Ensiferum ja Swallow The Sun suuntaavat yhteisvoimin joulukuussa seitsemän kaupunkia kattavalle levynjulkaisukiertueelle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.8.2024

Metalliyhtyeet Ensiferum ja Swallow The Sun suuntaavat yhteisvoimin joulukuussa seitsemän kaupunkia kattavalle levynjulkaisukiertueelle. Kotimaisen raskaan musiikin kärkinimien uusia albumeita juhlistava Suomen-kiertue käynnistyy Lahden Finlandia-klubilta torstaina 5. joulukuuta. Seinäjoen Rytmikorjaamon, Oulun Tullisalin, Jyväskylän Lutakon, Tampereen Pakkahuoneen ja Turun Teatron kautta kaartava yhteiskiertue huipentuu Helsingin Kulttuuritalolle lauantaina 14. joulukuuta. Lokakuussa uudet albuminsa julkaisevat yhtyeet esittävät kiertueen konserteissa täysimittaiset keikat. Lipunmyynti käynnistyy esiintymispaikkojen omissa ennakkomyyntipisteissä maanantaina 19. elokuuta klo 9. 

Folk metal –yhtye Ensiferum julkaisee 18. lokakuuta yhdeksännen albuminsa” Winter Storm”, jonka ensimmäinen single ”Winter Storm” Vigilantes ilmestyi musiikkivideon kera kesäkuussa. Tulevan albumin kappaleet ovat kitaristi Markus Toivosen säveltämiä ja sen lyriikat pohjautuvat basisti Sami Hinkan vielä julkaisemattomaan fantasiakirjaan. Albumin on tuottanut Janne Joutsenniemi ja miksannut sekä masteroinut Jens Bogren. Kansainvälistäkin suosiota nauttivan Ensiferumin edellinen albumi ”Thalassic” ilmestyi vuonna 2020 nousten Suomen albumilistojen kärkeen ja Saksassa albumilistan sijalle 3. 

Death- ja doom-metallia suvereenisti yhteen nitova Swallow The Sun julkaisee samaisena lokakuun päivänä uuden, niin ikään järjestyksessään yhdeksännen albuminsa ”Shining”. Tulevan albumin on tuottanut Dan Lancaster (Bring Me The Horizon, Muse, Enter Shikari). Jyväskyläläiset juuret omaava yhtye on reilun parinkymmenen vuoden aikana valanut epätoivon, kauneuden ja sydänsurut melankoliseen metallimusiikkinsa ja useiden maailmankiertueiden ohella saavuttanut lukuisia listaykkösiä ja palkintoehdokkuuksia. Toimittaja Matti Riekin kirjoittama yhtyeen vaiheista kertova, kehuttu historiikki ilmestyi tammikuussa.  

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Ensiferum ja Swallow The Sun ovat kuin luotuja yhteiskiertueelle, joka tarjoaa loppuvuodesta ainutlaatuisen tilaisuuden nauttia suomalaisesta raskaan musiikin osaamisesta. 


ENSIFERUM x SWALLOW THE SUN 

05.12. Lahti, Finlandia-klubi 
06.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo 
07.12. Oulu, Tullisali 
11.12. Jyväskylä, Lutakko 
12.12. Tampere, Pakkahuone 
13.12. Turku, Teatro 
14.12. Helsinki, Kulttuuritalo 


LIPUT
Myyntiin ma 19.8. klo 9

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

www.ensiferum.com
www.swallowthesun.net
www.fullsteam.fi