Ensiferum, Turisas @ Nosturi, Helsinki 7.12.2013

Turisas 2013Lukuisten hevostallien sekä sepänahjojen kupeesta halki metsien, taistelukenttien ja seitsemän meren – Ensiferumin ja Turisaksen reissu alkoi Joensuusta, ja Oulun keikan jälkeen matkattiin heti seuraavana päivänä kohti etelän lämpöä – pohjantähden varjelemaa Helsingin Nosturia. Tripissä ei hallusinogeeneja tarvittu eikä todennäköisesti seuraavan viikon konserteissakaan Vaasassa ja Seinäjoella, mutta nyt oli loppuunmyydyssä Nosturissa rautaisen kansanmusiikin aika – folk- ja viikinkimetalli raikukoon!

Suurta arvostusta antaneet sekä keränneet fanit olivat riennoissa mukana täysin haarniskoin – pukeutuneina, maalattuina ja valmiina hikoilemaan legioonansa kanssa sekä heidän vuokseen. Aloittavan yhtyeen fanit oli tunnistettavissa jenkkifutiksestakin tutuista poskipäitä korostavista mustista raidoista muun kalpeuden päällä. Maalaukset olivat tietenkin jokaisella persoonallisesti vähän miten sattuu. Jälkimmäistä bändiä ihannoivat laittautuivat oletettavasti punamustaan rekvisiittaansa. Legioonaan kuului tietenkin myös lavalla seisseet, pukeutumisen esimerkkiä näyttäneet kaput, joista ensimmäisenä Nosturia tärisyttivät metsien miehet ja nainen, loisteliaat miekankantajat Ensiferum.

Ensiferum 2013Paikat oli valikoitu, ja viisikon ottaessa kamppailulavan haltuunsa ”Into Battlella” ei juuri kukaan pysynyt paikoillaan. Hien imelän hapan haju saatiin ilmoille alta aikayksikön pittien pyöriessä tantereella heti ensi minuutteina. Enskan settilista toi pettymyksiä mm. ”Lai Lai Hei”, ”Victory Song” ja ”Token of Time” –kappaleiden puuttumisen takia – ihan vain mainitakseni muutaman. Pettymyksiä ei kuitenkaan itse keikka ja soitetut biisit tuottaneet, vaikka välillä kuunneltiin vain Petrin rytmittelyä ”folk metallin kummisedän” Markus Toivosen äänentoiston pettäessä. Surkean ”Paranoidin” myötä saatiin kuulla BAS-SO-SOO-LOkin, kylläkin lyhyehkö semmoinen, sillä Sami Hinkan veressä ei kuulemma virrannut tarpeeksi kossua. Rommihan on ainakin keripukkisotureiden juoma, mutta liemi suomalaisuudessaan oli aivan täysi kymppi. Bisseähän itse areenalla kitattiin, mutta kymmenen pistettä myös kummisedän esittämille koreografioille. Jotain Angus Youngin tapaista yhdellä jalalla pomppimista ja pyörimistä oli mukava katsella, kuten herrojen Lindroos ja Hinkka heti avauksen aikana tekemiä liikehdintöjä, jotka on hyvin ilmeisesti toteutettu sataan kertaan.

Sotajermujen hikoiltua encorea edeltävään vaiheeseen säestyksettömän a cappella kuorolaulun ”Tumman Virran Taa” jälkeen soitettiin oletettavasti mielestäni erittäin onnistunut valinta, päälle kaksitoistaminuuttinen ”The Longest Journey (Heathen Throne part II)”. Kyseessä oli ajallisesti pisin matkanteko kohti encorea, mutta siltä se ei todellakaan tuntunut. Suomalaisuutta ei Ensiferumin veivatessa puuttunut: koskenkorvaa, melankoliaa, rautaa, puuta sekä sitä kuuluisaa sisua. Teimme silti etnisyyden nimissä pikavisiitin espanjalaisten seudulle heti aloittavan encorekappaleen ”Wanderer” jälkeen. Pitkät värjäämättömät tukat jäivät päähineiden varjoon, ja pientä ihmetystä herätti Gipsy Kingsin alun perin esittämä, keikan lopettanut ”Bamboleo”.  Sombrero eli suuri lierihattuhan on meksikolainen keksintö, mutta meininki oli latino kaikesta huolimatta. Viva grande, Ensiferum!

