Energistä modernia areenarokkia: Haastattelussa perjantaina ”Heartsbury” -albuminsa julkaiseva Crimsonic

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.8.2022

Helsingistä alunperin kotoisin oleva energistä areenarokkia soittava Crimsonic julkaisee toisen albuminsa nimeltä ”Heartsbury” 19. päivä elokuuta JVR Agencyn kautta ja soittaa albuminsa tiimoilta levynjulkaisukeikan On The Rocksissa samana päivänä. Yhtyeen debyyttialbumin ”Silence Too Loud” julkaisusta on ehtinyt vierähtää jo yli 10 vuotta joten tulevaa albumia on rakennettu varsin rauhassa kapppaleet edellä ja levyn miksauksesta on vastannut mm. HIM:n kanssa työskennellyt Hiili Hiilesmaa. Kaaoszine tavoitti sähköpostitse levynjulkaisukeikkaan parhaillaan valmistautuvan yhtyeen ja kyseli hieman tuoreita kuulumisia niin perjantaina ilmestyvän albumin kuin myös levynjulkaisukeikan tiimoilta. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Morjensta. Mitäs Crimsonicin leiriin kuuluu elokuuhun 2022?

Crimsonic: Erittäin hyvää. Elokuuta tässä onkin odoteltu pitkään, siitä asti kun albumin julkaisupäivä oli päätetty sijoittaa elokuulle, ja lisäksi oli tiedossa kiertueen alkaminen samoihin aikoihin. Nyt se on viimeinkin saatu potkaistua käyntiin tuplakeikoilla pohjois-Suomessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä on ilmestymässä uusi albumi ”Heartsbury” tämän viikon perjantaina 19. päivä elokuuta. Luonnollisesti maailma on ollut hieman erilainen viimeisen kahden ja puolen vuoden ajan niin koetteko että se heijastui jollain tapaa albumiin?

Crimsonic: Edellisestä kokopitkästä on lähes 10 vuotta joten luonnollisesti materiaalia on työstetty jo pidemmän aikaa. Osassa kappaleista viitataan kuitenkin suorasti tai epäsuorasti vallitsevaan maailmantilanteeseen. Yhtenä niistä mainittakoon ”Real Heroes”, joka on kunnianosoitus kaikille terveydenalan työtä tekeville. Kyseisestä kappaleesta tehtiin myös musiikkivideo joka kannattaa ehdottomasti katsastaa!

Millainen prosessi albumin työstäminen kaiken kaikkiaan oli? Missä vaiheessa aloitte albumia työstämään ja oliko tämä korona-aika jotenkin teille hidaste vai saitteko asioita nopeammin tapahtumaan kun maailma tavallaan kulki lähes paikoillaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Crimsonic: Biisejä on tehty muutaman viime vuoden aikana. Esituotantoon käytettiin paljon aikaa ja käytännössä kaikista biiseistä tehtiin demot ennen kuin ne lähetettiin levyn tuottaneelle Hiili Hiilesmaalle vuoden 2020 keväällä. Osa biiseistä koki isojakin muutoksia esituotantovaiheen aikana ja vielä äänitysvaiheen aikanakin. Levyn äänitykset aloitettiin syksyllä 2020 ja saatiin päätökseen alkuvuodesta 2021. Korona-aika mahdollisti keskittymisen levyn tekemiseen, koska mitään muuta bändin näkökulmasta ei voinut tehdä. Äänitykset hoidettiin kolmessa vaiheessa: rummut Hiilen johdolla, kielisoittimet äänitettiin ensimmäistä kertaa itse ja laulut äänitettiin So Music Finlandin Sampsa Astalan johdolla. Kaiken kaikkiaan koko prosessi oli onnistunut ja opittiin samalla paljon uutta, joka näkyy myös sovitusten myötä live-soitossa.

Albumi on kokonaisuudessaan yhtyeen toinen. Oliko teillä ajatuksissa jokin tietty suunta mihin bändiä aiotte tälle albumille viedä? Opitteko ns. ensimmäisen albumin teosta jotain esimerkiksi kappaleita livenä soitettaessa?

Crimsonic: Lähtökohta albumille oli, että haluttiin ottaa musiikillisesti sekä tuotannollisesti seuraava askel ja haastaa itsemme, kuinka pitkälle voidaan mennä. Biisien vaikutteet ovat vahvasti jenkkiläisessä hard rockissa, joka sinänsä on haastava laji tällä hetkellä Suomessa. Haluttiin tehdä vahvoja ja herkkiä melodioita, joka on bändille ollut aina ominaista. Kitaroihin ja niiden sovituksiin käytettiin paljon aikaa. Tavoite oli saada ne soimaan isosti ja niin, että ne ovat myös livenä toteutettavissa. Nyt ensimmäisten keikkojen myötä tämä on tullut myös todistettua. Kokonaisuutena olemme albumiin hyvin tyytyväisiä.

