Ennätyksellinen Tuska Festival 2026 kävijän silmin — Osa 2: lauantai

Koko pohjoismaiden suurin metallifestivaali Tuska Festival järjestettiin tuttuun tapaan Helsingin Suvilahdessa historiassaan 27. kertaa. Ennätykselliset 66 000 metallimusiikin ystävää yhteen saattanut juhla yhdisteli artistitarjonnassaan herkullisesti monen eri genren, alagenren ja niiden yhdistelmien vanhat tutut sekä uudet nousevat nimet mahtavissa puitteissa urbaanissa Kalasatamassa. Satoi taikka paistoi väki viihtyi, ja yhtyeet pistivät parastaan. Festivaalin perjantai ja lauantai oli loppuunmyyty ensimmäistä kertaa.

Armotonta turpamättöä ja hellettä

Tuskan lauantai tarjosi juuri sitä, mitä erinomaiselta festaripäivältä olisi osannut odottaa: keli oli kaunis kuin morsian, kattaus erittäin mielenkiintoinen, ja hikisiä yhteislauluja ja sitäkin hikisempiä pittejä, joissa fysiikan lait unohtuivat täysin. Päivän aikana nähtiin niin melodista tunnelmointia kuin täyttä turpaanvetoa, eikä yleisö tuntunut hyytyvän missään vaiheessa. Allekirjoittaneelta jäi Melrose Avenuen ja Balance Breachin keikat harmillisesti välistä. Se jäi syöpöttelemään erityisesti siksi, että todistajien mukaan molemmat bändit repivät metalcore-pläjäyksillään teltta- ja ”kakkos”-lavoilla sellaiset suoritukset, että mahdolliset huonot voinnit tai ensimmäisen päivän jäykkyydet jäivät tyystin taka-alalle.

Entisen Blind Channel -yhtyeen nokkamiehen Joel Hokan luotsaama Hokka korkkasi päivän päälavan osalta. Yleisö oli vielä hieman kohmeessa, mutta välispiikeillä ja yleisön huomioimisella tunnelmaa saatiin nostettua pala palalta. Yhtyeelle ja Hokalle itselleen näytti päälavalla soittaminen olla selkeästi hieno juttu. Mukana kuultiin myös yllätyksellisiä covereita – esimerkiksi ”Kiss From a Rose” sai yleisön laulamaan automaattisesti mukana. Kun ilmoille lähti vielä Blind Channelin Euroviisuhitti ”Dark Side”, alkoi festarikansa viimein heräillä kunnolla.

Herätys oli lopullinen viimeistään Majestican kohdalla. Power metal yhdistettynä pyrotekniikkaan ja armottomaan auringonpaisteeseen loi näyttävän kokonaisuuden. Kyseessä oli yhtyeen ensivisiitti Suomeen festareiden merkeissä, ja lämmin vastaanotto tuntui välittyvän myös lavalle asti. Samanaikaisesti teltassa tarjoili päivän melodisempaa puolta Swallow the Sun, joka muistutti jälleen olevansa suomalaisen melodisen metallin kiistattomia kärkinimiä.

Seuraavaksi päälavaa täristi amerikkalainen metalcore-tykki The Plot In You, joka toi mukanaan valtavan määrän energiaa. Jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua täyttynyt lavan edusta kertoi kaiken yhtyeen odotusarvosta. Yhtyeen tekeminen on muuttunut vuosien vieriessä perinteisemmästä metalcoresta rockimpaan ja alternative-suuntaan höystettynä elektronisilla elementeillä, ja se nauttii hyvin arvostettua asemaa core-skenessä. Eikä vähiten laulaja Landon Tewersin ansiosta, jonka laulusuoritus nyt livenä todistaneena oli hämmästyttävä. Harvassa ovat vokalistit, jotka liikkuvat yhtä vakuuttavasti puhtaiden laulujen ja aggressiivisten huutojen välillä. Yleisö piti upeasti huolen meiningistä helteessä, pitit kasvoivat nopeasti massiivisiksi, ja breikit saivat heikompaa hirvittämään. Päivän henki tuli pikaisesti selväksi. Tänään mennään ja kovaa.