Matkan teko ei tyssännyt Turisaksen aloitellessa, vaan Enskan pian 20-vuotiaat seppäsedät olivat takoneet tantereen ja miekat kuumiksi, valmiiksi punamustaklaanin seurassa läpikäytävää sotaretkeä varten. Kiinnitetty verho avautui ja matkaa oli jälleen edessä, ennen kymmenen mailin rajapyykkiä. ”Ten More Miles” aloituskappaleesta aivan encoreminuuteille saakka ei voinut olla miettimättä yhteenkuuluvuutta ja sepitteellistä purjehdusta sarvelliset kypärät päässä. Suurin syy tähän oli varmastikin Turisaksen Mathiaksen turinat sankarillisella artikuloinnilla, jossa ärrät ja ässät korostivat uniikkia suomen kieltämme.  Suomalaista yleisöä tietenkin muistettiin ja esiintyminen ”tutuille” antoi kuulemma voimaa. Nyrkkipumppauksia sai tosiaan todistella päänpyöritystä unohtamatta, räjähtävä akustiikka kuitenkin vajotti kipparin hetkellisesti ottamaan tuntumaa lavan pinnasta. Kuusihenkinen miehistö oli totta kai pukeutunut ja auttamassa kaveria; maalattu teeman mukaisesti ja tarjoamassa suomalaisuutta sekä melankoliaa rumpaliin asti yltäneillä taustalauluilla. Olli Vänskän tunnelmallinen viulusoolo kaiken keskellä toi ajatukset jälleen takaisin siihen samaan veneeseen, jossa paikallaolijat urhoollisesti seisoivat. Hakkapeliittojen tapaan eteenpäin paukattiin niin kilikoli ja rumputirumputi, että oksat helvettiin. Aikomukset rönsysivät jo kikkelihevin puolelle, kun vissiin koko mestan toivotuimman kappaleen ”Rexi Regi Rebellis” aikana palattiin takaisin polulle. Koreografiat olivat myös tällä porukalla kunnossa, koipia rennosti heitellen tuli marssittua ja lavallekin saavuttiin myöhässä tyylikkäästi nöyränä.

Merisairaudesta tai matkapahoinvoinnista sekä ulkomaalaisuudesta kärsiviä kanssakulkijoita muistettiin niin ikään kippari Warlord Nygårdin spiikeillä. ”Battle Metalin” ollessa vuorossa Turisaksella oli tehtävä: Enskan väsyttämän ja erinäisistä sairauksista toipuvan Nosturin herättelemisen taktikointi. Paatilla oli hieman ikäsyrjintää näihin vaivoihin viitaten. Sotajumalan mukaan teinit touhusivat pahojaan salakuljettaen viinaa paikan päälle, jonka jälkeen sitä oltiin oksentamassa pois. Strategian luoma tulos oli debyyttialbumin terävimmällä timantilla aseistautuminen.

Määränpää on saavutettu, aika seistä ja sotia. Encorekappaleena toimi toiseksi viimeisimmän albumin sinkku ”Stand Up and Fight” konfettitykin tuodessa pitkän taisteluretken kliimaksiinsa. Vastustaja on kaatunut, mantereet kuiskaavat jälleen hiljaisuutta sekä tunnelmaa, etenkin kumppaninsa kanssa olleille. Olemme vihdoin ”Täällä Pohjantähden Alla”, jossa joukot kastuivat lumisateeseen. Jos Nosturi ei olisi täynnä kivikasvoisuuteen pynttäytyneitä sotilaita, muutaman kyyneleenkin olisi voinut erottaa.  Jotkut sanoivat Turisaksen muodonvaihdoksen aikaan, ettei se ole mitään ilman yhtyeen jättäneitä Nettaa ja Hanua, kyllä se jotakin on. Tosin se on myös kiitoksen velkaa kaikkien aikojen parhaalle ”lämppärille”.

Olo oli kuitenkin semmoinen, että pitäisi ostaa hevonen, laiva ja miekka, joten musiikillisesti on onnistuttu yhdessä sun toisessa. Sydän meni heti kärkeen Ensiferumille, jolle se on aina oikeastaan kuulunutkin, mutta Turisas sai sen mukavasti pamppailemaan oman 75-minuuttisensa aikana. Kappaleiden pituuksien vuoksi on ymmärrettävää, että jotkin suuretkin hitit jäivät listasta pois. Harmillista, mutta matka jatkukoon myöhemmin kohti luodetta. Spoilinkia peläten, toivottavasti paikan päällä otetaan mittaa edes hieman eri tavalla.

Settilista Ensiferum:

  1. Into Battle
  2. In My Sword I Trust
  3. Windrider
  4. Unsung Heroes
  5. Burning Leaves
  6. From Afar
  7. Treacherous Gods
  8. Twilight Tavern
  9. Ahti
  10. Tumman Virran Taa, The Longest Journey (Heathen Throne part II)

Encore:

  1. Wanderer
  2. Bamboleo

Settilista Turisas:

  1. Ten More Miles
  2. Take the Day
  3. To Holmgard and Beyond
  4. For Your Own Good
  5. Rexi Regi Rebellis
  6. Greek Fire
  7. Battle Metal
  8. No Good Story Ever Starts with Drinking Tea
  9. We Ride Together

Encore:

  1. Stand Up and Fight
  2. Täällä Pohjantähden Alla

Ensiferum Turisas Mainos

Kirjoittanut: Ville Raitio

Kommentoi julkaisua