Kertoisitteko hieman mistä tulevan albumin kappaleet kertovat? Millaisia aihealueita albumin kappaleet käsittelevät?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Crimsonic: ”Heartsburyn” biisit kertovat ihmiskohtaloista, arkisista asioista ja niiden aiheuttamista tunteista. On eroa, uuden suunnan löytämistä, arjen sankareiden kunnioittamista ja löytyy sieltä myös terveiset yhdelle, tai miksei usealle “suurmiehelle”. Tämän annamme kuitenkin kuulijan itse löytää, emmekä paljasta edes kyseistä kappaletta tässä.

Crimsonic on vielä suuremmalle yleisölle tuntematon yhtye Suomessa. Kuinka itse kuvailisitte bändiä sellaiselle rockin ystävälle joka ei teidän bändiä vielä ole kuullut?

Crimsonic: Meidän musiikissa yhdistyvät energiset kitarariffit ja tarttuvat melodiat. Joku on kutsunut musiikkiamme sanoin ”modernia areenarokkia”, mistä emme pahastuneet. Tiivistettynä: paras suomalainen rokkibändi mistä et ole vielä kuullut.

Teillä on luvassa levynjulkaisukeikka On The Rocksissa 19. päivä elokuuta. Millaisin miettein odotatte keikkaa ja aiotteko soittaa tulevan albumin livenä kokonaisuudessaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Crimsonic: Odotamme keikkaa erittäin innostuneena. On mukava päästä soittamaan loppujakin uuden levyn biisejä niin että yleisö saattaa ne jo tunnistaa, tai voivat palata kuuntelemaan niitä jos ne jäävät keikalta mieleen. Albumi soitetaan miltei kokonaisuudessaan ja keikka ehdottomasti painottuu vahvasti uuden levyn materiaaliin, mutta jätetään hieman aikaa myös vanhoille tutuille biiseille, joita tiedämme joidenkin keikalle tulevien fanien odottavan. Muutama ihan ainutkertainen juttu on tiedossa julkkarikeikalle, joten sitä ei todellakaan kannata jättää väliin!

Miltä näyttää yhtyeen tulevaisuus? Millaisia suunnitelmia teillä on tulevaisuuden osalta?

Crimsonic: Nyt keskitytään promotoimaan levyä kiertueen myötä ja saada sille paljon kuulijoita. Tavoitteena on siis tehdä paljon keikkoja koronavuosien jälkeen. Samalla ollaan pyöritelty uusia biisiaihioita, jotta jossain vaiheessa ensi vuotta voisi alkaa keskittymään seuraavan levyn valmisteluun. Toki ennen seuraavaa levyäkin olisi kiva julkaista biisi tai pari, mutta vielä ei ole lyöty mitään lukkoon tulevien julkaisujen osalta. Pari biisiä äänitettiin loppukeväästä meidän agentuurin, JVR Agencyn, studiolla Oulussa. Syksyn aikana mietitään tarkemmin milloin ja miten näitä biisejä mahdollisesti julkaistaan.

Tänä kesänä Suomessa järjestettiin varsin paljon festareita. Mitkä olivat teille kesän kohokohtia keikkojen osalta ja onko jotain yhtyeitä joita toivoisitte itsenne lisäksi näkevänne Suomessa keikalla kesällä 2023?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Crimsonic: On todella helpottavaa nähdä että tapahtumat alkavat taas elpyä, etenkin pienemmät paikalliset tapahtumat. Muutamat isommat festarit on tänä kesänä tullut käytyä katsomassa, ja bändeistäkin on kautta linjan selvästi huokunut sama helpotus, ja esiintymisen ilo pitkästä aikaa. Toivotaan että Crimsonicin festarikesä 2023 olisi niin kiireinen, että muiden keikoille ei edes ehtisi :)

Kiitoksia paljon ajastanne ja kaikkea hyvää tulevaan. Haluatteko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Crimsonic: Niille jotka eivät meistä ole vielä kuulleet, haluamme sanoa että jos vain tykkäät melodisesta jenkkityylisestä rokista, meidät kannattaa ilman muuta tsekata. Kaikille ennestään tutuille suuri kiitos, että olette kärsivällisesti ensimmäisistä sinkuista lähtien jaksaneet odottaa albumia. Kohta se on viimeinkin käsissä ja päästään juhlimaan sitä perjantaina On The Rocksissa oikein olan takaa!

Voit ennakkotilata Crimsonicin tulevan ”Heartsbury” -albumin tästä.

https://www.facebook.com/crimsonicband

Luetuimmat

Uusimmat