Ennätyksellinen Tuska Festival 2026 kävijän silmin — Osa 1: perjantai

Koko pohjoismaiden suurin metallifestivaali Tuska Festival järjestettiin tuttuun tapaan Helsingin Suvilahdessa historiassaan 27. kertaa. Ennätykselliset 66 000 metallimusiikin ystävää yhteen saattanut juhla yhdisteli artistitarjonnassaan herkullisesti monen eri genren, alagenren ja niiden yhdistelmien vanhat tutut sekä uudet nousevat nimet mahtavissa puitteissa urbaanissa Kalasatamassa. Satoi taikka paistoi väki viihtyi, ja yhtyeet pistivät parastaan. Festivaalin perjantai ja lauantaipäivä olivat loppuunmyyty ensimmäistä kertaa.

Legendoja ja tuoreita tuttavuuksia

Pitkä odotus oli vihdoin ohi, ja työviikon jälkeen monille oli vihdoin aika pyyhkäistä tomut rässiliiveistä tai bändipaidoista. Oli nimittäin vihdoin aika avata Tuskan portit ja suunnata kohti leikkisästi Skenesatamaksikin kutsuttua Kalasatamaa ja tarkemmin sanottuna Suvilahtea, joka sai perinteikkäästi toimia hyväksi muotoutuneena festivaalialueena. Julkisilta liikenneyhteyksiltään Suvilahti on ollut vuosien saatossa erinomainen paikka kokea Tuska tulit sitten läheltä tai kaukaa. Rannekkeet vaihtuvat näppärästi heti vieressä Kauppakeskus Redissä. Jo tässä kohdin voi jo kokea sitä ilmassa olevaa intoa sekä tunnelmaa ohikulkevassa festarikansassa, vaikkei porttia ole vielä nähtykään. Loppuunmyyty perjantai olikin ennätyksellinen, ja kävijöitä Tuska-perjantaihin saatiin noin 24 000.

Allekirjoittanut ehti harmittavasti paikalle vasta Lost Societyn piiskatessa kansaa. Samy Elbannan tähdittämä, kotimaan festarikentällä päälavanimeksi paikkansa vakiinnuttanut yhtye oli silminnähden innoissaan, ja sehän innosti myös mahdollisesta alkukankeudesta kärsivää yleisöä. Vaikka yhtye on vuosien saatossa kehittynyt tyyliltään thrashista modernimpaan suuntaan, sulattivat setin päättänyt hitti ”Awake” sekä ainakin allekirjoittaneelle ensimmäiset pyrot tehokkaasti viimeisetkin alkukankeudet. Todistajalausuntojen mukaan ainakin Gatecreeper ja kotimainen nousija Awake Again olivat saaneet myös varsin kelpo yleisön ja hienot keikat.

Nordic Energy Stagella Ensiferum jatkoi kotimaista osaamista varsin vakuuttavasti. Yleisö söi oikein mieluusti pakanametallin suorastaan yhtyeen kädestä, ja ”Fatherland”-kappaleessa kansa intoutui verryttelemään pittilihaksia oikein pätevästi. Siitä olikin aika suunnata vastaanottamaan harvinaista herkkua, sillä Radio City Stagen teltassa suomalaisyleisö sai vastaanottaa legendaarisen japanilaisyhtyeen Loudnessin. Uskomattomat 45 vuotta uraa tehnyt yhtye soitti kasariotteista heavy metaliaan äärimmäisen vakuuttavasti, ja vuosista huolimatta esiintyi kaikella energialla, virheettä ja täysillä. Yhtyeen perustajajäsen, kitaristi Akira Takasaki tilutti vuosikymmenten kokemuksella sellaiset kitarasoolot ilmoille, että sanattomaksi veti.

Suvilahti on festivaalialueena kokonaisuudessaan osoittautunut erittäin toimivaksi, mutta harmillisesti kotimainen deathcore-jyrä Kneel Before the Death jäi näkemättä. Liekö sitten kyse KVLT-stagen eli Tiivistämön kapasiteetista vai selkeästä mielenkiinnosta bändin ympärillä, mutta keikalle oli tunkua ja hinkua. Senkin verran, että reilusti porukkaa jäi ulkopuolelle, ja siten keikka jäi monelta näkemättä. Sääli, mutta niiden mukaan, jotka pääsivät sisälle, olisi bändissä ollut ainesta helposti suuremmallekin lavalle. Seuraavaksi päälavalle täräytti Peter Tägtrenin industrial-pläjäys Pain, joka tarjosi konetaustoineen myös hienon keikan.

Kotimaiselle yleisölle varsin tuttu Bloodred Hourglass täytti teltan aivan ääriään myöten. Meininki oli katossa jo ennen kuin ainuttakaan nuottia oli soitettu ja heti yhtyeen täräytettyä sisään ”Dance of the Dandelions” -kappaleella. Meteli alkoi nousta, ja pitti oli telttalavan tähän astisista suurin. Siitä pikajuoksua sivulavalle, jonka täyttänyt Skindred oli uusi tuttavuus. Välittömästi karismaa tihkuvan nokkamies Benji Webben alettua toimittelemaan varsin omintakeista reggae metalia, jäin välittömästi koukkuun. Välispiikeissä huumorivivahteinen mutta silti armoton päänaukominen toimi suomalaisyleisöön kuin väärä raha, ja porukka lähti naurun saattelemana hienosti mukaan. Siitäkin huolimatta, että yhtye olisi ollut alun perin vieras.

