Endstand juhlistaa 30-vuotista uraansa erikoiskeikalla Helsingin Ääniwallissa – mukana Catharsis (USA), Manifesto Jukebox ja Nykypost
Riihimäkeläislähtöinen hardcoreveteraani Endstand juhlistaa 30-vuotista uraansa erikoiskeikalla Helsingin Ääniwallissa perjantaina 7. elokuuta 2026. Illasta muodostuu poikkeuksellisen kova kattaus genren ystäville, sillä juhlakonsertissa nähdään myös yhdysvaltalainen Catharsis sekä kotimaiset Manifesto Jukebox ja Nykypost. Liput tulevat myyntiin perjantaina 27. helmikuuta klo 9.00 Tiketissä.
Vuonna 1996 perustettu Endstand soitti ensimmäisen keikkansa saman vuoden elokuussa, ja nyt yhtye palaa juhlistamaan merkkipaaluaan lähes täsmälleen 30 vuotta myöhemmin. Aktiivisen uransa vuonna 2008 päättänyt bändi teki näyttävän paluun lavoille keväällä 2025 huomatakseen, että suosio oli tauon aikana kasvanut entisestään: paluukeikat myytiin nopeasti loppuun ja vastaanotto oli ylistävää. Vaikka vuodet ovat vierineet, yhtyeen tinkimätön energia ja intensiivinen live-esiintyminen eivät ole kadonneet mihinkään.
Erikoiskeikalle on kutsuttu Endstandille merkityksellisiä yhtyeitä vuosien varrelta. Yhdysvaltalainen Catharsis nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa pariin vuosikymmeneen, mikä tekee vierailusta erityisen odotetun. Anarkistisesta sanomastaan ja raivokkaasta esiintymisestään tunnettu yhtye ystävystyi Endstandin kanssa jo 1990-luvun lopulla ja yhtyeiden tiet kohtasivat myöhemmin myös Euroopan kiertueilla.
Manifesto Jukebox puolestaan lukeutuu Endstandin läheisimpiin hengenheimolaisiin. Vaikka yhtyeet edustavat hieman eri sävyjä hardcore-kentässä, ne kiersivät yhdessä Eurooppaa 2000-luvun alussa ja jakavat pitkän yhteisen historian. Manifesto Jukebox esiintyy nykyisin harvoin, joten tilaisuus nähdä yhtye lavalla on harvinainen.
Illan avaa ilmaisultaan muista poikkeava Nykypost, jonka taustalla vaikuttaa myös Lighthouse Projectista tuttuja muusikoita. Yhtye rakentaa äänimaisemallisia kappaleita, joiden päälle Toni Salminen kertoo havaintojaan ympäröivästä maailmasta ja muistoja nuoruudesta.
Endstand ehti uransa aikana nousta merkittäväksi nimeksi myös Suomen rajojen ulkopuolella ja kiersi aktiivisesti ympäri Eurooppaa aikana, jolloin olosuhteet olivat usein vaatimattomat. Yhtye muistetaan erityisesti energisistä ja voimaannuttavista keikoistaan, joissa aggressiivinen musiikki yhdistyy hyväntuuliseen lavapresenssiin.
ENDSTAND, CATHARSIS (USA), MANIFESTO JUKEBOX, NYKYPOST
PE 7.8.2026, ÄÄNIWALLI, HELSINKI
Ikäraja: K-18
Liput alk. 30 € (Tiketti) + ovella maksettava security fee 3,90 €
Lipunmyynti alkaa pe 27.2. klo 9.00 osoitteessa tiketti.fi

