Ennakkokuuntelu: Zarthas – Spit / Ignite

Zarthas Spit Ignite 2013Oululalainen electro rockia soittava Zarthas julkaisee uuden albuminsa nimeltä ”Spit / Ignite” 7. päivä kesäkuuta Violent Journey Recordsin kautta. Kaaoszine yhteistyössä Violent Journeyn kanssa haluaa tarjota lukijolleen nyt viikon ajan mahdollisuuden kuunnella albumin ennakkoon sivustollaan. Lue lisää kuunnellaksesi albumi.

Yhtyeen laulaja-kitaristi Lauri Huovinen kommentoi albumin kappaleita seuraavasti:

1. ”Playing with fire”:
”Sävellysvaihe otti aikansa. Intro ja pääriffi rupesi pyörimään mielessä jo pari vuotta sitten. Aika pian sain tehtyä biisiä ekaan kertsiin asti, jonka jälkeen ajatus sitten katkesi. Muutama kuukausi myöhemmin istuin Terveystalolla, ja Terveystalon hissin merkkiääni jotenki rupesi kaikumaan päässä. Sen äänen perusteella ideoin toisen säkeistön, jonka jälkeen loppubiisi tulikin ulos kuin itsestään.

Tekstiltään tämä avaa koko levyn teemaa: ”Open the book, inhale the truth. Strings around your wrists.” Meille opetetaan ja pakkosyötetään asioita, jotka ei aina ole sitä miltä näyttää. Ja tulella leikkiminenhän on parhaimmillaan sitä, että ihminen kyseenalaistaa lukemaansa ja oppimaansa. Ja jokaiselle on ihan tervettä kyseenalaistaa vanhat tavat ja tottumukset. Jopa ne omat.

2. ”The thread”:
”Pääriffi ja melodia syntyi itsestään. Jonkin verran miettimistä vaati säkeistöt. Niihin kaipasin vähän jotain erikoisempaa, ja tuollainen rytmitys tuntui samaan aikaan tarpeeksi erikoiselta, mutta kuitenkin luontevalta. Olematta liian proge, ja toisaalta olematta liian tavanomainen.

Teksti jatkaa siitä mihin edellinen jäi: Kyseenalaistetaan vanhat tavat ja tottumukset, ja jätetään ilmoille ajatus siitä että asioita voi tehdä myös toisin. Meissä jokaisessa on sytytyslanka, joka vetää vapauden liekkejä puoleensa.
Ceekayedin extrasyntikat löysivät paikkansa ja toivat hyvät vibat kappaleeseen.”

3. ”Deep”:
”Varttitunnin sävellystyö. Tällä kertaa ei enempää tarvittu. Se vaan syntyi kun olin säveltämässä erästä toista biisiä.
Sanat olikin sitten työläämpi juttu, mutta niistä tuli hyvät kun aikansa korjaili ja pohdiskeli. Biisiin kätkeytyy monenlaisia merkityksiä, mutta se selkein teema on oravanpyörään astuminen, ja kyydistä pois jääminen. Tässä viitataan myös avausbiisin lukuteemaan: ”Exploring the pages of truth to find health in disease.””

4. ”The Great Shepherd of the Misled Men”:
”Pekka toi minulle nipun riffejä ja aihioita, joista tartuin muutamaan. Lisäilin itse biisiin kertosäkeen, ja homma oli siinä. Pitkään mietin että onko tämä liian erilainen levylle. Vaisto kuitenkin vaati treenaamaan ja sovittamaan nauhalle asti tämänkin, ja muutamilla lisäsyntikoilla maustettuna tästä tuli juuri se muistutus mitä koko bändi tarvitsi: se on meidän musa, ja me tehdään siitä just sellaista kun meitä kiinnostaa tehdä. Biisi on levyllä sellainen vedenjakaja kaikilta osin.