Myös KVLT-lavalla melodödistä tykitellyt Dying Reverie ansaitsee maininnan päivän ohjelmistosta tarjoamalla vanhan liiton tyylisen kotimaisen vaihtoehdon kuitenkin modernilla otteella. Jos päivän erikoisimmasta show’sta jaettaisiin palkinto, menisi se helposti Dogmalle. Jos ei huvita mennä katsomaan nunnia ja konnia teatteriin, kannattaa suunnata sen keikalle. Sieltä saa molemmat samalla kertaa. Metallinunnat, jotka ovat omien sanojensa mukaan lihallisella tehtävällä vapauttaa maailma, ovat vähintäänkin viihdyttävä ilmestys.

Tuskan epävirallinen olohuone

Yksi Tuskan tunnelman tekijöistä löytyy itse festarialueen ulkopuolelta. Porttien vieressä sijaitseva rinne, valli, tai miksi kukakin sitä haluaa kutsua, toimii festarin epävirallisena olohuoneena. Siellä tunnelman voi aistia vaikkei olisi edes sisällä ihmisiä tavatessa, keikkojen välissä hengähtäessä, virvokkeita tai evästä nauttiessa. Ja erityisesti näin lämpimänä päivänä kukapa ei taukoa kaipaisi. Hetken hengähdyksen jälkeen oli aika suunnata sisälle, sillä päälavalle oli juuri tulossa nu metal -suuruus P.O.D, vieläpä ensi kertaa Suomessa! Yhtyeen energia oli suorastaan armoton ja jyräriffit tuntuivat nostavan lämpötilaa entisestään. Solisti Sonny Sandoval painoi koko keikan uskomattomalla intensiteetillä, räpit tulivat millintarkasti, ja ”Youth of the Nation” muuttui valtavaksi yhteislauluksi, joka nosti kylmät väreet pintaan. Räppikädet metallifestareilla? Kyllä vain.

Sitten tuli yksi päivän odotetuimmista nimistä – ainakin tämän kirjoittajan näkökulmasta. Paleface Swiss ei ainoastaan täyttänyt odotuksia, vaan se murskasi ne täysin huolimatta siitäkin, ettei yhtyeellä ollut mukana juuri mitään produktiota, ja esimerkiksi taustalakana Nordic Energy Stagella loisti poissaolollaan. Siitä huolimatta oli heti ensimmäisistä sekunneista lähtien selvää, kuka sieltä tulee ja se, että sveitsiläiset eivät leiki. Nokkamies Marc Zelli huokuu sellaista karismaa ja lavapreesensiä, etteivät vertaukset, myöskään soundin puolesta, Corey Tayloriin tunnu lainkaan liioittelulta. Tunnusomaiset säksättävät, todella nopeat lauluosuudet tulivat kirurgintarkasti, energia pysyi katossa koko keikan ajan, eikä hikikään päässyt kuivumaan Helsingin helteessä. Crowdsurffaus oli tapahtumassa kiellettyä, mutta Paleface Swissin aikana se unohdettiin, ja järjestyksenvalvojilla riitti töitä, kun surffaajia nähtiin kymmeniä. Meno oli uskomatonta. Juuri kun kuvitteli, että meno ehkä hieman rauhoittuu, tapahtui täsmälleen päinvastoin. Suorastaan hurja keikka, ja jos et jo seuraa yhtyettä, kannattaa se tehdä viimeistään nyt.

Erittäin harmillisen päällekkäisyyden vuoksi Rivers of Nihil jäi allekirjoittaneelta välistä, mutta kovuutta ei todistajien mukaan puuttunut teltassakaan.

Kova tahti jatkui päälavalla, jossa luvassa oli odotettu vieras, amerikkalainen Trivium. Illan vauhtihan ei hidastunut lainkaan, ja keikka avattiin siitä, mihin edellinen jäi. ”Pull Harder On The Strings Of Your Martyr” pyöritti pittiyleisöä nimittäin lisää. Vanhat klassikot ja uudempi materiaali toimivat setissä saumattomasti rinnakkain, ja laulaja-kitaristi Matt Heafy vaikutti kaivaneen sanakirjasta kaikki toteutettavissa olevat suomen kielen sanat yleisöä ilahduttaakseen. Oli selvää, että yhtye nautti paluustaan festarilavalle Suomessa – ja yleisö nautti mukana. Kun lopussa koitti ”In Waves”, muuttui koko päälavan edusta hyppiväksi ihmismereksi.

