Kuva: Pipsa Piekkola

Enfame pohjustaa tulevaa kakkos-EP:tä ”Dear You” -singlellä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 20.3.2026

”Synkkää ja melodista metallia vaihtoehtorockin ja goottisävyjen rajamailta” on osuva kuvaelma oululaispumppu Enfamen musiikillisesta annista. Bändin tänään julkaistu ”Dear You” jatkaa bändille ominaista kitaravetoista soundia, jonka päälle rakentuu tumma ja melankolinen melodiamaailma.

”’Dear You’ kertoo tarinaa siitä, kuinka läheinen ihminen opitaan tuntemaan toisten muistojen kautta. Kappaleen kirjoittaminen oli poikkeuksellisen tunteikas matka läpi surun ja kaipuun. Kappale onkin minulle yksi henkilökohtaisimmista”, kuvailee yhtyeen vokalisti Reeta.

Bändin juuret teini-iässä

Enfamen oululaistuneet jäsenet tulevat Oulusta, Tyrnävältä ja Kempeleestä. Kielisoitinosastosta vastaavat Anssi, Joni ja Vennu ovat ystäviä jo yläkoulu- ja lukioajoilta. Ensimmäiset bändikokeilut vievät vuoteen 2009 ja Kempeleen Pirilän nuorisotiloihin, jossa paikalliset nuoret saivat varata itselleen soittoaikaa kunnan järjestämistä tiloista. Siellä ystävykset paukuttivat Lamb of God– ja Metallica-covereita nuoruuden innolla ja vaihtelevalla menestyksellä. Reeta liittyi bändiin yhteisten tuttujen kautta vuonna 2021 ja Anssin veli, Jarkko, hyppäsi rumpujen taakse vuonna 2023. Bändi julkaisi tammikuussa ensimmäiset kappaleet, ja EP ”My Deficiencies” julkaistaan 17. huhtikuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Enfame:
Reeta Nissinen — laulu
Anssi Hautamäki — kitara
Vennu Tikkala — kitara
Joni Klasila — basso
Jarkko Hautamäki — rummut

https://www.facebook.com/enfameband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy