projekti alussa; hyvin paljon kasattu yhteen, mutta se toimi hyvin.

Jätätkö kappaleet nykyään avoimemmiksi siten, että muilla jäsenillä on enemmän tilaa tehdä omat osuutensa haluamallaan tavalla, ja antaa siten panoksensa albumille?

Michael Amott: Ehdottomasti. Nykyään olen enemmän sellainen, etten mieti liikaa, mitä basso soittaa. Minulla saattaa olla idea ja ehdotan sitä, mutta Charlie hoitaa sen. Hän keksii jotain hienoa. Ja Danielin rummutus, voin keksiä jotain, mutta jos Daniel haluaa muuttaa, se on OK. Se on todennäköisesti parempi. Olen aika rento sen suhteen. Teen myös sanoituksia ja lauluja useisiin kappaleisiin. Teen pienet demoni, lähetän ne Alissalle. Jos hänellä on parempi idea, olen iloinen kuuntelemaan sen. Hän on laulaja, ja minä en. Charlie on basisti, ja minä en. Ja Daniel on rumpali, ja minä en. On mukavaa voida luottaa muihinkin ihmisiin.

Entä kitara? Kun sinulla oli Jeff aiemmilla albumeilla ja nyt sinulla on Joe, onko se muuttanut mitään?

Michael Amott: Ei oikeastaan, rehellisesti sanottuna. He ovat molemmat hienoja kitaristeja.

Olet aina ollut pääsuunnittelija, kun kyse on musiikin kirjoittamisesta, mutta mietin, jos on jotain, mikä on muuttunut.

Michael Amott: No, olisi mukavaa sanoa jotain. Todella nautin Jeffin kanssa soittamisesta. Se oli hienoa. Ja rakastin sitä, mitä hän teki bändissä, etenkin livenä. Hän oli todella voimakas esiintyjä. Ja myös studiossa, hän soitti hienoja sooloja. Nyt Joe tekee myös hyvää työtä. Kyse on enemmän persoonallisuudesta. Olen tuntenut Jeffin 90-luvun lopulta. Minulla on pitkäaikainen suhde. Ja olemme edelleen ystäviä. Kaikki hyvin. En usko, että paljon on muuttunut sillä puolella. Kitarajärjestelyissä minulla on selkeämpi visio siitä, mitä haluan tehdä ja mitä haluan albumeille. Paitsi soolojen osalta. Kuka tahansa soittaa kitaraa kanssani, keksii omat soolonsa. Yleensä se on siinä.

Muistan, kun puhuin kanssasi ”Deceiversistä” niin sanoit, että itselläsi oli joitain erimielisyyksiä sanoituksista Alissan kanssa ja laululinjoista. Miten oli tämän albumin kanssa? Onko tuo teille tavallaan osa sitä prosessia myös?

Michael Amott: Kyllä kaikki tällä albumilla sujui lopulta hienosti. Nuo konfliktit ovat osa prosessia. Luulen, että olemme kaikki hyvin intohimoisia. Minulla on näitä konflikteja Charlien kanssa bassosta tai äänistä, tai kun kyse on miksauksista. Jopa Jens, joka tuotti tämän albumin Ruotsissa, innostui todella. Hänestä tuli aika aggressiivinen joidenkin ideoidensa suhteen, joita hän halusi meidän toteuttavan. Kunnioitan sitä. Heillä oli intohimoa projektia kohtaan.

Olemme valmiita kokeilemaan mitä tahansa. Mielestäni kaikki on kokeilemisen arvoista kerran – katsotaan, miltä se tuntuu. En halua torjua ideoita ennen kuin kokeilemme niitä. Myös kirjoitusprosessissa teen suurimman osan musiikista yhdessä Danielin kanssa. Meillä on yksi sääntö: kokeilemme kaikkea. Emme vain torju toisen ideoita. Joskus, kun laitat kaiken yhteen, lisäät muutamia erilaisia instrumentteja. Nyt se selkenee. ”Ymmärrän mistä puhut. Tämä voisi olla jotain siistiä.” Musiikista puhuminen on kuin haastattelujen tekemistä. On hauskempaa tehdä sitä. Musiikki on samanlaista.