Jos tässä kohtaa saattoi puhalluttaa pitissä mouhuaminen, tai jos joku kuvitteli päivän kovimman moshauksen jo nähdyksi, oli Kublai Khan TX asiasta eri mieltä. Ei turhia alkulämmittelyjä, vaan bändi lavalle ja välittömästi täysi turpaanveto koko Teksasin mitalla. Ja Tuska vastasi haasteeseen. Pittiyleisö ei ollut väsynyt. Se oli vain siirtynyt seuraavan lavan eteen, ja homma jatkui siitä, mihin äsken jäätiin: 2-stepit käyntiin, ja siinä missä moni hardcore-bändi piiskaa yleisöään, käytti Kublai Khan suoraan ruoskaa. Luolamiesriffien jyrätessä ja viiksekkään Matt Honeycuttin aggron haukkuessa oli meininki upea. Monke see, monke do!

Kaiken tuon jälkeen tarjosi Caskets teltassa juuri oikeanlaisen hengähdystauon. Ei siksi, että meno olisi ollut vaisua – päinvastoin. Yhtyeen melodinen metalcore tarjosi tunteikasta vastapainoa päivän jatkuvalle moshaukselle. Solistin laulusuoritus oli häkellyttävän hyvä, ja useammankin yleisössä nähtiin pyyhkivän silmäkulmiaan. Erinomainen aasinsilta kohti pääaktia ja hieno osoitus siitä, kuinka onnistuneesti Tuska rakentaa ohjelmistonsa eri tunnelmien välille.

Bad Omens — vihdoin Suomessa!

Tähän mennessä paljon riehumista sisältänyt päivä oli saamassa veretseisauttavan päätöksen melodisella otteella, ja oli aika suunnata kohti lauantain odotetuinta esiintyjää, Bad Omensia. Yhtyeen oli määrä esiintyä Tuskassa jo vuonna 2024, mutta laulaja Noah Sebastian sairastui uupumukseen ja kärsi pahemman luokan burnoutin ja perui koko vuoden keikat. Erityisesti siksi oli mahtavaa saada yhtye vihdoin Suomeen.

Jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua päälavan edusta täyttyi ääriään myöten, eikä jäänyt epäselvyyttä, että keikka oli erittäin odotettu. Useamman vuoden aikana räjähdysmäiseen suosioon noussut yhtye osoitti nopeasti, miksi se kuuluu tämän hetken kuumimpiin modernin metallin nimiin. Tuotantoon oli panostettu kunnolla: näyttävät valot, tarkasti rytmitetty visuaalinen toteutus ja harkittu kokonaisuus tekivät keikasta kokemuksen, joka koettiin jokaisella solulla. Tummanpuhuvat estetiikat ja upea produktio eivät taatusti jättäneet ketään kylmäksi.

Noah Sebastianin laulusuoritus oli vähintäänkin niin vakuuttava kuin miksi sitä on kuvattu. Herkät puhtaat vokaalit vaihtuivat vaivattomasti raskaampiin osuuksiin, ja bändi kuulosti kauttaaltaan erittäin tiukalta. Yleisö lauloi mukana käytännössä jokaisen suuremman kappaleen, ja erityisesti läpimurtolevyn nimikkokappale ”THE DEATH OF PEACE OF MIND” sekä päätöspuolen hitit kuten yhteishuudatuksin käynnistetty ”CONCRETE JUNGLE” olivat upeita hetkiä pimenevässä Helsingin illassa. Vaikka päivän aikana nähtiin toinen toistaan raskaampia pittejä, rakentui tunnelma Bad Omensin keikalla enemmän yhteisestä fiilistelystä kuin jatkuvasta kaaoksesta. Se ei kuitenkaan vähentänyt intensiteettiä – päinvastoin.

Vuosien odotus todella palkittiin, ja lauantain päätti esitys, joka oli yhtä aikaa teknisesti erittäin vaikuttava, näyttävä mutta ennen kaikkea oivallinen päätös hienolle Tuska-päivälle, jonka jälkeen yleisö saattoi poistua hikisenä, ääni käheänä ja paikat kipeänä mutta ennen kaikkea hymyssä suin.

Kuvat: Sini Metso, Tomi Vesaharju