Kotkalainen End Of Aeon on ”Through Infant Eyes” -levynsä myötä ”sukeltanut syvälle musiikkiin ja etsinyt ne asiat, jotka koskettavat sielua kaikista eniten”. Näin siis kuuluu suora mainoslause, mutta itse olin etukäteen hieman skeptinen väitteen paikkansapitävyyden suhteen. Debyyttialbumi ”Ever” oli mielestäni melko heikko esitys, ja sen myötä oma kiinnostukseni yhtyettä kohtaan jäi melko vähäiseksi. Tosin kyseisestä albumista on kulunut jo useampi vuosi, joten ehkä tämä uutukainen on laadukkaampi kokonaisuus. Sehän selviää vain kuuntelemalla.

Jo ”Ascension”-kappaletta ensimmäiset kaksi minuuttia kuunneltuani totesin ”Through Infant Eyesin” ylittävän ”Everin” asettaman matalan riman heittämällä – tämähän kuulostaa sentään ihan musiikilta! No, siinäpä se ensimmäinen biisi olikin kuvailtuna. Kohtalaisen toimivista melodioista ja hienoista vokaaleista huolimatta en kyseisestä kappaleesta saa olankohautusta kummempaa reaktiota irti. Ikävä kyllä myös kaksi seuraavaa biisiä jatkavat samaa tylsistyttävää linjaa Sara Strömmerin ja Olli Suvannon paikoittaisista vokaalirevittelyistä huolimatta. Olin jo valmis heittämään vesilintua koko levyllä, kunnes ”Verityn” aiheuttama ”mitä vittua?” -lausahdus puski spontaanisti pintaan.

Reaktioni oli jotain järkytyksen, huvittuneisuuden ja positiivisen yllätyksen välimaastoa intron lähtiessa soimaan: pirtsakka rumpufilli, sitä seuraava End Of Aeonin edustamalle musiikkityylille epätyypillinen kitaraliidi sekä Ollin örinälaulu yhdistettynä Saran puhtaaseen lauluosuuteen aiheuttivat huomattavan hämmennyksen. Samalla ne herättivät kuitenkin uudelleen kiinnostuksen levyä kohtaan. Muutaman uudelleenkuuntelukerran jälkeen on pakko sanoa kyseessä olevan ihan aidosti helvetin hyvä biisi! ”Verity” on täydellinen yhdistelmä kaunista melodiaosuutta sekä aggressiivista junttaamista. Myös osittain suomeksi lauletut vokaalit ovat piristävä lisä kappaleeseen.

”Verity” osoittautuukin melkoiseksi vedenjakajaksi, kun alkupuolen kolme tylsähköä, lähes funeral doomiin kallistuvaa biisiä unohtuvat puhtaan nerokkuuden ottaessa vallan. ”Pure Emptiness I & II” -kokonaisuus tuo vahvasti mieleen Swallow The Sunin parhaat tuotokset, minkä jälkeen jatketaan omaperäisemmällä ja rauhallisemmalla linjalla Saran kauniiden vokaaliosuuksian saattelemassa ”Ocean Of Sincerityssä”. Levyn päättävä ”Sealed Haven” onnistui myös aiheuttamaan harvinaisen reaktion: pari kyyneltä vierähti nimittäin silmäkulmasta. Kappale on tunnelmaltaan uskomattoman kaunis ja musiikillisesti erittäin sujuva esitys.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lopputuntemuksia on erittäin hankala kuvata neutraalisti – toki ensimmäiset kolme biisiä kuulostavat mielestäni vähän puolihuolimattomasti kokoon kyhätyiltä räpellyksiltä, mutta loppulevyn vahvuus paikkaa tuon puutteen vähän turhankin hyvin. Tekisi toisaalta mieli kehua End Of Aeon taivaisiin, ja toisaalta kritisoida ”Through Infant Eyesia” turhan epätasaiseksi levyksi. Haluaisin myös sanoa, että yleensä täytekappaleet on tapana ripotella pitkin levyä eikä puskea kolmea peräjälkeen levyn alkuun. Toisaalta se olisi taas pilannut loppupuolen tunnelman. Onhan tämä nyt ihan puhdasta perseilyä sekoittaa viattoman toimittajan ajatuksia näin pahasti. Menen arvosanan kanssa loppufiilispohjalta, vaikka periaatteessa se tulee olemaan levyn tasoon nähden hieman liian korkea. Erittäin kova esitys joka tapauksessa!

8½/10

Kappalelista:
1. Ascension
2. I Am
3. Endless Agony
4. Verity
5. Pure Emptiness I
6. Pure Emptiness II
7. Ocean of Sincerity
8. Sealed Haven

End Of Aeon Facebookissa

Kirjoittanut: Miika Hänninen