Tanskalaisen D-A-D:n tarjotessa päälavalla kevyempää rock-välipalaa, oli oivallinen hetki käyskennellä festivaalialuetta ja noutaa välipalaa. On myönnettävä, että valinnanvara ei lopuTuskassa koskaan kesken. Pieni tihkusadekin taukosi ystävällisesti, ja seuraavaksi olikin aika suunnata kohti telttaa, jossa saatiin melkoinen aistien herättelytuokio kokeellisen psykedeelisen death metalin parissa. Amerikkalainen Blood Incantation oli selvästi odotettu, ja vaikka bändi oli minulle entuudestaan vieras, ymmärsin heti, miksi niin oli. Hiljattain ”Absolute Elsewhere” -levyn julkaissut yhtye loi synkeässä valaistuksessa obeliskiensa kera aivan omanlaisensa tunnelman. Yhdistäen lumoavia melodioita, tanakkaa dödistoimitusta ja progressiivisia vivahteita oli kokemus suorastaan kylmäävän hieno. Yhtye meni suorinta tietä allekirjoittaneen listalle.

Pikaisen Warmen-tarkistuksen jälkeen sivulavalla, jossa tarjoiltiin erinomainen aasinsilta pääaktia varten, alkoi yleisö jo pakkaantua päälavan eteen. 2020-luvulla ei joka päivä näe thrash metalin ”The Big Four” -nelikosta bändejä, mutta tänään oli sellainen päivä. Nälkäinen yleisö halusi jo yhtyettä lavalle keskeyttäen chantit vain kutsumaan omaansa — mielenkiintona tietysti Suomen Teemu Kuusisaari, joka toimii yhtyeen toisena kitaristina. Perjantain ehdoton tähtihetki koitti vihdoin, kun legendaarinen, vuonna 1983 perustettu Megadeth asteli ainoan perustajajäsenensä Dave Mustainen tähdittämänä päälavalle. Tihkusateen kastama yleisö lämpeni välittömästi, vaikka produktiossa tai showssa ei ollut mitään ylimääräistä. Ei muuta kuin starat lavalle ja kovaa ajoa. Ei pyrotekniikkaa, ei valtavia savupilviä tai valojen ilotulitusta. Fokus oli tiukasti yhtyeen musiikissa.

Mustaine oikaisi haastattelussa ennen keikkaa, että jäähyväiskiertuepuheet ovat liioittelua. Hän lisäsi myös, että jos kyseessä olisi ollut jäähyväiskiertue, olisi setti ollut tasapainoisempi yhtyeen tuotannon ollessa 17 albumin mittainen. Jos bändi soittaisi edes yhden kappaleen jokaiselta albumilta, olisi keikalla mittaa 90 minuuttia. Noin puolet settilistasta olikin levyiltä ”Rust in Peace” ja ”Countdown to Extinction”. Setti oli silti mukavan tasapainoinen, ja vaikkei kaikkia hittejä päästykään kuulemaan, oli kyseessä silti tyylikäs läpileikkaus yhtyeen tuotannosta. Uudet kappaleet toimivat saumattomasti vanhojen seassa. Yhtye myös soitti hyvin, ja katsoi asiaa sinivalkoisten lasien läpi tai ei täydensi Teemu Kuusisaari kitaraduon, joka Mustainen kilometreistä huolimatta toimitti kappaleet erittäin tarkasti. Oli uskomattoman hienoa nähdä Suomen Teemu Kuusisaari soittamassa soolobattlea Mustainen kanssa Megadethin riveissä.

Sade yltyi keikan edetessä miltei piiskaavaksi, mutta sen loppupäässä toimiteltiin sellainen hittikimara, että aikaisin uloskäyntiä kohti suunnannutta fania saattoi harmittaa. ”Mechanix” , Metallicalta luvan kanssa coveroitava ikivihreä ”Ride the Lightning” sekä megahitit (hah!) ”Symphony of Destruction”, ”Peace Sells” ja tietenkin encoreksi sijoitettu ”Holy Wars” päättivät illan upeasti. Ainoa harmitus koko keikasta oli Mustainen laulujen miksaus, joka oli aavistuksen liian hiljaisella, mutta yleisö auttoi upeasti. Ei voi kuin toivoa, että jos Mustainen kunto kestää, saadaan yhtye vielä kerran varsinaisen jäähyväiskiertueen merkeissä Suomeen. Ja mielummin jopa useamman kerran.

Päivän päätteeksi saatiin vielä ilmoitus ensimmäisestä Tuska 2027 -artistijulkaisusta. Julkaistut bändit olivat monille selvästi mieluisia, kun Suvilahteen tulee ensi vuonna muun muassa Lorna Shore, Children of Bodom kera Samy Elbannan, Kanonenfieber ja Heaven Shall Burn.

Settilista:

1. Tipping Point
2. Take No Prisoners
3. Dread and the Fugitive Mind
4. Hangar 18
5. Skin o’ My Teeth
6. She-Wolf
7. Sweating Bullets
8. Puppet
9. Angry Again
10. Let There Be Shred
11. Countdown to Extinction
12. Tornado of Souls
13. Mechanix
14. Ride the Lightning (Metallica-cover)
15. Symphony of Destruction
16. Peace Sells
17. Holy Wars… The Punishment Due (encore)

Kuvat: AJ Johansson, Sini Metso, Tomi Vesaharju