Enkeleitä, valoja ja varjoja – Michael Monroen ”Horns And Halos” 10 vuotta

Michael Monroe julkaisi ”Horns And Halos” -albuminsa elokuussa vuonna 2013. Muusikon edellisestä ”Sensory Overdrivesta” oli ehtinyt kulua parisen vuotta, ja edelliseltä levyltä tutussa kokoonpanossa oli ehtinyt tapahtua miehistönvaihdos kitaristi Ginger Wildheartin lähdettyä bändistä. Tilalle saapui The Hellacoptersista ja Backyard Babiesista tuttu Dregen, jota Monroe oli itse asiassa pyytänyt bändiin jo joitakin vuosia aiemmin. Muu kokoonpano oli vanha tuttu: Sami Yaffa bassossa, Steve Conte kitarassa ja Karl Rockfist rummuissa.

”Horns And Halos” oli alun perin suunniteltu julkaistavaksi jo keväällä, mutta miksaajan vaihtuminen kesken kaiken myöhästytti hieman aikataulua. Tuottajaksi valitun amerikkalaisen Joe Barresin piti myös miksata albumi, mutta tehtävään valikoitui erinäisten vaiheiden jälkeen Petri Majuri. Pitkäsoiton julkaisijana toimi Spinefarm Records.

”Horns And Halosilta” julkaistiin yhteensä kolme singleä: ”Ballad Of the Lower East Side”, ”Eighteen Angels” ja ”Stained Glass Heart”. Jos bändistä lähtikin paljon lahjakkuutta Gingerin mukana, ei se kuulu häiritsevästi biisimateriaalissa. Voisi oikeastaan sanoa, että materiaali hieman muuntui Dregenin tuodessa oman panoksensa mukaan. Edelliseltä pitkäsoitolta tutuksi tulleet, suoraviivaisen rokkaavat biisit ”Trick Of the Wristin” tyyliin jäivät ”Horns And Halosilta” pois, mutta vastapainoksi saatiin enemmän tai vähemmän hienovaraisia koukkuja sisältävää materiaalia. Huomionarvoista on mielestäni myös se, että koko bändi osallistui biisien tekoon, ja jokainen pääsi esittelemään omat ideansa yhteiseksi hyväksi.

Singlejulkaisut niputtavat ”Horns And Halosin” tarjonnan vallan mukavasti yhteen, ja edellä mainitut kolme biisiä ovat mielestäni edelleen albumin parhaimmistoa. ”Ballad Of the Lower East Side” kuvaa lähes omaelämäkerrallisesti Monroen aikaa New Yorkissa, ja Steve Conte on onnistunut sanoituksessa erittäin upeasti. Monroe on aina ollut mielestäni parhaimmillaan suoraviivaisen ja kovatempoisen rockin tulkitsijana, mutta viimeistään ”Stained Glass Heart” osoittaa solistin pystyvän myös herkempään tulkintaan. Singlejulkaisujen lisäksi täytyy nostaa esille myös ”Soul Surrender”. Kappaleessa on kerta kaikkiaan nerokas keksintö vaihdella tyyliä reggaesta rokkiin, mikä toimii hyvänä tehokeinona.

En tätä kirjoittaessani ollut hetkeen kuunnellut ”Horns And Halosia” läpi, mutta nyt siihen tuli jälleen sopiva tilaisuus. On pakko myöntää, että osa biiseistä kuten esimerkiksi ensimmäisenä kuultava ”TNT Diet” tai albumin loppupuolella oleva ”Ritual” eivät niminä sanoneet minulle heti mitään, mutta muisti palasi pitkäsoittoa kuunnellessa. Vaikka edeltävä ”Sensory Overdrive” on minulle edelleen Michael Monroen 2010-luvun tärkein ja onnistunein albumi, ei ”Horns And Halos” jää siitä kovin paljoa jälkeen.

”Horns And Halos” nousi Suomen virallisen albumilistan ykkössijalle ja myi kultaa pian julkaisunsa jälkeen. Osansa oli toki varmasti ”Sensory Overdriven” imulla ja Monroen tuomaroinnilla The Voice of Finlandissa, mutta enemmän painoarvoa oli (on) laadukkaalla ja viimeistellyllä albumilla. ”Horns And Halosin” ilmestymisen jälkeen tuli viimeistään selväksi, että Michael Monroe oli tehnyt vahvan paluun parrasvaloihin.