Tiedän kuinka intohimoinen olet musiikin ja taiteen suhteen ja olet todennäköisesti nähnyt paljon kamalaa tekoälytaidetta viime aikoina metalliskenessä. Mikä on näkemyksesi tästä koko tekoälyjutusta?

Michael Amott: Kuulostamatta negatiiviselta, mielestäni se on kauheaa. En pidä siitä. Mielestäni tekoäly ja koko tämä juttu on hienoa, jos sitä voidaan käyttää syövän parantamiseen toivottavasti jonain päivänä. Pitääkö meidän korvata taide? Ja kirjoitettu sana? Ja musiikki? Ja runous? Miksi meidän täytyy?

Alkaa näyttää siltä. Yhä useammat ihmiset, yrittäessään sopeutua tähän aikaan ovat alkaneet käyttämään tekoälyä luodakseen albumien kansitaidetta.

Michael Amott: Se on hölynpölyä, jos kysyt minulta. Se on minun mielipiteeni. Olen kiinnostunut taiteesta. Olen kiinnostunut ihmisen ilmaisusta, ihmisen tilasta, ihmisen hengestä. Itsensä ilmaisemisesta taiteen kautta. Minun taiteeni. Muiden ihmisten taide. Siitä olen kiinnostunut. En ole kiinnostunut koneiden tekemästä musiikista tai koneiden tekemästä taiteesta.

Sellaisessa tapauksessa kuin kappale ”Paper Tiger”, joka oli 90% valmis ja viimeistelit sen tälle albumille, näkisitkö tekoälyn käyttämisen apuna kappaleen viimeistelyyn? Vai onko sekin jotain, mikä on niin kaukana sinusta?

Michael Amott: Se on hyvin kaukana minusta. En pystyisi käyttämään tekoälyä korvaamaan omaa luovuuttani.

Eli et käyttäisi sitä auttamaan ratkaisemaan jotain, mitä et itse pysty luovasti ratkaisemaan? Sinun täytyy ratkaista se itse?

Michael Amott: Joo, luulen niin. Ja mielestäni minun rajoitukseni tai Arch Enemyn rajoitukset, koska rajoituksia on tietenkin jokaisella bändillä, jokaisella artistilla, jokaisella muusikolla. Nuo rajoitukset tekevät lopulta bändistä uniikin, ja myös se miten niitä omia rajoituksia pystyy kiertämään tai tekemään eri tavalla.

Meillä on ollut Arch Enemyssä kitaristeja jotka ovat sanoneet minulle että teen asioita hyvin epätavallisella tavalla, mutta se on oma tapani toimia. Pyrin vain pääsemään tiettyyn tilaan, jolla musiikkia kirjoitan, mutta en mieti liikoja musiikkia tehdessäni. Olen myös tämän musiikkityylin fani ja käytännössä koko elämäni on tälle musiikille omistettu, joten toivon sen merkitsevän jotain. Tekemäni musiikki sekä myöskin metallimusiikki yleisesti ovat itselleni hyvin pyhä asia. Ei minua kiinnosta, mitä mieltä joku tekoäly on siitä.

Ymmärrän kyllä täysin, mitä ajat takaa.

Michael Amott: Koska jos kuuntelen jotain suosikkikitaristiani esimerkiksi, niin heillä on kaikilla oma uniikki soundinsa ja juttunsa menossa. Ei sitä tekoäly pysty koskaan korvaamaan.

Olette tulossa Suomeen omalle keikalle jäähalliin marraskuussa yhdessä Amorphiksen, Eluveitien sekä Gatecreeperin kanssa. Haluatko sanoa lopuksi jotain faneillenne tuohon keikkaan liittyen?

Michael Amott: On mahtavaa palata takaisin Suomeen, ja päästä soittamaan kiertue Amorphiksen, Eluveitien sekä Gatecreeperin kanssa. Viimeksi, kun soitimme Suomessa yhdessä In Flamesin sekä Soilworkin kanssa, meillä oli vähän kiire, kun kyseessä oli kiertueen viimeinen keikka, mutta tällä kertaa saamme nauttia hieman rauhallisemmasta aikataulusta. Tulkaahan kaikki keikalle ja katsastakaa myös ”Blood Dynasty” ennen keikkaa.