Sävellyksenä se on hämyinen ja erikoinen balladi, sovituksessa on mm. paljon lattarielementtejä, ja sanoiltaan se kertoo siitä miten meidät on johdettu niin syvälle byrokratiaviidakkoon, ettei ulospääsyä tunnu löytyvän mistään. Kunnes…”

5. ”Spit/Ignite”:
”Kapina. Kansannousu. Enemmistön voima. Vanhojen tapojen ja tottumusten murskaaminen. Sytytyslanka palaa ja räjähdämme vapauteen. Sain Tonilta tuollaisia mielikuvia herättävät sanat ennen kuin nuottiakaan olin ehtinyt säveltää. Ja tämä biisi taitaa olla ensimmäinen laatuaan meillä, joka on tehty niin päin. Yleensä on koko sävellys, tai ainakin jotain melodiaa tiedossa ennenkuin sanoja kirjoitetaan. Sovitus kulkee sujuvasti tunnelmasta aivan toisenlaiseen tunnelmaan, ja takaisin.”

6. ”Taxidermic Soul”:
”Mitähän tästä sanoisi? Intro on jännä, säkeistö jännä, kertosäe jännä, aika jännä biisi kaikenkaikkiaan. Sanat on syvää turhautumista ihmisten pinnallisuuteen ja sieluttomuuteen. Jännät syntikat! Tähän on niinikään yritetty saada koukkua siten, ettei mene liikaa progeilun puolelle. Biisin toista säkeistöä yksinkertaistettiin rankalla kädellä ennen nauhoituksia. Yksinkertainen on kaunista.”

7. ”Instructions for a Perfect Nightmare”:
”Pekka sävelsi tämän alusta loppuun asti itse. Todella räyhäkästä riffittelyä, ja räyhäkästä sanailua kapinahengessä. Kuuleman mukaan kappale syntyi hetkessä krapula-aamuna. Minä hieman epäilen.”

8. ”Burnt Shadows”:
”Ensimmäinen levylle treenattu kappale syntyi näin: Pekka sävelsi hienon biisin. Me sitten yhteistuumin revittiin se riekaleiksi ja kasattiin uudestaan. Alkuperäisestä ei liikaa ollut jäljellä. Yksinkertaisuus on jälleen kaunista. Vaan tuo riffi millä biisi alkaa on vaan sellainen, että sen kera ei sopinut yltiömäinen progeilu tai tempo/tahtivaihdokset. Ei, sen piti olla suoraa paahtoa. Pikaisesti sitten ampaistiin studioon ja homma nauhalle, koska biisistä oli kiire kuvata video Tulikukan, Matahoopsin ja Dynamicsin kanssa. Videota kuvattiin Badenissa, Itävallassa, sekä Oulun Kuusisaaressa. Videon julkaisusta meni jonkin aikaa niin huomattiin että voisihan se soitto biisissä paremminkin kulkea. Joten tehtiin niinkuin piti, nauhoitettiin se levylle uudestaan. Uudempi audioraita vaihdettiin sitten myös musavideoon. Burnt shadows on kaiken kaikkiaan kulkenut todella pitkän matkan saadakseen tuon muodon missä se nyt on. Ja silti me soitetaan se keikoilla vähän erilailla aina välillä.”

9. ”Modern day Dorian Gray”:
”Aivan liian pitkä” oli ensireaktio kun kuunnellutin ensimmäisen demoversion tästä Sannin pääriffiin pohjautuvasta eepoksesta muille. Eihän se ole edes kymmentä minuuttia! Tämä on taas musiikillinen muistutus siitä että me tehdään mitä halutaan. Sävellys syntyi nopeasti, ja kuin itsestään uudet ideat nivoutuivat vähän vanhempiin muodostaen tällaisen rockhirviön. Biisi syntyi täysin vaistojen varassa. Liika viilaaminen olisi varmaan tylsistänyt koko kappaleen pilalle.

Tämä kappale palauttaa kuulijan tilanteeseen, jossa systeemi on murrettu ja kaadettu. Ihminen alkaa luomaan uutta ja parempaa(?) maailmaa.

Ennakkokuuntelu on päättynyt!

Kommentoi julkaisua